Rockfestari Naamat 2019

20 vuotta silkkaa rakkautta

24.07.2019
Teksti:
Kuvat:
Mari Kivioja

Täällä saa olla oma itsensä, ei tätä voi selittää”, kertoo jo varmasti kahdeskymmenes juhlija Tuomiston tilalla. Tunnelma, vapaus ja ihanat ihmiset toistuvat vastauksissa kysymykseen Naamojen viehätyksestä. On juhlavuosi, sillä Rockfestari Naamat juhlittiin jo 20. kertaa 19.–21. heinäkuuta Muuramessa.

Kesän hienoimmat juhlat aloitettiin parikymmentä vuotta sitten kotibileinä, joihin haluttiin mukaan uusia naamoja – samanhenkisiä ihmisiä. Festareiden nimi, Naamat ei siis kerro siitä, että bileissä on tarkoitus vetää ”naamat”, vaikka huhu kertoo, että alkoholiakin on juhlissa nautittu.

Vuosi vuodelta ihmiset halusivat tutustua uusiin naamoihin ja nykyisin tilalla juhlii noin tuhat etuoikeutettua hippiä. Lippuja ei riitä kaikille, sillä ne myydään loppuun alle minuutissa jo ennen esiintyjien julkistamista. Ajatuksena on, että paikalle ei tulla ainoastaan bändien takia.

Hienot ja mielenkiintoiset esiintyjät ovat vain yksi puoli kesäisiä bileitä. Jokaisella hipillä on polkunsa. Toiset viihtyvät leirinnässä ja järjestävät omaa ohjelmaa. Syvän metsälammen rannassa saunotaan ja uidaan. Sideshow-teltta on hämmentävä erikoisuus, joka tarjoaa häiriintynyttä ohjelmaa. Aikaa voi viettää humppateltassa, larpatessa tai vaikkapa pop-up-näyelmiä seuraten.

Leirinnän ohjelma on monipuolista. Tässä on meneillään kaksintaistelu prinssistä ja puolesta valtakuntaa – tai sitten jostain ihan muusta.

On aika heittää arkiminä ja astua Naamoille

Sukelletaanpa sisälle vaaleanpunaiseen hattaraan – kuvitelmaan ja kuplaan, jossa on ihan omat lakinsa. Napitetaan sykkivä kupla kiinni ja unohdetaan ankara ulkomaailma hetkeksi. Pystytetään teltat vieriviereen ja hymyillään naapurille, joka tarjoaa mansikan.

Loistava aurinko on jo mukana lämmittämässä ja pulahdus lammessa houkuttaisi. Kohta aloittaa äänekäs Radio Supernova vanhan riihen seinästä avautuvalla lavalla. Sideshow-teltassa olisi Koiralle lässyttämisen SM-kisat. Päätämme lähteä liikkeelle ilman päämäärää. Suorittaminen ja liian tavoitteellinen toiminta jääköön hetkeksi.

Shoe- tai mansegazebändi Radio Supernova tarjoaa valtavia kitaravalleja. Katse pysyy tiukasti jaloissa ja pedaaleissa.

Katsomme ja kuuntelemme hetken Lac Belotin kamaripoppia kivinavetassa, joka on naamojen toinen esiintymisareena. Fiilikset ovat mukavat ja lämpimät. Tunnelma on aivan toinen, kun räyhäkäs oululainen Hebosagil nostattaa energiatason riihen kattoon ja sen yli. Tukat pyörivät villisti meluisan rokin tahtiin.

Räyhää ja rakkautta Hebosagilin keikalla.

Perjantain päättää supersuosittu Ruusut. Pienenpieni Riihilava ei ole paras paikka Ruusujen hyppiä, ja elektropoppi pätkii sähköjen katkeillessa. Paikka pimenee muutamaan otteeseen, mutta Miikka Koivisto laulattaa yleisöä ja porukan tunnelma pysyy sähköisenä.

Ruusut pimensi välillä Muuramen. Ringa Manner.

Lauantaina avataan silmät ja hymyillään

Pistän pään ulos teltasta. Joku hymyilee, iskee silmää ja näyttää kieltä. Vähän kauempana lauletaan ja hölmöillään. Uuteen päivään on hyvä herätä. Aamupalalle on pitkä jono ja monet kirkastavat silmiään lonkerolla tai muumilimpparilla.

DJ-retkue Club Old Farts virittelee jo soittimia ja pian kuullaan taas Teuvo Lomannin iki-ihana käännöshitti Kari. Aina kun Kari soi, on unhappy hour ja juomilla on tuplahinnat. Tämä ei tietenkään haittaa hippejä, jotka ovat yhteislaulun lumoissa. Hinnat ovat edulliset, ja hippejä ei raha niin kiinnosta.

Club Old Farts ottaa yleisön, Gambinaa ja Jallua ja antaa Karin monta kertaa.

