Valonkantajat sukeltaa vastavirtaan

Synkkien ihmiskohtaloiden asialla

24.11.2017
Teksti:
Kuvat:
Kuvat: Mika Vuoto

Raskasta suomenkielistä musiikkia tekevä Valonkantajat julkaisi kolmannen albuminsa Vastavirtaan 24. marraskuuta. Juttelin bändin liiderin Jarkko ”Jaake” Nikkilän kanssa levystä, synkkämielisistä lyriikoista ja hieman muustakin.

Vastavirtaan-levy ilmestyi perjantaina 24. marraskuuta. Pieni luonnehdinta olisi paikallaan, mitä levy sisältää.

– Levy sisältää yhdeksän kappaletta suomenkielistä raskasmetallirockia. Jotkut mieltävät enemmän rockiksi, jotkut enemmän metalliksi. Me miellämme Valonkantajien ”genren” simppelisti musiikiksi, jossa on painavaa sanottavaa. Tyylilaji on sivuseikka.

Levyllä on aiempaa enemmän vahvaa kitarointia ja musiikki on muutenkin raskaampaa ja synkempää kuin kahdella aiemmalla levyllä.

– Jaa? Ja minä kun luulin, että tämä olisi popimpi levy kuin edellinen. Ehkä syy löytyy sieltä sanoituspuolelta; aiheet ovat raskaita. Kun ne tarjoillaan melodisessa paketissa, voi kokonaiskuva jäädä synkän puolelle. Ja ei, kehityssuunta ei ole suunniteltua, biisit ovat syntyneet omalla painollaan sen hetkisen mielenmaiseman mukaisesti. Ainoita tavoitteellisia juttuja tällä levyllä on ollut pyrkiä tekemään ”isoja melodioita” kertosäkeisiin, ja että lyriikoista syntyisi joku yhteinen isompi aihealue mitä ne käsittelevät.

Tämähän toki meneekin usein niin, että artisti joka on niiden kappaleiden kanssa paljon tekemisissä, kuulee ja kokee sen täysin eri tavalla kuin kuuntelija, joka kuulee levyn vain muutaman kerran, niin kuin esimerkiksi ennen tuota kommenttia. Varmasti aiemminkin on tullut vastaavia kokemuksia vastaa?

– No on kyllä. Voi tulla hyvinkin erilaisia kokemuksia. Ja se on oikeastaan vaan plussaa, ei näitä kappaleita ole tarkoitettukaan yksiselitteisiksi.

Lauluja heikossa asemassa olevista

Levyn sanoitusten teemat jatkavat tutulla Valonkantajat-linjalla. Siellä on surkeita ihmiskohtaloita ja kuolemaa sivuavia teemoja, sen lisäksi hieman maailman nykytilannetta käsittelet ainakin tässä Katso maailmaa, se palaa -biisissä.

– Tuo jo mainitsemani tematiikka levyllä kietoutui melko monen kappaleen osalta vähemmistöihin, heikkoihin ja sorrettuihin ihmisryhmiin, joiden joukosta löytyy sitten niitä rohkeita, jotka uskaltavat puolustaa mielipiteitään ja oikeuksiaan. Tällainen on esimerkiksi levyn nimikkokappale Vastavirtaan. Samaa ihmisoikeus-teemaa on pohdittu myös kappaleissa Valmis lähtemään, Pelon valtakunta ja Sumujen harso, kaikki vähän eri kantilta, toki. Kylmyys ja Ruosteinen kuu kertovat äärimmäisestä yksinäisyydestä, toinen syyttävään, toinen lohduttavaan sävyyn. Katso maailmaa, se palaa todellakin purkaa sitä ihmetystä ja turhautumista siihen kuinka vielä nykymaailmassakin on fundamentalistisia tampioita, jotka lähtevät sortamaan muita ihmisiä omiin uskomuksiinsa vedoten.

Loppusuora on periaatteessa jatkoa ensimmäisen albumin Tuomittu elämään -miehen tarinaan: nyt ollaan loppusuoralla, koska mies ei tiedä miksi edes yrittäisi parantaa tilannettaan. Se mitä luulit onnen vastineeksi pyrkii antamaan selkeän ohjeen kotiväkivallasta kärsiville: lähde menemään siitä suhteesta. Tavallaan kaikki levyn laulut kertovat tavalla tai toisella heikossa asemassa olevista ihmisistä.

