Stayin’ Alive Festival

Outoa festivaalitunnelmaa

18.06.2020
Teksti:

Tänä vuonna maailman sekoittanut koronaviruspandemia on lopettanut suuremmat kokoontumiset, konsertit ja ennen kaikkea jokakesäiset ulkoilmafestivaalit. On täytynyt keksiä uusia innovaatioita tuomaan ihmisille jotain lohtua kotikaranteeniin.

Livemusiikkiravintoloilla ei välttämättä mennyt ennen rajoituksiakaan hyvin, joten jotain kättä pidempää tarvittiin ripeästi, jottei ihmisten viihdyttämistä tarvitse lopettaa ja panna pönkää ovelle.

Oululainen rockklubi 45 Special alkoi näyttämään suoria keikkoja striimin välityksellä Facebook-sivujensa kautta lähes heti poikkeustilan astuttua voimaan. Heillä keikat pystyi katsomaan kuka tahansa ilmaiseksi. Kuitenkin varoja kerättiin vapaaehtoisen konserttimaksun muodossa. Ja sehän ilmeisesti kannatti, sillä baari lähetti koko koronakevään ajan keikkoja viikonloppuisin Stayin´ Alive -nimikkeen alla.

Oulun 45 Special ja Tampereen Tullikamari yhdistivät voimansa ja järjestivät yhdessä kaksipäiväisen netissä striimattavan Stayin´ Alive Festivaalin 12.–13. kesäkuuta.

Kun tuli tieto tällaisen festivaalin järjestämisestä, olo oli jokseenkin skeptinen. Mietti että voiko tämä toimia? Tapahtumassa on kaksi lavaa, ei kuitenkaan festareilla tyypillisiä päällekkäisiä slotteja. Porukka istuu kodeissa. Päättää itse tarjoiluista ja tunnelmasta. Muita ihmisiä ei välttämättä ympärillä ole, kuten festivaaleilla, jonne mennään tapaamaan tuttuja ja uusia naamoja näkyy silminkantamattomuiin. Kesällä ihmiset viihtyvät ulkona, ei välttämättä istuta sisällä näyttöpäätteiden äärellä – etenkään nyt kun ulkona hivotellaan hellelukemia.

Kuinka väärässä sitä voikaan olla? Todella. Nimittäin tällä festarilla oli lopulta yli satatuhatta yksittäistä kävijää ympäri maailman. (PK)

Perjantai

Vesterinen yhtyeineen oli koronarajoitusten alettua yksi ensimmäisistä striimikeikkoja järjestäneistä suomalaisbändeistä ja kehui kokemustaan. Sitten keikkoja alkoi ilmestyä muillekin.

Vesterinen sai aloittaa nämä kekkerit Tampereen Tullikamarin lavalta käsin. Soitto alkoi soida perjantaina viisarintarkasti klo 19.00.

Taustanauha alkaa soida showtimen alettua, lavalle saapuu lihaksikas mies viitassa. Riisuu viitan ja alkaa tehdä käsillä seisontaa ja muita akrobaattisia liikkeitä. Soittajat ja esiintyjät kävelevät tänä aikana lavalle. Kun akrobatia loppuu, soitto alkaa ja juuri nähty mies poistuu.

Vesterinen yhtyeineen on iso kokoonpano, kymmenisen ihmistä lavalla.

Bändi soittaa iskelmärokkia, joka ei oikein minua puhuttele. Varmasti kuitenkin toimivaa kamaa varttuneemmalle väelle – sellainen festivaalien isojen lavojen aloitusbändi. Sopii Stayin´Aliveenkin. Bändillä tuntuu olevan lavalla hauskaa, se välittyi koko keikan, mutta erityisesti setin loppupuolella.

Keikan päättyessä, lähetys siirtyy Oulun 45 Specialiin, missä Katri Ylander laulaa akustisen kitaristin säestyksellä. Materiaali ei ole tuttua, joten tässä on hyvä sauma suunnata ”festivaalisaunan” löylyyn. (PK)

Tullikamari humpan ytimessä

Eläkeläiset oli Tampereen Tullikamarin iltamien vetäjä perjantai-illan yhdeksän uutisista kymppiuutisiin asti. Tullikamarin uusittu lava sai siis arvoisensa tulikasteen, kun Eläkeläiset kiipesivät lauteille humpan nälkäistä kansaa viihdyttämään. Ja milläpä orkesteri olisi sopivammin voinut settinsä aloittaa kuin kappaleella Olkoon humppa, josta jatkettiin Humppaperhonen – ja Kuningashumppa -biiseillä humpan riehakkaalla poljennolla. Orkesteri totesi striimikeikastaan leikillisesti, että onpa hyvä ettei jengi häiritse keskittymistä. Pakko se on myöntää, että kappaleiden välissä vallitseva outo ja pysähdyttäväkin hiljaisuus muistutti kolkolla tavalla siitä missä tilanteessa olemme olleet koko pitkän kevään ja olemme edelleenkin. Mutta eipä sitä jääneet Eläkeläiset suremaan, vaan pistivät Kahvipakettihumpan myötä ilon rintaan meille kaikille.

