Teatria tulessa: New Model Army + supports

Punk-kapinan ilta

05.02.2020

Helmikuu starttasi Oulun Club Teatrialla maailmanluokan post punk -orkesteri New Model Armyn konsertilla. Mukaan oli napattu kolme kotimaista punkrock-osaajaa; Pää Kii!, Pojat sekä Lapinpolthajat.

New Model Army perustettiin Brittein saarilla jo lähes 40 vuotta sitten. Bändi on julkaissut hirvittävän määrän levyjä ja hittibiisejä on kertynyt vino pino. Poppoo yhdistelee erilaisia musiikkityylejä ja kuulostaa soundiltaan varsin monelta muultakin brittibändiltä. NMA:sta olisi voinut kasvaa paljon suurempikin, mutta esimerkiksi keikoilla he ovat tietoisesti painaneet jarrua suosion suhteen ja jättäneet vuosikymmeniksi soittamatta joitakin kappaleita – kappaleita joilla potti olisi voinut räjähtää maksimaalisesti.

Parasta aikaa New Model Army tekee juhlakiertuetta, jossa kuitenkin näillä vanhoilla klassikoilla on nyt viimein suuri painoarvo.

Lappi tulessa

Kunnian – tai epäkunnian – sai aloittaa rosoista melodista hardcorepunkkia tykittelevä rovaniemeläislähtöinen, nykyään helsinkiläistamperelainen Lapinpolthajat. Bändi erottautui tyylillisesti illan muista ollen eniten undergroud-osastoa ja välillä hiipikin mieleen että keikkapaikka on Lapinpolthajia ajatellen aika helkkarin jättimäinen. Vähäinen yleisö otti kuitenkin bändin tarjoaman iloisen poljennon riemulla vastaan ja muutama nuorempi yleisön edustaja hyppeli jo menossa mukana ensitahdeista alkaen. Luulot otetiin heti pois, sillä bändi oli selvästi kääntänyt nuppiin ja soitti lämppäreistä illan kovaäänisimmän setin.

Myös bändi näytti nauttivan toimistaan sekä slotista Teatrian lavalla oikein hyväntuulisena. Kyllähän tätä katseli ja kuunteli oikein mielellään, vaikka materiaali olikin tuntematonta entuudestaan.

Pojat on aina poikia

Pojat, tuo ramopunkin suomalainen vastine tuli nähtyä lavatouhuissa noin 25 vuotta sitten Utajärven Untorockissa. Erityisenä jäi mieleen kun Utajärven yöt -biisin aikana muuan känninen yleisön edustaja kompuroi lavan edustalla kaataen lavan ainoan valospottitelineen sillä seurauksella että lavalta lähti valot. Hauska juttu sinänsä!

Tällä kerralla keikka päräytettiin käyntiin kyseisellä rallilla. Lavalla oli kaikki isoa – valot värikkäitä ja tilaa reilusti. Kolmikoksi vuosien saatossa kutistunut bändi otti tilan hyvin haltuun. Lavaliikehdintä oli verkkaisempaa kuin vuosia sitten, onhan bändin ukotkin vanhentuneet ja kasvaneet (jo aikuisiksi) tuossa ajassa.

Poikien omanlaisiksi versioiksi käännetyt Ramones-biisit toimii aina. Musiikki tarjosi tälläkin kerralla rantoa tunnelmaa ja kaikuja menneestä nuoruudesta. Paletin alkupäähän oli kasattu kaikki allekirjoittaneelle enemmän kolisseet rallit.

Erityisesti laulajaa harmitti kovasti yleisön notkuminen tilavassa hallissa ripotellen siellä täällä. Hän useaan otteeseen yritti saada kansaa perältä lähemmäksi tiiviimmäksi joukkioksi. Ihmiset liikkuivat kohti lavaa hitaasti ujostellen – varmaan pellolla telmivä lehmälaumakin kirmaisi innostuneemmin uteliaana katsomaan soittokuntaa. Ottaen huomioon että oli vielä alkuilta, niin tämähän on varsin normaalia suomalaista konserttikäyttätymistä.

Pää Kii! on Pää Kii!

Suomen ulkopuolellakin kohauttanut suomenkielistä punkrockia esittävä Pää Kii! oli odotettu vieras, vaikkei se Oulussakaan harvinainen esiintyjä ole. Täytyy nyt todeta kuitenkin, etten seurannut tätä esitystä juurikaan. Yleisö tuntui kuitenkin diggailevan bändin menoa. Moni kertoikin että tullensa paikalle nimenomaan Pää Kiin!:n takia. Encoressa kävi Lapinpolthajien rumpali Jukkeli vierailemassa laulupuolella ja varsin mukavan näköistä hommaahan se oli, pitkähkö rastapäinen korsto koikkelehtimassa hauskasti pitkin poikin lavaa. Jukkelin laulu sopi muottiin erittäin toimivasti.

