Super Mario Odyssey

Mario pitkällä matkalla

Kaikkien suosikki (tai turpaan!) italialainen putkimies on täällä uudesssa Switch-tasoloikassaan Super Mario Odyssey uusin kujein ja metkuin.

Oma historiani Mario-pelien parissa on alkanut alkuperäisen Super Mario Brosin kanssa, jonka jälkeen suurin piirtein kaikki sarjassa olleet pääpelit ja useat sivupelitkin on tullut katsastettua. Voisin siis sanoa, että Mario ja kumppanit ovat hyvin tuttuja.

Vaikka Marion menneisyys onkin sidottuna kaksiulotteisen tasoloikkagenren syntyyn ja kehitykseen, hyppäsi pelisarja myös 3D:n kyytiin Nintendo 64:lla Super Mario 64:n myötä, joka oli myös ensimmäisiä oikeasti toimivia hyviä 3D-loikkia. Sen jälkeen Mario on seikkaillut vaikka missä, 3D:nä ja uusimuodikkaana 2D:näkin.

Puhumatta liikaa vanhoista 3D-mario-peleistä, voisin sanoa, että ne kaikki ovat uponneet tähän osoitteeseen melko hyvin ja mielestäni ne ovat olleet varsin hyviä pelejä.

Väitän, että Super Mario Odyssey on paras ja hauskin 3D-Mario.

Prinsessa on kidnapattu (taas)

Niinpä niin, Bowser on taas vauhdissa. Ja Princess Peach tietysti kidnapataan. Kuinka sitä muuten saataisiin polkaistua uusi Mario-seikkailu käyntiin? Tällä kertaa Bowser on päättänyt viedä Peachin vihille.

Käytössä on melko aggressiiviset otteet – heti alkuvideossa Mario lentää Bowserin ilmalaivan keulan yli jonnekin tyhjyyteen. Tajuihinsa hän tulee Hat Kingdomissa, jossa asustaa Bonneters-nimellä kulkevia älyllisiä hattuolioita (älä kysy). Mario lyöttäytyy yksiin Cappy-nimisen hattuotuksen kanssa, jonka Tiara-nimisen siskon Bowser on myös kidnapannut. Prinsessalle morsiuspäähineeksi tietysti.

Vaikka puhuvat hattuolennot ja muut saavatkin alkuun hieman pudistelemaan päätään ja miettimään, että minkälaisia sieniä sienivaltakunnassa on tullut syötyä, niin Marion mukana kulkeva päähine tuo pelimekaniikkaan paljon uusia jippoja ja syvällisempää pelimekaniikkaa.

Yhdessä Mario ja Cappy lähtevät jäljittämään Bowserin ilmalaivaa Odyssey-nimisellä aluksella, jonka Mario löytää pelin alkupuolella itselleen käytettäväksi.

Heitä hattusi ilmaan

Peruskontrollit Marion hallinnoimiseen ovat hyvin tutut jo Mario 64:n ajoilta, vaikka kaikki toimii toki paremmin ja tarkemmin. Tuntuukin hullulta ajatella, että jo yli 20 vuotta sitten Mariolle löydettiin varsin toimivat 3D-kontrollit.

Marion ohjaus Joycon-ohjaimilla tuntuu hyvältä. Jotkut motion control -liikkeet ovat hieman hankalia toteuttaa, mutta kun ne eivät ole alkujaankaan pakollisia hallita, niin usein niiden olemassaoloakaan ei edes muistanut. Eli ei niin suurta häviötä siinäkään.

Jokaisessa Mario-tasoloikassa on ollut joku ominaisuus sekoittamassa perinteistä pakkaa. Sunshinessä se oli F.L.U.D.D., Galaxyssa avaruuskikkailut, tässä se on Marion mukaan lyöttäytynyt Cappy.

Mario voi nimittäin käyttää Cappya aseena heittämällä sitä vihollisia kohti esimerkiksi suoraan, vaakana tai pyörien. Sen lisäksi Cappyn voi heittää pyörimään ilmaan eteensä ja käyttää sitä vähän trampoliinin tavoin hyppyalustana. Cappyllä on lukuisia erilaisia käyttötarkoituksia.

Isoin rooli Cappyllä on kuitenkin, että se voi kirbymäisittäin kaapata monilta vihollisilta kontrollit ja siirtää Marion sen rattiin. Esimerkkinä trailerissakin nähty tyrannosaurus rex, joksi Mario muuttuu ja voi lähteä kaahailemaan. Enpä olisi kyllä ikinä osannut kuvitella pelaavani viiksekkäällä mamma mia -tyrannosauruksella.

Usein Cappyn kanssa joutuukin riivaushommiin kuin pahelainen Manaajassa konsanaan, sillä monet reitit eivät ole normaalin Marion kuljettavissa. Se että sanoisi Cappya vähättelevästi pelkäksi gimmiciksi olisi epäreilua, sillä tuntuu siltä, että jokaisessa maailmassa löytyy aina jotain uutta ja erilaista, ilman että Cappyn kanssa puuhastelu kävisi ikinä tylsäksi.