Valonkantajat

Mainitsit tuossa äärimmäisen yksinäisyyden yhtenä teemana. Kuinka läheltä omaa elämää tällainen aihe kumpuaa tai löytyykö jokin toinen elävä esimerkki?

– Olen itse sillä tavalla onnellisessa asemassa, ettei minun ole tarvinnut kärsiä yksinäisyydestä. Yritän kuitenkin tulkita yksinäisten ja muidenkin ihmisten tuntoja sen perusteella mitä olen oikeasta elämästä havainnut – oikeista ihmisistä, maisemista, tunnelmista ja tunteista. Jos joskus onkin itselläkin ollut ns. huonoja päiviä ja mieli maassa, voi vain kuvitella mitä se on sitten kun sen kaiken kertoo sadalla ja lisää siihen sen että ihminen käsittää, ettei tule nousemaan tuosta suosta kovin helposti jos ollenkaan. Teen sellaisen mielikuvitusmatkan toisten ihmisten mieleen ja yritän kuvitella miltä heistä silloin tuntuu. Jotenkin noin ne lyriikat usein rakentuvat. Olin jo kirjoittanut Loppusuora-kappaleen, kun sain tietää tutun ihmisen menneen junan alle. Toiselle tutulle meinasin toivotella hyvät syntymäpäivät somessa, kunnes huomasin tämän henkilön tulleen oman loppusuoransa päähän edellisenä syksynä. Molemmat tapaukset kirpaisivat aika syvältä. Kylmyys-kappaleen sanat tulivat tekemistäni havainnoista oikeasta ihmiskohtalosta, siitä että ihminen on jätetty aivan yksin.

Synkistelyä ja positiivisia sävyjä

Sanoitatko biisit yksin vai saatko niihin jotain ulkopuolista apua? Sanoma on varsin synkkämielinen ja hyvin perisuomalainen mentaliteetttisesti, vaikka noissa myös toivoa usein onkin. Mutta olen käsittänyt että olet kuitenkin aika positiivinen tyyppi, eli onko Valonkantajat kuitenkin jonkinlainen positiivisen miehen kääntöpuoli vai miten synkät jutut saavat alkunsa?

– Sanoitan biisit yleensä yksin. Tällä levyllä sain pientä konsultointia Kylmyys-kappaleeseen vaimoltani. Muutimme kertosäettä muutaman sanan verran hänen ohjeestaan. Niin ja synkkyys. Sitähän sanotaan että rajua musiikkia tekevät ihmiset ovat rauhallisia kun saavat purkaa angstinsa musiikin kautta. Ehkäpä minä olen positiivinen sen takia, että puran ahdistustani, turhautumistani ja suoranaista vihaani sanoituksiin. Mene ja tiedä. Usein sanoituksissa on kyllä ihan sellaista neutraaliakin pohdintaa, ilman sen kummempaa angstia. Tälle levylle pyrin ihan tarkoituksellisesti tuomaan synkistelyn rinnalle myös lohdullisempia ja positiivisempia sävyjä niin sävellyksiin kuin sanoituksiinkin. Levyllä on jopa muutama duurisointu.

Vastavirtaan on omasta mielestäni Valonkantajien tähän asti paras levy.

Valonkantajat henkilöityy ilmeisesti aika pitkälle Jarkko sinuun. Eli olet vastuussa musiikista ja lyriikasta. Sinulla oli varmaan alussa jokin tietty visio, millaisen bändin haluat koota ja mihin päämäärään sen tulisi edetä.

– No joo, sävellykset ja sanoitukset ovat pitkälti minun käsialaani, kappaleiden rakenteita pohdimme sitten koko bändin voimin. Alussa ei ollut sen kummempaa visiota kuin että tehdä hyviä biisejä, joissa on muutakin kuin diibadaabaa lyriikoissa. Tämä on edelleen bändin johtoajatus. Intuitio vie sitten sinne minne vie, eli mitään erityistä suunnitelmaa muuttaa tyylilajia tietynlaiseksi tai pitää se samanlaisena ei ole ollut, eikä sellaista varmaan tulekaan. Pyrkimyksenä on ollut toki tehdä huolellisemmin valmisteltuja biisejä ja levyjä, ja tähän tavoitteeseen olemme mielestämme päässeet. Vastavirtaan on omasta mielestäni Valonkantajien tähän asti paras levy, vaikka ihan kaikkeen en ole levyssä tyytyväinen. Onneksi, koska silloin ei jäisi kipinää pyrkiä parempaan.

