Varjo-festivaali 2021 – Rakkautta koronan aikaan

Lämmin ja turvallinen juhla

11.08.2021

Oulun Varjo-festivaali oli viime vuonna ainoita järjestettyjä festareita, lähes kaikki muut peruttiin. Tunnelma oli lämmin, vaikka kaikessa korostettiin vastuuta. Vastuu tarkoittaa, että ei olla liian lähellä toista ihmistä. Hän on mahdollinen uhka.

Nyt festivaaliraporttien kommenttipalstat täyttyvät paheksunnasta. Miksi sinne piti mennä vaarantamaan kaikkien tolkunihmisten terveys? Nuoret ovat itsekkäitä hedonisteja, jotka eivät välitä kuin itsestään. He tappavat – ainakin epäsuorasti.

Pandemia teki aikuisista taas lapsia, ei ihan pilttejä vaan kuuliaisia kyselyikäisiä. Ihmisiä kuolee ja sairastuu. Nyt meille on kerrottu miksi, missä ja mitkä asiat käytöksessämme, ja ennen kaikkea muiden käytöksessä tähän johti.

Varjofestivaali 2021 järjestettiin 6.–7. elokuuta Oulun Kuusisaaressa turvallisessa hengessä. Sai olla vain vähän ihmisiä isossa ulkotilassa. Pyydettiin ottamaan mukaan vilttejä, jotka saa laittaa parin metrin päähän toisesta seurueesta, josta pitää pysyä etäällä. Mukaan saa ottaa naposteltavaa. Syömistä ja juomista lukuunottamatta olisi käytettävä kasvomaskeja, ja katselualueella maski on pakollinen.

Nurtsilla on tilaa chillailla. Katselualue on viime vuoden tapaan erotettu kahden lavan edustoille. Kuva Pete Huttunen.

Kun puhutaan uudesta normaalista, nousee vähäisetkin karvat pystyyn. Viluttaa. Uusi uljas maailma on yksisilmäinen, mutta kukaan ei tunne kyklooppia. Perinteisiin uskontoihin turvattiin muinoin hädän hetkellä. Nyt etsitään syyllisiä. Hukkuneitakin on taas valtavasti, vaikka on sanottu, että on pidettävä pelastusliivejä.

Ei synkistellä ja aloitetaan alusta

Eihän tämä näin voi mennä! Ei voi valuttaa sekavaa tajunnanvirtaa, sotkea asioita ja puhua kykloopeista. Ei vain siksi, että rajoitukset ja syyllistäminen jo ahdistavat. Syyllisiä etsittiin ennenkin, ja noitaparatkin tuikattiin tuleen.

Ei näin voi tehdä senkään perusteella, että festareiden yleisössä on maskipakko. Se kyllä harmittaa, sillä kollektiivisen keikkakokemuksen yksi tärkeä osa ovat vaihdetut katseet, hymyt ja yhdessä laulaminen. Välissä on nyt jokaisella oma kilpensä, mutta ehkä ihmiset jo osaavat katsoa ja lukea uudella tavalla silmiä.

Iloa on myös maskien takana.

Myös henkeä saattaa ahdistaa ihan fyysisestikin, mutta ihminen on sopeutuvainen eläin. Vedetään siis puhdasta ilmaa keuhkoihin ja aloitetaan alusta:

Oulussa järjestettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna useita rakkauden täytteisiä tapahtumia. Elojazz, Varjo-festivaali, Varjo-piknik sekä Pride keräsivä jokainen oman iloisen yleisönsä.

Muistot edellisen vuoden Varjo-festivaalien lämpimästä tunnelmasta sekä tämän vuoden upeat esiintyjät siivittävät tällä kertaa kohti Oulun Kuusisaarta perjantaina. Viime vuonna eniten säväyttäneet Olavi Uusivirta ja Ursus Factory ovat jälleen mukana.

Erityisellä mielenkiinnolla odotan suosittua virolaista rap-olentoa, taiteilija Tommy CaShiä sekä länsinaapurin sielukasta folk-artistia The Tallest Man on Earth.