Sauna ja virkistävä pulahdus jääkylmään lampeen puhdistavat viimeisetkin hiekat silmistä ja aloitamme päivän odotetulla Maustetyttöjen keikalla. Kyyninen ilo ei oikein tartu lauantain Naamat-yleisöön, mutta joku sentään laulaa mukana. Lääkäriksi esittäytyvä hippi istuu silmät kiinni pöydällä pelkissä sortseissa. Hän kertoo, että haluaa pitää maailman ja Naamat erillään.

Maustetytöt kivinavetassa

Pönötys- ja muistelutilaisuus ilahduttaa ja herkistää

20-vuotisjuhlan kunniaksi festivaalijohtaja Jukka ”Foto” Järvinen kertoo tapahtuman vaiheista ja on erityisen ylpeä, että Naamojen lämmin, hyväksyvä ja yhteisöllinen ilmapiiri on säilynyt kaikki nämä vuodet. Järjestäjät, vapaaehtoiset ja yleisö huomioidaan sydämellisesti. Tuomiston tilan omistajat Markku ja Marja Kauppi saavat suuret kiitokset ja standaarin eli pöytäviirin. He ovat uskaltaneet antaa hienon paikan hippien käyttöön joka kesä, ja fiksuiksi vielä kehuivat Naamojen juhlaväkeä.

Omistajapariskunta Markku ja Marja Kauppi. Naamat-laatta tulee Tuomiston tilan seinään.

Tilaisuuden lopuksi esitellään festareiden ainoa naamavippi. Vesku oli kysynyt Fotolta,  järjestyisikö ikuinen kutsu festareille, jos hän tatuoi Naamat persiiseensä. ”No todellakin!”, oli vastaus. Juhlavuoden kunniaksi Vesku on laajentanut tatuointia vielä Foton kuvalla, joka löytyi lopulta jokaiselta festivaalien ydinporukasta. Hieno kunnianosoitus.

Keskellä Naamavippi Vesku ja Foto persiin poskessa. ”Voi ei! ”sanoo festivaalitedottaja Emmi.

Sähköistä menoa ja livetykitystä iltaan

Luova tauko leirialueen liepeillä ja lopulta kirahvikahvi piristävät uudelleen menoon. Suistamon Sähköllä on tietenkin energiaa tarjolla. Yleisö yhtyy bileisiin, tanssii ja laulaa mukana.

Suistamon Sähkön meno on näyttävää.

on kiinnostava uusi artisti. Minja Kosken monipuolinen moderni elektroninen poppi hurmasi navetallisen ihmisiä vielä lauantai-iltana intensiivisellä tulkinnallaan.

M

Ursus Factory on ehkäpä maailman riemukkain livebändi ja meno on sen mukaista. Festivaalijohtaja Fotokin astuu lavalle ja laulaja-kitaristi Jussi Pelkonen könyää yleisön käsien varaan. Tästä ei bileet juuri parane!

Ursus Factory ja Foto Järvinen.

Kaikki päättyy joskus, mutta Naamat on taas ensi vuonna!

Lauantaina illan livet päättää Aavikko, ja sen jälkeen diskoillaan vielä Sideshow-teltassa. Kuvamateriaalia ei enää loppuillalta voi tarjota. Sunnuntaina legendaarinen Herätyskerho tahditti aamupalaa, mutta siitäkin on kuvat sensuroitu.

Tuomiston tila oli jälleen täynnä rakkautta ja ohjelmaa oli valtavasti. Ihan kaikkea ei Naamoilla ehdi koskaan nähdä, mutta kaikkialla minne askel vie on iloisia naamoja ja hyvä olla. Nousun Naamat-tiimi onnittelee 20-vuotiasta tapahtumaa ja kiittää. Lopuksi vielä tärppejä muodista kiinnostuneille festivaalieläimille.

Trendikkäin festivaalimuoti esittäytyy Naamoilla.

Tapasimme Naamoilla niin paljon kauniita ihmisiä ja hienoja asuja, että päätämme perehtyä vielä festivaalimuotiin. Coachella-festarit ovat jo niin viimekautta, kun Naamoilla nähdään tulevien vuosien trendit. Lets do the Catwalk!

Tähtien välinen sota ja tyhjät tölkit ovat tulevia trendejä kaikkialla.

”Suurella rakkaudella raippaa! Mies sanoi, ettei täällä saa muita vaatteita olla”

”Naamoilla saa olla mitä haluaa, käyttäisin näitä aina jos kehtaisin”

Aamutakissa yhdistyy mukavuus, herkkyys ja kauneus.

”I’m sexy and I know it”

Hinni, Karo ja Viivi ovat aina MIAU! ”Mirri mikä mirri, täytyyhän sitä aina näyttää”.

Naamat järjestetään ensi vuonna 24.-26.heinäkuuta.




LISÄÄ JUTTUJA:

Rocknomicon – Magdalena Hai & Hanna Matilainen