Eläkeläisten keikka oli taattua humpan ilojuhlaa, hanuri soi ja viulukin sai osansa yhtyeen käsittelyssä. Soittamisen riemua ei tarvinnut ukkeleista etsiä eikä väkisin vääntää. Parhaita paloja näissä lavatansseissa olivat mielestäni Guns’n Rosesin Welcome To The Jungle -klassikosta mainiosti konvertoitu Tervetuloa mehtään sekä Europen Final Countdownista versioitu ja jo klassikoksi muodostunut Hautaan asti humppaan. Ja lopuksi kajautettiin Humppaa taikka kuole, ja niin bändille varattu tunnin slotti olikin jo ohitse. Vaikka Eläkeläiset veti mukavan ja tyylipuhtaan keikkailtaman, jotain jäi selkeästi puuttumaan. Eläkeläiset on live-yhtye parhaimmillaan, ja ilman vuorovaikutusta yleisön kanssa tuo pieni mutta tärkeä tekijä puuttui. Tästä huolimatta, kiitokset humpasta! (TK)

Eläkeläisten lopetettua lähetys siirtyy taas näiden festivaalien ”sivulavalle” Oulun 45 Speciaaliin ja pian olisi aloittamassa jonkinlaista Ruotsin-laivalle soveltuvaa humpahtavaa tanssimusiikkia soittava taitava orkesteri nimeltään Jaakko Laitinen & Väärä raha.

Ennen keikkaa kuitenkin ukkoja jututetaan ja nesteytetään ravintolan toimesta. Ukot kertovat että orkesterissa on jäseniä Inarin ja Turun väliltä. Sen verran kuitenkin lipsahtaa ettei haastattelija stand up -koomikko Zaani tiedä soittokombosta mitään. Ei haittaa, se on mukavaa juuri tälläinen. (PK)

Suomirockin päälliköt illan tähtinä

Popeda saa kunnian olla näiden bileiden perjantain päätösakti. Etukäteen kitaristi Costello Hautamäki lupaa nändin soittavan 28 biisiä. Muilla bändeillä olikin rajattu showtime, soittoajan tuli mahtua haastatteluineen ja vaihtoineen tunnin sisään. Tapahtuman sosiaalisessa mediassa lupailtiin Popedalle niin pitkä slotti kuin he haluavat soittaa. Ja kyllähän bändillä biisejä riittää yli 40-vuotisen uran varrelta soitettavaksi.

Moniahan Popeda inhotti nuorena, nyt hieman vanhempana kuitenkin bändi toimii. Samoin on hieman itsellänikin käynyt. Onhan Popedan äijämäinen karski rock varmasti jokaiselle suomalaiselle jollain tasolla tuttua ja biisejä kuultu väkisinkin joskus jossain. Jokainen tämän maan ihminen osaa nimetä vähintään yhden Popedan biisin ja jos väittää ettei osaa, niin valehtelee.

Kaikkea en minäkään tunnistanut, mutta tällä keikalla yhtye soitti ainakin sellaiset rallit kuin Matkalla Alabamaan, Tahdotko mut tosiaan, hitaammalla ja taiteellisemmalla temmolla vedetty Punaista ja makeaa, Onhan se päivä vielä huomennakin, 4711, 20 vuotta ja sikana, Kersantti karoliina, Pitkä kuuma kesä ja monet muut ikivihreät ja hieman harvinaisemmat viisut.