Riikka, Suvi, Elina, Sanna, Krista ja Erika fiilistelevät vielä alueen ulkopuolella ennen odotettuja esiintyjiä.

Varjoilla lavoja on kaksi vierekkäin, joiden edessä on katselualue noin tuhannelle juhlijalle kerrallaan. Katselualueiden takana on laaja nurmikenttä, ja kaikista keikoista voi nauttia omalta viltiltään eväitä ja virvokkeita nauttien kauempaa.

Järjestely on toimiva, sillä näin turhaa siirtymistä ja juoksemista ei tarvita. Esityksen loputtua, viereisellä lavalla aloittaa saman tien seuraava. Ainoa pieni ongelma on, että viereisen lavan soundcheck häiritsee välillä herkimpiä esityksiä hiljaisissa kohdissa.

 

Huikea Spoken word -taiteilija LAJUNE esiintyi Kelluvalla lavalla. Kolmas estradi on kaukana päälavoista. Kuva Pete Huttunen.

Perjantai alkaa leppoisasti

Tunnelma on edellisen viikonlopun Qstockiin verrattuna lempeä ja rauhallinen. Väkeä on maltillisesti, ja minnekään ei ole kiire. Nurmella auringonpaisteessa on kiva istuskella Antti Aution tarttuvaa pop-rockia fiilistellen.

Iisan pirteä pop ja kujeileva esiintyminen ihastuttaa perjantai-iltapäivää.

Odotin, että Aivovuoto ja Ex Tuuttiz tekevät jotain ennen kuulematonta yhdessä, mutta molempien materiaalia kuullaan perätysten. Räp-artistit vetävät tyylillä, ja sanoissa on oivalluksia ja voimaa. Nyt on kaivettava itsensä nurmikosta ylös ja katsottava lähempää. Katselualueella on vielä tilaa.

Tuuttimörkönä ennen tunnettu Ex Tuuttiz sanailee hyväntuulisena.

Saimaa on levyttänyt ja esiintynyt Pepe Willbergin ja Pyhimyksen kanssa, mutta tällä kertaa bändihirviö soittaa covereita. Matti Mikkolan luotsaamalla poppoolla on soittotaitoa ja tyylitajua. Nämä soittavat mitä vaan. Versio Myrskyluodon Maijasta on ehkä tällä kertaa mieleenpainuvin.

Super-kokoonpano Saimaa psykedeelisissä väreissä.

Tässä vaiheessa iltaa on puhdistettava vaatteet lopustakin ruohosta, vähän venyteltävä ja aseteltava maski tiukasti naamalle. Eihän tänne nyt vain lojumaan ole tultu.

Atomirotta rokkaa aina ja keikoilla on kivaa. Viimeisenä vedetyn Aurinkoon-hitin tahdissa juhlakansan laulu kuulostaa vain vähän maskiin tukahtuneelta.

Atomirotalla on aina lavalla meno kohdallaan. Kuvassa Notkea Rotta ja Rane Raitsikka.

Energiat ovat jo korkealla, kun Tommy CaSh (pääkuvassa) täräyttää bileet pystyyn. Hurjasti tanssittava setti on hengästyttävä ja näyttävä. Ehkä odotin artistin rajoja ja sukupuolirooleja rikkovan maineen takia jotain vieläkin hätkähdyttävämpää.

Tommy CaSh saa juhlakansan tanssimaan.

Syksy on täällä ja ilta on pimentynyt. Lavalle astuu Olavi Uusivirta upean bändinsä kanssa. Tähän voisi listata tukun ylisanoja. Olavi Uusivirta vetää keikat sata lasissa ja antaa yleisölle paikoin jopa hurmoksellisen rock-kokemuksen. Hitit seuraavat toisiaan ja huikea valotulitus täydentää shown. En edes huomaa maskia tai mieti murheita. Nyt olemme arjen yläpuolella, jonne halusimme.

Olavi Uusivirta sekoittaa sun pään. Keikka on yksi kovimmista pitkään aikaan.