Jos vertaat kahta aiempaa levyä tähän uuteen, niin millaisilla vahvuuksilla tämä erottuu niistä?

– Tuomittu elämään -levyllä oli vahvoja melodioita ja tarinoita. Siinä mielessä tämä levy muistuttaa sitä. Pimentola-levyllä taas kappaleissa oli huomattavasti enemmän kerroksellisuutta. Vastavirtaan-levyn kappaleissa yhdistyvät nyt nämä kaksi asiaa, toivottavasti hyvällä tavalla. Tämä levy on myös kahteen aiempaan levyyn verrattuna monipuolisempi.

Jokainen levy on aina ilmestyessään sen hetkinen paras levy bändille – tai ainakin niin sanotaan. Missä vaiheessa se edellinen ”paras” muuttuu sitten ”toiseksi parhaaksi”, kun uutta materiaalia alkaa valmistua?

– Jaa-a. En tiedä olisiko minusta valehtelemaan että levy on paras, jos itsestä tuntuisi ettei se ole. Esimerkiksi Pimentolan kohdalla tiesin, ettei kyseessä ole niin vahva ja helposti omaksuttava paketti kuin Tuomittu elämään on. Olen vähän huono mainosmies siinä mielessä, liian rehellinen. Olen aidosti sitä mieltä että seuraava levymme voi hyvinkin olla huonompi kuin tämä minkä nyt teimme, yksinkertaisesti siksi että Vastavirtaan on niin hyvä levy, ettei parempaan aivan helposti pysty.

Valonkantajissa tapahtui edellisen Pimentola-albumin jälkeen kokoonpanomuutoksia. Kitaristi ja basisti vaihtuivat. Välttämättä ei ollut ollenkaan huono vaihdos bändin kehityksen kannalta esimerkiksi tämän entisen Children Of Bodomin kitaristin, Alexander Kuoppalan löytäminen bändiin.

– Teimme levyä melko pitkälle rumpalin kanssa kaksistaan, eivätkä tunnelmat bändin tulevaisuuden suhteen olleet rehellisesti sanottuna prosessin aikana kovin korkealla. Hyvät biisit kuitenkin rohkaisivat eteenpäin. Tiesimme että on hyvä levy tulollaan. Tarvitsimme muutamaan kappaleeseen soolokitaristia soittamaan soolon, ja tähän tehtävään teimme avoimen haun netissä muusikoiden palstoilla. Alexander ilmoittautui mukaan ja läpäisi testin, johon kaikki muutkin ehdokkaat joutuivat, eli että ”suunnittele ja soita kitarasoolo tähän soolopohjaan”. Yhteistyö oli sen verran sujuvaa ja henkilökemia kohdallaan, päätimme että Alexander jää bändiin vakikitaristiksi. Myös basisti Ilari Kauppi löytyi samalla tavalla, vaikka varsinaiseen levyntekoon basistia emme tarvinneetkaan. Alexander ja Ilari ovat tuoneet mukavasti uutta virtaa bändiin. Nyt on mielenkiintoinen tilanne lähteä tekemään uutta musiikkia näiden herrojen kanssa.

Hyvät ennemerkit

Nyt kun levy ilmestyy, niin voisi kuvitella jonkinnäköistä lähitulevaisuuden toimintaa olevan tiedossa.

– Jäämme mielenkiinnolla odottamaan millaisen vastaanoton levy saa. Ennemerkit ovat lupaavat, mutta kun ei sitä koskaan tiedä. Keikkoja soitamme levyn tiimoilta niin monta kuin siunaantuu ja ehdimme. Muutama ”ehkä” -keikka ja yksi varma on tällä hetkellä tiedossa. Muita tulee sitten keväämmällä ja toivon mukaan myös kesälle. Sitten vain uutta musiikkia suunnittelemaan uuden miehistön kanssa.

Vielä lopuksi, mikä olisi semmoinen oikein unelmien täyttymys?

– Että joku iso produktio kiinnostuisi ottamaan musiikkiamme osaksi tuotantoaan. Olemme pienillä resursseilla toimiva ja toistaiseksi vielä kohtalaisen rajatun yleisön tuntema bändi. Sellainen reilummanpuoleinen näkyvyys sekä kuuluvuus ei olisi pahitteeksi. Ai niin, se olis ihan jees jos Valonkantajat soisi jokaisella Suomen radioasemalla ainakin kerran viikossa




LISÄÄ JUTTUJA:

J. Karjalainen fork