Tällä kuten muillakaan illan keikoilla ei juuri näkynyt esiintyjistä, että he vetävät keikat ilman yleisöä. Popedan musikantit eläytyivät kuten tavallisellakin keikalla. Tyypit loistivat iloisuuttaan ja energisyyttään. Myös Popedassa tavallisestikin läsnäoleva lapsenmielisyys oli tallella kuten aina. Kaikki oli kuten ennenkin. Popeda veti äärimmäisen ammattimaisen keikan kaikkine osineen. Kyllähän tuota kelpasi katsoa ja viihtyä. (PK)

Lauantai

Jokaisella festarilla ”kuuluu” missata vähintään yksi bändi. Tällä kertaa sen kohtalon sai kokea Stam1na. (PK)

Akustista tunnelmointia

Noora Louhimo trio oli lauantaina vetovuorossa kahdeksalta nelivitosen lavalla. Luvassa oli Battle Beast -vokalisti Noora Louhimon antaman ennakkotiedon mukaan hänen omien lempiartistiensa suosikkikappaleita sekä jotain yllätyksiäkin. Eli huippusettiä piti tuleman. Trion akustisesta soitannasta vastasivat Battle Beastin kitaristi Joona Björkroth sekä muusikko Ossi Maristo.

Noora Louhimo Trio aloitti oman osuutensa Janis Joplinin ikivihreällä klassikolla Piece Of My Heart. Etukäteen luvatun yllätyksen koin, ainakin omalta osaltani kolmannen kappaleen kohdalla, joka oli Nylon Beatin biisi Nukutaan, ja sehän oli sovitettu tosi hienosti akustiseksi versioksi. Rokimpaa menoa tarjosivat trion loistavasti tulkitsema W.A.S.P.:n klassikko Wild Child ja Led Zeppelinin Rock’n Roll, jossa Nooran upea ääni pääsi oikeuksiinsa toden teolla, mutta mielestäni hienoin hetki koettiin Guns’n Rosesin menestyshitin Sweet Child O’Minen myötä. Väliin mahtui muutama hyvin valittu ”illan hidas” kuten Heart-yhtyeen All I Wanna Do Is Make Lovet To You.

Trion esitys oli mieleenpainuva kappalevalintojen, loistavien tulkintojen ja hienon tunnelman myötä, joka välittyi taatusti myös kotikatsomoihin ympäri maailman livestreamin kautta, ja Battle Beastin faneille tämä keikka oli varmasti aivan erityinen kokemus, kuten se itsellenikin oli. (TK)

Virtuaalisia moshpittejä ja muuta Mokomaa

Allekirjoittanut on kokenut monet ikimuistoiset ja hienot hetket Mokoma-orkesterin keikoilla niin klubeilla kuin festareilla, ja nyt oli vuorossa ensimmäinen livestream-konserttini. Hieman jännitti millaisella fiiliksellä yhtye on liikkeellä, ja olisiko Tullikamarin lavalla nähtävissä sitä samaa energiaa kuin yleisön ollessa läsnä on aina ollut. Pelko oli onneksi täysin turha.

Yhdeksältä Mokoma pisti virtuaali-pitit pyörimään ja setti käynnistyi Pimeä aine -kappaleella erittäin tiukasti. Vokalisti Marko Annala, Kuisma Aalto (kitara) ja Tuomo Saikkonen (kitara) sekä Santtu Hämäläinen (basso) ja Janne Hyrkäs (rummut) pistivät koko poppoo kunnon keikan pystyyn, eikä yleisön poissaolo tuntunut meininkiä pilaavan, vaikka omituiselta se tilanne varmasti bändistäkin tuntui. Marko jopa vitsaili aiheesta sanomalla että ei saa huutaa liikaa siellä kotikatsomoissa tai muuten bändi ei kuule omaa soittoaan. Loistava asenne!

Illan biisilista oli Mokomalla timanttinen; Ihmissokkelo, Kuu saa valtansa auringolta, oma erityinen suosikkini Sydänjuuret, Kuollut, kuolleempi, kuollein. Eihän siinä voinut kuin katsoa, kuunnella ja viihtyä omassa kotikatsomossaan. Biisivalinnat olivat nappisuoritus, sillä joukossa oli niin uutta kuin vanhempaakin tuotantoa sopivassa suhteessa, ja tuskinpa muutkaan vanhemman polven fanit sitä pistivät pahakseen. Tunnin setti oli kuitenkin aivan liian nopeasti ohitse ja Sinne missä aamu sarastaa sai päättää Mokoman loistavan osuuden Stayin’ Alive -festareilla. (TK)

Aitoa hardcore-energiaa

Ugh! Sepulturan ex-laulajan Max Cavalerankin fanittama oululainen Terveet Kädet oli tämän festivaalin mielenkiintoisin buukkaus – mitä tulee henkilökohtaisiin mieltymyksiini – muiden bändien ollessa enemmän tai vähemmän jokapaikanhöyliä.