Lauantaina ei enää ahdista

Lauantaina korona- ja maskiahdistus on jo jäänyt taakse. Edellinen päivä ja ilta oli onnistunut, vaikka pidettiin etäisyyttä ihmisiin. Spontaanit kohtaamiset ja juttutuokiot jäivät minimiin, mutta parhaimmillaan tunnelma oli korkealla.

Yonan ja Iben rennot keikat yleisö ottaa rauhallisesti vastaan. Päivän ja alkuillan keikoilla eturivissä ovat ne artistien suurimmat fanit, ja muut katselevat kauempana istuskellen ja jutellen omissa porukoissaan. Myös sivusta katsellessa näkee paljon, vaikka välillä tekee mieli kysellä ihmisiltä kummia.

Ibe tunnetaan muun muassa räppi-hitistä Molemmat.

Nykyisin festareilla ei kuljeta banderollien kanssa. Sateenkaarilippuja näkyy muutamia ja pieni joukko naisia kulkee rinnat paljaana läpi viikonlopun. Free the nipple –kampanja on ihan kiva, vaikka en näe tässä juuri pointtia festareilla. Paidattomia miehiäkin pidetään nykyisin moukkina julkisilla paikoilla uimarantojen ulkopuolella.

En kiinnitä asiaan huomiota, ennen kuin eräs heistä kyykistyy viereeni, kun olen pisuaarilla ja vapautuu maahan iloisesti sihisten. Haittaa ei tästä toki ole, ja festareilla on hyvä katsoa muutenkin, mihin astuu. On totta, että miehen sallitaan pissaavan ilman kahlitsevia seiniä ympärillään.

Katariina ja Nanna turvallisesti maskien takana. Naiset ymmärtävät Free the nipples -liikehdintää ja mainitsevat aiheellisesti, että lavalla nähtiin paljon paidattomia miehiä. Kuva Pete Huttunen.

Möyhy-veikot yhdistävät instrumentaaliseen rockiin videotaidetta ja uutispätkiä. Meno on railakasta ja hauskaa, mutta visuaalit eivät täysin toimi ilta-auringon vielä paistaessa. Vähän myöhempi soittoaika olisi tarvittu täyteen Möyhy-veikot kokemukseen.

Ursus Factorya on kutsuttu jo kyllästymiseen asti Suomen tai jopa maailman parhaaksi livebändiksi. Tämä voi olla kyllä lähellä totuutta, vaikka ei tällaisia listoja niin arvostaisi. Kiss oli penskana maailman paras, mutta sen jälkeen mikään ei ole ollut varmaa tai yksiselitteistä.

Ursus Facktory on kyllä riemastuttava ja villitsee yleisönsä jokaisella keikallaan. Aina kun jostakin tulee ilmiö, kyllästyn nopeasti, mutta nyt kaksikolta on ilmestynyt uusi järisyttävä rock-levy. Uudet biisit toimivat setissä ja tukat heiluvat, kuten kuuluu.

Ursus Factoryn Jussi ja Aleksi rokkaavat täysillä.

On aika rauhoittua kaiken riehumisen jälkeen ja keskittyä ruotsalaisen The Tallest Man on Earthin eli Kristian Matssonin intensiiviseen Folk-keikkaan. Karisma, ääni ja biisit naulitsevat paikoilleen kuuntelemaan ja katsomaan. Tyyli on lähellä Bob Dylanin vangitsevaa tulkintaa, jossa on nyt kuitenkin moderni ote.

The Tallest Man on Earth vakuuttaa loppuillasta.

Juhlat päättää riemulla Gettomasa, joka villitsee selkeästi aiempaa nuorempaa yleisöä. Vanhuus ja väsymys vyöryvät päälle, ja on poistuttava summaamaan kokemuksia. Tästä jäi lopulta iloinen hyvä mieli.

Gettomasan meno puree nuoreen yleisöön.




LISÄÄ JUTTUJA:

Sammal suuliekki Steam talviale The killing Lessons, Tappamisen pitkä oppimäärä, Saul Black, Like