Roudarit

Kun rock´n´roll pelasti elämän

Roudarit on ammattikunta, jota ei pidetty vielä pari vuosikymmentä sitten oikein minään. He kuitenkin tekevät tapahtumissa miltei suurimman työn mahdollistamalla koko tilaisuuden onnistumisen. Nykyään heitä kutsutaan hienommin teknikoiksi. Roudarit ovat alan rautaisia ammattilaisia, joilla on ratkaisu lähes kaikkeen.

Nyt toimittaja ja kirjailija Lamppu Laamanen on koonnut Suomessa tunnetuimpien alan tekijöiden tarinat kansien väliin kirjaksi. Teos kulkee kokonaisnimellä Roudarit – Vastuun ja kamojen kantoa jo vuodesta 1965. Toki roudareita on ollut jo aiemminkin, tässä kirjassa käsittelyn alla on viimeinen reilu puoli vuosisataa.

Ruodari ei ole ammatinvalintakysymys, sanovat alalle päätyneet. Roudariksi on ajauduttu yleensä ystävien tai bändituttujen kautta. Usein on myös huomattu oma rajallisuus tulevana muusikkona, kuitenkin halutaan olla osa rock´n´rollin tekemistä ja sitten päädytään roudariksi. Useat alasta haaveilleet ovat lähteneet häntä koipien välissä pikavauhtia kulkemaan.

Moniala-ammattilaisia

Roudarilta – tai teknikolta, vaaditaan kuitenkin mittavaa osaamista eri aloilta. Moni on kamojen kantamisen, kokoamisen ja purkamisen ohella esiintyvän bändin bussikuski, miksaaja tai valomies. Heidän osaaminen ei kuitenkaan rajoitu oikeastaan mihinkään, vaan välillä hotelli on varaamatta tai bussissa mölyävää kännilaumaa pitää paimentaa kuin pikkulapsia konsanaan, eli hommassa vaaditaan sosiaalisia ja ihmissuhdetaitoja, jotta keikka tai kiertue onnistuu ja artisti pääsee itse keikalle. Harvoin jos koskaan Suomessa on keikkoja peruuntunut, vaikka tien päällä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ikävää tai kummallista.

Äiti sanoi vielä kuolinvuoteellakin, etkö sinä oikeasti meinaa mennä oikeisiin töihin.

Aikoinaan keikka-autot olivat romuja, jotka laukeilivat tienposkeen ja tietysti aina juuri silloin kun oli kaikista eniten pakkasta talvella. Tekniikkakin saatettiin fiksata kuntoon MacGyver-tyyliin. Nykyään kaikki toimii ja on viimeisen päälle tehty, joten varhaiskertomukset kirjassa saattavat olla kokeneemmalle tekijälle melkoisia kauhutarinoita, kuten on meille muillekin lukijoille. Roudarit kertovat kirjassa bussiensa ominaisuuksia ja taustoja.

Vielä 1980–1990-luvuilla roudarin ammattia ei pidetty oikein minään. Keikkapaikoilla kohtelu oli erittäin julmaa ja ruoka- ja juomatarjoilu puuttui lähes poikkeuksetta aivan kaikissa soittopaikoissa. Roudareita pidettiin ihan roskasakkina. Jos joku meni ottamaan muina miehinä vaikkapa kahvia keikkapaikan cateringistä, saattoi vastaus olla että kahvi kuuluu työntekijöille, ei roudareille. Mitäpä siihen voi vastaan vängätä, kun yleinen nokkimisjärjestys oli tuo.

Mitä vittua te tänne tulette?!

Roudarit ovat joutuneet työnteon ohella myös erittäin paskamaisiin tilanteisiin. On jouduttu tappeluihin väliinmenijöiksi ja saatettu ottaa itsekin turpaan kun on menty ajamaan lavalle eksynyttä känniurpoa pois. Joku on loukkaantunut ja menettänyt työkyvyn loppuelämäkseen.

Aina ei ole ollut yhtä helppoa keikkapaikkakunnilla kuin nykyään on. Vielä 1980-luvulla keikkoja oli paljon maakunnissa pikkupaikkakunnilla, joissa ei osattu käyttäytyä asianmukaisesti. Kirjassa tulee muinainen pikkukylämeininki varsin karulla tavalla selväksi: Urheiluseura tilaa tunnetun bändin soittamaan Helsingistä, ja paikalliset junttieinarit huutelevat ”mitä vittua te tänne tulette?!”

Vaikka Roudarin ammatti on täynnä armottoman pitkiä päiviä, hirveää säätämistä ja tiukkoja tilanteita, on siellä paljon hyvääkin sekä onnistumisia. Roudarit tuntuvat olevan pääosin rauhallista sakkia, mutta välillä hekin vaihtavat viihteelle ja bilettävät ankarasti, siinä missä bänditkin. Tekninen henkilökunta tuntee kollegansa veljinä ja siskoina. Toista ollaan valmiita auttamaan aina kun tarve yhtään vaatii.

Heräsin aamulla ja huomasin että olin käyttänyt Nassen persettä tyynynä.

Kirjassa pääsee monien suomibändien kulissien taakse. Tarinoita on tallentunut muun muassa bändeistä kuten HIM, Rasmus, Hanoi Rocks, The Hurriganes, Lapinlahden linnut, Pelle Miljoona, Peer Gunt, Juliet Jonesin sydän, Klamydia ja suuri joukko muita. Roudarit-kirjassa voisi sanoa olevan enemmän likaisia rock´n´roll-tarinoita kuin yhdenkään bändin omassa kirjassa.

Itse Lamppu Laamasen toimittamaa tekstiä teoksessa on aika vähän. Pääosassa ovat itse roudarit sekä muusikot omina itsenään omalla murteellaan kertomassa tarinoitaan. Kertomatyyli onkin varsin luonteva ja tuo tarinoihin aitoa tuntua. Kirja etenee aihealueittain varsin selvälukuisesti. Äänessä ovat pääasiassa samat henkilöt, joiltakin on vain muutama kommentti. Teos on mielenkiintoinen läpileikkaus bändien taustavaikuttajien arkeen ja työnkuvaan – sille puolelle minne ei yleensä keikoilla näe. Kirja onkin suositeltavaa luettavaa ihan jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle.

Roudarit - Vastuun ja kamojen kantoa jo vuodesta 1965
Lamppu Laamanen

Johnny Kniga
Sivuja: 332


LISÄÄ JUTTUJA:

Logitech G900 Chaos Spectrum Maija Vilkkumaa - Aja! Scott Ian, John Wiederhorn Minä ja Anthrax - Kirjan kansi