Solo: A Star Wars Story

Western-mausteita nykypäivän keinoin

Jälleen uusi Imperiumin rakennuspalikka asetetaan osaksi Star Wars -saagaa ja tällä kertaa vuorossa on Solo: A Star Wars Story.

Kyseinen pätkä kuvailee Star Wars hahmon Han Solon (Alden Ehrenreich) ja hänen ystävänsä Chewbaccan (Joonas Suotamo) taustatarinan laser-aseiden laulaessa aariaa ja Han Solon heittäessä taustalla hieman näsäviisaita kommentteja. Aikaisemmin roolituksen on hoitanut Harrison Ford, mutta tuoreemmassa versiossa rinnalla ei kalpene nuorena Han Solona näyttelijä Alden Ehrenreich laisinkaan – vaan hoitaa päähenkilön roolin kunnioitettavasti loppuun saakka. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä Harrison Ford tuskin olisi täyttänyt enää nuoren Han Solon roolin kriteerejä.

Tarina alkaa nuoren kapinahenkisen Solon tehdessä pieniä rötöksiä ja ajallaan tämä johtaa myös hänen rakastettunsa Q’iran (Emilia Clarke) menettämiseen – tai pikemminkin pidättämiseen. Aika kuluu, ja elämä jatkuu eteenpäin, mutta missiota rakkaansa löytämisestä Han Solo ei unohda. Tästä tarina etenee melko hyvää tahtia.
Kyseessä voisi olla täysverinen lännenelokuva, jossa aseet ovat korvattu laser-aseilla ja hevoset avaruusaluksilla. Useaan otteeseen kuvakulmat ovat lainattu spagettiwestern klassikoista ja kutkuttelevat katsojan silmiä samaan tyyliin kuin esimerkiksi Huuliharppu kostajassa nähdyt kuvausratkaisut. Enää Solo: A Star Wars Story -elokuvasta puuttuu Clint Eastwood. Päähenkilö myös kuvailee elokuvan aikana itseään käsitteellä ”outlaw” eli lainsuojaton, joka painottaa länkkäri-eksploitaation tunnetta. Sankarillinen ”rosvo” taistelee pahiksia vastaan, mutta jää itse harmaalle alueelle, eikä halua identitifoitua hyväksi eikä pahaksi. Solon ja hänen apunaan toimivien konnien tavoitteena on myös suuri ryöstö ja rikastuminen, jonka olemme tottuneet näkemään useista länkkäripätkistä.

Uskottavat puitteet

Solon ja Chewbaccan välinen dynamiikka toimii elokuvassa mainiosti ja luo tunteen siitä, ettei elokuva ota itseään aika-ajoin liian vakavasti, vaan mukaan on päässyt vanhemmista Star Wars -elokuvista tuttua veijarimaisuutta ja komiikkaa. Solon ja Chewbaccan hahmojen tapaaminen oli kirjoitettu elokuvaan mainiosti, jättäen yllätykselle sekä jännitykselle sijaa. Katsellessani elokuvaa mieleeni väistämättä nousi ajatuksia legendaarisesta filmikaksikosta Bud Spenceristä ja Terence Hillistä, joilla oli oma tapansa hoitaa pahikset pois.

Elokuvan kuvapinta on kaunista, mikä on tyypillistä ollut mielestäni lähes aina Star Wars -elokuville, esimerkiksi useat maisemat ovat valitut täydellisesti tuomaan immersiota oikeasta planeetasta kaukaisuudessa – ja katsoja ei edes epäile, että tällaista paikkaa tai planeettaa ei olisi olemassa. Samalla efektit ja äänityöskentely ovat erittäin hyvää jälkeä ja vakuuttavat helposti katsojan. Lännenelokuvissa nähtyjä paikkoja on myös hyödynnetty kuvauksessa ja lavastuksessa, sillä useassa kohtauksessa käydään ”saluunoissa” ja perinteisesti westerneissä tavatulla aavikolla.

Solo: A Star Wars Story on kelpo elokuva ja sisältää Star Wars -saagaan tyypillisiä jännitysmomentteja, cliffhangereita ja yllätyksiä. Kuitenkaan se ei soolona yllä sarjan elokuvien parhaimmistoon, vaikka toimiikin erilaisena katsantona verrattuna koko elokuvasarjaan ja tarjoaa jotain uutta. Se oli mielestäni positiivinen asia.

Solo: A Star Wars Story
Ohjaaja: Ron Howard

Lucasfilm ltd
Genret: Sci-fi / Toiminta / Seikkailu


LISÄÄ JUTTUJA:

Atomic Blonde Scandinavian Music Group – Baabel Kannas, Hanneriina Moisseinen