Brutuksesta: stoalaisesseitä

Salamurhaaja-filosofin henkiset pyrkimykset

11.01.2017
Teksti:
Fiilis: Tyyni

Markku Kailaheimo vaihtoi pullon tarjoaman lohdun intohimoiseksi filosofian harrastamiseksi, jonka pohjalta syntyi esseekokoelma Kirjoituksia stoalaisuudesta: Epätieteellisiä tarkasteluja (Kirjokansi, 2015). Hänen stoalaisuutta kohtaan tuntemansa kiinnostus ei kuitenkaan tyhjentynyt yhteen teokseen, minkä seurauksena käsillä on tuore kirjoituskokoelma, jonka fokuksessa on filosofina varsin vähälle huomiolle jäänyt Marcus Junius Brutus (85 eaa–42 eaa). 

Kailaheimon lähtökohta on kiinnostava. ”Sinäkin Brutukseni”, väitetään Julius Caesarin sanoneen viimeisinä sanoinaan ennen kuolemaansa. Tästä sai alkunsa myöhemmin arkikieleenkin pesiytynyt lentävä lause, jolla viitataan henkilöön, joka palkitsee ystävänsä hyvät teot sohaisemalla puukon takaapäin kylkeen. Brutuksen alhaisuuden tunnisti myös runoilija Dante, joka teoksessaan Jumalainen näytelmä paiskasi hänet helvetin alimpaan piiriin – suoraan Luciferin suuhun. Kailaheimo ei kuitenkaan keskity tähän Brutuksen hyvin tunnettuun ja pahaenteiseen henkilöhistoriaan, vaan pyrkii olemassa olevan lähdeaineiston pohjalta rakentamaan kuvan salamurhaaja-filosofin henkisistä pyrkimyksistä. Henkilöhistoria on toki mukana, mutta vain siltä osin kuin se tukee filosofista tarkastelua.

Kirja koostuu kolmesta, osin toisiinsa linkittyvästä esseestä. Näistä ensimmäinen käsittelee kysymystä siitä, oliko Brutus stoalaisen filosofian edustaja, kun taas toisen esseen kohteena on se, miten hän määritteli hyveen suhteessa stoalaiseen traditioon. Kokoelman päättävässä esseessä Kailaheimo tarkastelee attikismin ja stoalaisen retoriikan kytkeytymistä toisiinsa.

Lähestymistavaltaan Brutuksesta tasapainoilee akateemisen tutkielman ja filosofiaa yleistajuistavan tekstin välillä. Ensin mainitun kannalta teoksen puutteena ovat lähdeaineiston rajoittuminen pelkästään suomen kielellä julkaistuun kirjallisuuteen ja nettiaineistoon sekä tarkkojen lähdeviitteiden puuttuminen. Jälkimmäisen osalta kompastuskiveksi muodostuu kirjoittajan perusteellisuus ja tarkkuus, jolla on aina aika ajoin taipumusta kääntyä raskassoutuisuudeksi. Filosofiseen kirjallisuuteen tottumattomalle maallikkolukijalle esseiden pituudet ja tyyli saattavat hyvinkin osoittautua haasteeksi. Tämän vuoksi kirjan potentiaaliset lukijat löytyvät luultavammin akateemisista piireistä.

Riippumatta siitä, mistä tulokulmasta lukija käsillä olevaa kirjoituskokoelmaa lähestyy, siitä löytyy hyviä ajattelun aiheita. Henkilökohtaisesti pidin erityisen kiinnostavana ensimmäisestä esseestä löytyvää tarkastelua itsemurhan filosofiasta, joka on Suomessa edelleenkin toivottoman vähälle huomiolle jäänyt aihe. Brutuksesta ei tarjoa oikopolkua stoalaisuuteen, joten mainittua filosofiaa ensimmäistä kertaa lähestyvien lienee parasta hakea vauhtia Kailaheimon aiemmasta esseekokoelmasta tai jostain muusta vastaavasta teoksesta. Taas ne, jotka ovat jo edenneet pidemmälle tyyneyden ja mielenrauhan etsimisen tiellä, voivat tarttua huoletta Kailaheimon viimeisimpään.

Brutuksesta: stoalaisesseitä
Markku Kailaheimo

Kirjokansi
Sivuja: 159


LISÄÄ JUTTUJA:

Slow West Koiteli elää