Tom of Finland -musikaali on tuleva klassikko

01.02.2017
Teksti:
Kuvat:
K

Taidetta vai pornoa? Siihen löytyy vastaus, kun Turun kaupunginteatteri tarjoilee harvinaista herkkua ohjelmistossa olevalla Tom of Finland -musikaalin kantaesityksellä. Teos on hyväksytty perustellusti Suomi100-ohjelmistoon, onhan se elämäntarina maailmalla yhdestä tunnetuimmasta suomalaisesta kuvataiteilijasta, Touko Laaksosesta.


Tom of Finland -nimi on tuttu useimmille, voidaan puhua ilmiöstä. Homoeroottiset piirroshahmot ovat saavuttaneet ikonisen aseman ja asettuneet pysyväksi osaksi populaarikulttuurin kuvastoa. Turun kaupunginteatteri onnistuu paitsi herättämään tuon kuvaston tyylille uskollisesti lavalle, myös kertomaan Touko Laaksosen tarinan koskettavasti.

Alkuasetelmassa on kaarinalainen opettajaperhe. Kodin ilmapiiri on kannustava, nuori Touko (Tuure Boelius) rakastaa piirtämistä ja ihailee Urho-renkiä (Kimmo Rasila). Toukon seksuaaliseen suuntautumiseen viitataan, kun Urhon paidaton työmiehen vartalo ja varsinkin nahkaiset saappaat inspiroivat Toukoa. Lapsuuden kuvaus jäi harmillisesti vain kahden laulun pituiseksi. Se tosin tuo hyvin esiin sen, miten 1920-luvulla syntyneiden lapsuuden ja nuoruuden sodan alkaminen lopetti lyhyeen.

Vaikkakin vuoteen 1971 asti homoseksuaalisten tekojen katsottiin olevan rangaistavia rikoksia Suomessa, kuvataan musikaalin aikuinen Touko (Olli Rahkonen) sinut seksuaalisuutensa kanssa olevaksi iloiseksi mieheksi, jonka intohimona on yhä aikuisenakin piirtäminen. Ongelmallisempaa elämä on muilla hahmoilla kuten Toukon elämänkumppanilla Velillä (Jukka Nylund) ja Kaija-siskolla (Anna Victoria Eriksson), joiden keskinäinen suhde tuntuu tarinaan päälle liimatulta. Tosin käsikirjoittaja Tuomas Parkkisella on ollut oikeus – ja pakkokin turvautua fiktioon – kun laajinkaan taustatyö ei voi kertoa koko totuutta aitojen henkilöiden elämästä.

Iloa kohti

Tarina kuljettaa yleisöä Touko Laaksosen elämässä lapsuudesta vanhuuteen sotien ja sodan jälkeisen ahdasmielisen aikakauden läpi lähihistoriaan 1980-luvulle, kun itseilmaisun vapaus on leviämässä taidepiirien ulkopuolellekin. Säveltäjien (Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos) yhteistyö on tuottanut riemullisen kokonaisuuden ja jo ensimmäisellä puoliajalla tuli mieleen, josko soundtrack olisi pian ostettavissa. Musiikki vaihtuu iloisesti tyylilajista toiseen, sota-ajan poskitango ja tukkilaiskohtauksen kansanmusiikkivaikutteinen riehakas rallatus tulevat soimaan aina mielessä nähdessäni kohtaukset alkuperäisinä piirrosversioina. Esityksen lopettava Glad to be Gay -ilottelu on kuin sekoitus Scandinavian Hunksia ja Euroviisuja. Siinä ryhmän keskellä, muita päätä pidempänä tanssiva Olli Rahkonen Touko Laaksosen hahmossa on kuin huutomerkki ilosanomanjulistuksen lopussa.

Ennakko-odotusta isompi elämys

Tom of Finland -musikaali ei ole vain läpilaulettu piirroshahmojen kavalkadi, vaan runsaita elämyksiä tarjoileva kokonaisuus, jossa kaikki teatteritaiteen osa-alueet tasa-arvoisesti toimivat yhdessä. Jani Uljaksen lavastus on nerokasta, näyttämökuvat vaihtuvat sulavasti ja usein, vaikkei Logomon näyttämö anna mahdollisuuksia uusimpiin lavasteteknisiin ratkaisuihin. Taustalle heijastetut kuvat, valot ja äänimaisema ovat tärkeässä osassa.

Tuomas Lampisen suunnittelema puvustus vahvistaa ajankuvia uskottavasti. Esimerkiksi Kaken hahmoa esittämään on valittu esikuvansa nahkahousut hyvin täyttävä Ville Erola (Scandinavian Hunks ja Rajah-tiikeri Aladdin -musikaalissa). Uskon kaikkien muidenkin hahmojen tekevän kunniaa esikuvinaan oleville piirroksille. Joissain kohtauksissa laulujen sanoista oli vaikea saada selvää ainakin yläkatsomoon, mutta kerronnassa mukana pysymistä helpotti silloin englanninkielinen tekstitys, mikä tosin kulki välillä hieman nopeammin kuin tapahtumat lavalla. Muuten kaikki sujui kuin tanssi, niin kuin hyvässä musikaalissa pitääkin.

Glad to be gay lehdistötilaisuudessa

Lisätietoa Turun Kaupunginteatterin sivuilla




LISÄÄ JUTTUJA:

Ikinä – Samoista soluista