Legenda on palannut

Pää Kii!:n lopettaessa käy selväksi että yleisö oli tullut ennen kaikkea katsomaan kotimaisia esiintyjiä. New Model Armyn saapuessa lavalle on yleisössä tapahtunut selvä kato, porukkaa on jäljellä enää ehkä noin kolmannes, ja niistäkin lopuistakin osa oli jo ihan pelti kiinni. Kieltämättä pistää harmittamaan, että sen harvan kerran kun saadaan tällaisia esiintyjiä Ouluun asti, ei sille löydy yleisöä. Mietin asiaa ehkä liikaakin; onhan samana päivä useampikin keikka ympäri kaupunkia, ehkä porukka on siellä. Toisaalta NMA on tähän kattaukseen vähän villi hevonen, ja esiintyjiäkin kerkesi olla jo kolme ennen pääesiintyjää. Väsymys voi painaa monia, tipaton tammikuukin loppui, ja Brexit on viimein totta.

Siitä huolimatta ei jäänyt epäselväksi, kuka oli illan pääesiintyjä. Musiikin taso sekä volyymi nousivat vähintään puolella soiton alettua. Ja alkuun kateissa ollut yleisökin näytti löytävän vielä lavan tuntumaan sopivasti keikan alkuvaiheessa, eli huoli oli turhaa.

Tästä päästäänkin suoraan asiaan. New Model Army on monelta osin hyvin poliittisesti kantaa ottava yhtye. Juuri sillä saralla bändi tuntuu edelleen olevan todella ajankohtainen ja  tiukasti asian ytimessä. Tämän todistaa lähes 40 vuoden takaiset lyriikat:

Tell all the people who believe what they read in the press
Tell all the folk who stare from behind suburban walls
The enemy is not some nation far across the sea
The enemy is with us every single breathing day

Laulaja Justin Sullivan huokuu edelleen nokkamiehenä samaa karismaa kuin aikoinaan, ellei sitä jopa vuosien aikana kartuttaneena paljon lisääkin. Keikka vedetään selvästi kokemuksella ja pieteetelliä, mutta tuntuu silti, ettei ihan rutiinilla mennä. Soitossa on sitä samaa iloa kuin monella nuoremmalla bändillä. Justin juttelee mukavia, brexit saa aluksi kevyet ablodit, mutta vaihtuu onneksi nopeaa buuakseksi. Menkööt kulttuurieron ja yleisön väsymyksen piikkiin. Samalla luvataan myös jatkoa keikalle, kunhan saadaan samat 40 vuotta lisää alle.

Bändi lupaili ennakkoon haastatteluissa juhlakiertuetta, joka koostuisi sekä uudesta materiaalista että vanhoista klassikoista. Musiikkia kuultaisiin kaikkiaan yli kaksi ja puoli tuntia. Keikka koostuisi kahdeta setistä ja sisältäisi puolen tunnin väliajan.

Heti ensitahdeista alkaen kävi kuitenkin selväksi, että näin ei Oulussa tule käymään. Keikka potkaistiin käyntiin läpimurtoalbumin No Rest For The Wicked (1985) hitillä No Rest. Uudesta materiaalista koostuva ensimmäinen setti oli Teatrialla poistettu kokonaan ja tarjonta koostui ainoastaan bändin tunnetuista biiseistä. Ehkä settilistaratkaisu olikin hyvä asia, sillä yleisö tuntui hullaantuneelta koko puolitoistatuntisen konsertin ajan, eikä tarvinnut kuunnella tuntematonta uutta kamaa, joka kovin usein mielletään veteraaniyhtyeillä vähintäänkin tylsäksi.

Kokoonpano näytti lavalla hyvältä, eikä juurikaan väsyneen oloiselta, vaikka esimerkiksi 63-vuotias Sullivan on juoksennellut nuorempana lavaa ympäriinsä. Nyttemmin mies keskittyy laulamiseen, soittamiseen, showhun sekä pitkiinkin välispiikkeihin.

Sen sijaan hieman nuorempi herra, basisti Ceri Monger, piti huolta heilumisesta sekä energisemmasta ulosannista. Välillä musikantit vaihtoivat instrumenttia. Lavalle tuotiin rumpua ja kosketinsoitinta.

Yleisö tuntui varsin riehaantuneelta. Oli mielenkiintoista nähdä jopa vanhat mummot, pitkälle keski-iän paremmalle puolelle ehtineet miehet sekä entiset ja nykyiset punkit jammailemassa, pogoilemassa ja tanssimassa hurmiossa koko keikan keston ajan. Yhdessä vaiheessa muuan herra kiipesi kaverinsa olkapäille seisten siinä koko biisin ajan ja yrittäen kovasti päästä kommunikointiin Sullivanin kanssa siinä kuitenkaan ilmeisesti suuremmin onnistumatta. Vaarallisen näköistä touhua ja hyvää asennetta tämä.

Keikka kesti noin puolitoista tuntia, jonka päätteeksi Teatrian yleisö oli otettu, kaikkensa antanut, hikinen ja hurmioituneessa tilassa. Monelle keikka oli aivan sairaan kova ja taatusti kenellekään ei huono. Myös vähemmälle kuuntelulle yhtyeen tuotannon jättänyt allekirjoittanut tuumasi keikan jälkeen, että ehdottomasti kannatti tulla. Tämä oli hieno kokemus ja hyvä ele buukata bändi Ouluun soittamaan. Odotellaan seuraavaksi se 40 vuotta, jonka jälkeen NMA aikoi seuraavan kerran tulla.




LISÄÄ JUTTUJA:

Ajattara Star Wars, The Force Awakens Imatran Voima