Terveet Kädet soittaa hardcore-metallia ja on vanha tekijä marginaalisemman musiikin saralla, sillä se on aloittanut meuhkaamisen jo 80-luvulla. Onpa bändissä vaikuttanut sen alkuaikoina myös nyttemmin aivan toisenlaisista yhteyksistä tuttu herra nimeltään A. W. Yrjänä. Bändi on välillä lyönyt jo soittimet pussiin ja lopettanut toimintansa, keikkoja tuntuu silti tulevan aina silloin tällöin, ja se on tärkeintä.

Tervet Kädet -miehet kertoivat ennen keikkaa soittavansa vähintään kolmekymmentä biisiä. Se on ihan normaali setti heille biisien ollessa lyhyitä ja äkäisiä rypistyksiä. Bändi veti erittäin energisen keikan ja monien mielestä siinä on täysin sama vihaisuus ja antaumuksillinen tappamisen meininki kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Koko muun festivaalin aikana tekniikka toimi hyvin, eikä pätkimistä kuvan ja äänen kanssa ollut havaittavissa, mutta Terveiden Käsien soittaessa kuva tökkäili ja muutaman kerran pysähtyi ihan täysin. Liekö tämä kiinnostanut jengiä ympäri planeettaa siihen malliin paljon, että tungosta datansiirrossa riitti. Tosin sekin pakko sanoa että yleensä striimien pätkäiessä olen tuskastunut ja lopettanut katsomisen siihen, tässä oli kuitenkin meininki niin intensiivisen kovaa, ettei tekniset ongelmat tuntuneet missään. Ugh! (PK)

Sellojen viemää

Apocalyptica oli saanut kunnian päättä ainutlaatuisen Stayin’ Alive -festivaalin, ja sen kunniaksi heille oli suotu lauantain pisin soittoaika. Yhtye lupasi soittaa kokonaisuudessaan uusimman albuminsa Cell-0, ja näin tapahtuikin. Apocalypticaa olisi mieluiten seurannut livenä sillä sellojen sointi on jotain ainutlaatuista, eikä paraskaan äänentoisto kotiteatterissa valitettavasti anna oikeutta upeiden soittimien jylhälle äänimaailmalle.

Bändin esitys oli visuaalisesti hieno; valot ja taustakuvat olivat näyttäviä ja bändi esiintyi nälkäisesti kuten aina. Sitä täytyy hiukan ihmetellä miksi Paavo Lötjönen oli asetettu soittamaan hieman Eican ja Pertun taakse, syrjemmälle? Joka tapauksessa itse koko setti oli huikea. Uuden levyn materiaali todisti jälleen, miten upeita muusikoita Apocalyptican ukot ovat ja miten huikeaa musiikkia heidän sävellyskynästään syntyy. Loistokas päätös Stayin’ Alive -festivaalille.

Kiitos Tampereen Tullikamari ja Oulun 45 Special, tämä festivaali oli näyttö siitä että vaikka tapahtumatuotanto elää vaikeiden aikojen keskellä, voi innovatiivisuudella ja sillä kuuluisalla suomalaisella hulluudella ja sisulla päästä pitkälle. (TK).

Mikä sitten on striimifestarin hyödyt ja haitat? Noh, vessaan ja juomaa hakemaan pääsee heti, ilman jonoja, äänenvoimakkuuden voit säätää itse, töniviä ihmisiä ei ole, mutta ei sitten sitä muutakaan riemua mikä muiden näkemisestä tulee. Striimisestivaalilla yleisössä jokainen on eturivissä, välillä lavallakin. Näkee hyvin, mutta vain yhteen kohtaan kerrallaan ja sen minne, sen kuvaaja päättää.

Molemmissa keikkapaikoissa, niin Tampereella kuin Oulussa, oli ravintolassa tai sen terassilla anniskelualue, josta paikalle saapunut yleisö pystyi seuraamaan striimiä isolta screeniltä. Väillä kaipasi katsojana tunnelmakuvaa sieltä anniskelualueen puolelta. Sitä ei nyt kuitenkaan ollut. Keikkojen päättyessä, yleisön huuto kuului Nelivitosessa viiden sekunnin viiveellä, tämä johtui että kuva välittyi sinne tällä viiveellä. (PK)

Teksti: Tanja Kyngäs & Petri Klemetti




LISÄÄ JUTTUJA:

Atomic Blonde Batsheba pupu, kani, jänis, pääsiäinen, muna, höyhenet, kevät