Sammal – Suuliekki

Koukeroista, kummaa ja pehmeää

Sammal on lukemani perusteella yksinkertainen ja pieni itiökasvi. Yhtye nimeltä Sammal taas kuulostaa monimutkaisemmalta ja isommalta kuin luonnossa viihtyvä kaimansa. Turkulaisen Sammal-yhtyeen kolmas albumi Suuliekki jatkaa samalla tiellä kuin aiemmatkin levyt, progea suurella metallisydämellä. Suomessa tämä genre on hieman marginaalissa, ehkä ilman syytä. Onhan meillä pitkä progressiivisen rokin pyramidi rakennettu Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja Tabula Rasasta.

Nimikkobiisi Suuliekki tyhjentää pöydän heti alkuun. Kappale on oiva käyntikortti yhtyeen nykyisestä korkeasta taito- ja sovitustasosta. Pojat ovat oppineet matkoillaan, kuten laulussa todetaan. Kertosäkeen riffittely on mirhamia ja mannaa. Tätä radioon ja heti, jos radiosoitto on enää edes mikään juttu.

Ylistys ja kumarrrus -kappale on niiaus vanhan koulukunnan tekijöille. Nyt ei kuitenkaan liikaa haikailla menneeseen, vaan luvassa on jotain koukeroista ja kummaa. Sanoituksissa liikutaan uni- ja reaalimaailman keskivaiheilla. Liminaali on nyt todellista ja profaanista on tullut pyhää. Valheet pitää muistaa huomennakin ja se on meille kaikille tärkeä opetus. Väkisin välillä soitosta tulee mieleen länsinaapurimme ylpeys Graveyard. Lisää tätä tiukkuutta tuleville julkaisulle! Itselleni tämä on koko levyn avaaja ja mielenkiintoisin kappale tällä levyllä.

Tykittelyn jälkeen on rentoutua hieman Karibianmeren calypso-rytmeillä, joita on maustettu hieman ehdalla talvisella katajalla. Pinnalle kaltevalle toimii ja uppoaa. Merirosvot seireeneineen ovat ottaneet yhtyeen vangiksi valtamerten kierrosten jälkeen ja heidän on soitettava itsensä ulos umpikujasta. Onnistuneen suorituksen jälkeen tuulet ovat taas suotuisat reivatuille purjeille. Sakea ja usvainen matka voi jatkua.

Kaiken kattava ja kehoa viiltävä harmitus on kaikkien tuntema olotila. Se on Suuliekin puolivälin krouvin teema. Vitutuksen valtameri -biisi käynnistyy notkealla hendrixmäisellä riffillä. Nyt uidaan kohti syvää päätä. Tästä ei tule helppoa, mutta eihän kukaan sanonut niin sinulle. Eihän? Jos sanoi, niin se oli sitä kuuluisaa palturia. Kypärät päähän ja vastaantulijoita väistelemään. Sanoituksessa laulaja Jan-Erik Kiviniemi on saavuttanut jotain hyvin oleellista meidän kaikkien elämästä.

Levyn loppua kohden meno hieman seestyy, mutta ei liiaksi. Herran pelko kuulostaa isolta kerrostalolta äskeisten rinnalla. Laulu on erityisesti vapaampaa, se juoksee soiton rinnalla.  Levyn lopettava Samettimetsä rauhoittaa kuuntelijan kohti iltaa ja sammalvuodetta. On tullut aika levätä, miettiä päivän antia ja hetken tulevaakin.

Kokonaisuus jättää harmonisen kuvan yhtyeestä, joka tietää mitä tekee. Joitain isompia irtiottoja olisin kaivannut, mutta muuten kolmas levy toden sanoo. Vai miten se sanotaan?

Suuliekki
Sammal

Svart Records
Julkaisupäivä: 9.3.2018


LISÄÄ JUTTUJA:

Merenkulkija Tappavat Kädet