Marion odysseia

Seikkailun aikana Mario ja Cappy tutustuvat useisiin erilaisiin maailmoihin ja niitä asuttaviin kansalaisiin. Kaikilla maailmoilla on omat toisistaan hyvinkin erilaiset visuaaliset tyylinsä ja teemansa. Tämän ansiosta jokainen uuteen maailmaan poikkeaminen tuntuukin hyvin virkistävältä.

Pelialueet, kingdomit, ovat sellaisia pienehköjä avoimia maailmoja, hieman Mario 64:n kenttien mukaan, mutta toki isompia. Mariolla on jotain juoneen sidottuja tehtäviä, joita tehdä, mutta paljon kaikkea kivaa löytyy ihan vaan juoksemalla ympäriinsä ja tutkimalla alueita rauhassa. Tämä olikin omalla kohdalla se Odysseyn suola.

Hyvinä esimerkkeinä visuaalisista eroista on pelin aloittava Cap Kingdom, joka on hyvin harmaasävyinen, muistuttaen melkein kuin mustavalkoisista elokuvista. Tätä taas kun vertaa pelin trailerissakin vilahtaneeseen Metro Kingdomiin, jota asuttavat melko realistisen näköiset ihmishahmot, on kontrastit maailmojen välillä hyvin isoja. Realistiset ihmiset jo itsessään Mario-pelissä on jotain ennennäkemätöntä ja Mario näyttääkin aika hupaisalta niiden rinnalla.

Yksi piirre mistä tykkäsin todella paljon oli se, että maailmoissa on eräänlaisia 2D-putkia, jotka siirtävät Marion Super Mario Brosista tuttuihin pikselöityyn 2D-tasoloikkapintaan pomppimaan, josta sitten saatetaan tippua tai tulla putkella takaisin 3D:ksi. Tällainen tasoilla leikittely tuokin kivaa vaihtelua pelille ja on myös hauska hatunnosto meille vanhemman polven pelaajille, tai retrosta ylipäätänsä pitäville.

Maailmoista Mario kerää Power Mooneja, jotka ovat aiempien pelien tähtien kaltaisia tavoitteita, jotka toimivat tällä kertaa myös Odysseyksen polttoaineena. Uuteen maailmaan siirryttäessä pitää ensin löytää tietty määrä enemmän tai vähemmän piilossa olevia kuita, ennen kuin pystyy siirtymään taas seuraavaan. Kuut ovat tässä pelissä vähän samanlainen juttu kuin Korokin siemenet Breath of the Wildissa, niitä on nimittäin aivan hemmetisti kerättäväksi ja jos haaveilee 100%:sta läpäisystä, niin pelin parissa kuluu kyllä hyvin aika.

Tämän lisäksi Mario tietysti kerää kolikoita ja jokaisessa maailmassa on uniikkeja kolikoita, joilla voi ostaa alueen uniikkeja tavaroita, joita ei tietysti muualta saa. Mario voi hankkia erilaisia asusteita ja pukeutumaa niihin. Jotkut avaavat muuten kiinni pysyviä ovia, mutta muuten ne eivät harmillisesti vaikuta oikeastaan millään tavalla peliin, mutta toisaalta siinä helposti sitten astuttaisiin jo vähän Cappyn mekaniikan varpaille.

Hattu pois päästä ja syvä kumarrus

Audiovisuaalisesti peli on oikein komeaa kuultavaa ja katseltavaa. Sen minkä Switch saattaa hävitä tehossa muille uudemman sukupolven konsoleille, se korvaa kyllä sisällöllä. Olisin ehkä kaivannut pientä parannusta piirtoetäisyyteen, mitä tulee pelimaailmassa oleviin objekteihin, joita oli välillä hieman hankala nähdä kauempaa. Tämänkin kanssa pystyi kyllä elämään varsin hyvin.

Voisin jopa mennä väittämään, että Super Mario Odyssey näyttää juuri niin hyvältä kuin sen tarvitseekin näyttää. Jos Nintendo-pelien audiovisuaalinen taso jäisi nyt tälle tasolle, eikä enää kehittyisi, vaan jatkossa keskityttäisiin vain sisällön ja pelimekaniikkojen hiomiseen, se ei haittaisi minua yhtään.

Pelailin peliä rauhallisesti koluten maailman aina loppuun asti, ennen kuin siirryin seuraavaan ja pelin läpäistyä minulla olikin hyvä määrä kuita jo jemmassa. Peli ei kuitenkaan lopu siihen, vaan senkin jälkeen niitä voi vielä etsiä lisää ja aukeaapa siellä reippaille kuunmetsästäjille myös kaikkea muutakin kivaa.

Omalla kohdalla Super Mario Odyssey oli vuoden 2017 paras Nintendo-peli (eli siis parempi kuin Breath of the Wild), paras 3D-Mario ylipäätänsä ja varmaan siellä Mario-pelien TOP-listan kärkikolmikossa noin niin kuin muutenkin.

Super Mario Odyssey
Nintendo

Genre: Tasoloikka
Ikäraja: 7
Nintendo
Testattu: Switch
Saatavilla: Switch
Pelattu: Peli läpi yli 500 kuulla.


LISÄÄ JUTTUJA:

Maija Vilkkumaa kauhuelokuva IK!! 2016