Qstock 2018

Trooppinen kesäjuhla villitsi

Helteinen Qstock juhlittiin 27.–28. heinäkuuta Oulun Kuusisaaressa. Monipuolinen kattaus uutta ja vanhaa rokkia ja poppia sekä runsas oheisohjelmisto keräsi paikalle ennätysyleisön. Jopa 35 000 vierasta sai nauttia aurinkoisena viikonloppuna kuudella lavalla yli 70 kotimaisen ja ulkomaisen esiintyjän keikoista.

Trooppisena kesänä festarointi on janoista ja hiostavaa hommaa. Ajatus ei kulje ja suurelle alueelle eksyy helposti fiilistelemään tunnelmia kanssajuhlijoiden kanssa. Kaikki hymyilevät ja kertovat ilolla tarinoitaan. Toiset odottivat tuttujen bändiä Oulu-lavalla, toiset Jenni Vartiaista ja maailmantähtiä.

Jottei homma menisi ihan höpöttelyksi ja varpaat hiekassa keinumiseksi, Nousun Qstock-tiimi valmistautui ottamaan myös säröä ja raskaita säveliä vastaan. Välillä jakauduttiin kahtia ja sitten taas yhdistyttiin sopuisasti. Ainakin yhteensä bändejä nähtiin useita.

Qstokin uudistukset otettiin lämmöllä vastaan. Anniskelualueet jakoivat kentät suunnilleen puoliksi, joten häkkifiilikseltä vältyttiin. Surulliset ilmeet kympin kalja kourassa kädet kanaverkkoa puristaen olivat nyt poissa. Qstock näytti ja tuntui hyvältä.

Perjantaina aloitettiin raskaalla metallilla ja päivä päätettiin tyylillä

Päätin aloittaa bileet kevyesti Stam1nan räimeellä perjantai-iltapäivänä. Raavaat herrasmiehet tykittivät päälavalla reippaan keikan kunnon metallia. Energinen rysäys heti alkuun avasi silmät ja nostatti tunnetta.

Kun napapiirin ihmiset pistävät pitin pystyyn 30 asteen helteessä, se on surullista katsottavaa. Meininki oli kuin dementikkojen naisten kympin häntäpäässä – kevyttä ympyrää jolkottellaan idioottihymy naamalla. Tropiikissa ei kukaan liiku nopeasti.

Liika kohkaaminen olisikin tuhoisaa, joten seuraavalle keikalle matka sisälsi mutkia ja kesti pari tuntia. Meno jatkui reippaana, sillä vuorossa oli Beast in Black. Bändi näytti ja kuulosti komealta. Stadionelkeet ja hengästyttävällä rytmillä vedetty diskometalli vakuutti ja sai osan yleisöstä villiintymään.

Beast in Black on tehnyt huiman nousun soittolistojen kärkeen Suomessa.

 

Vokalisti Yannis Papadopoulos ja yhtyeen primus motor Anton Kabanen Kaleva-lavalla perjantaina.

Dream State oli aivan uusi tuttavuus ja hyvänen aika miten kova! Etelä-Walesilainen porukka täräytti kunnolla Koomalavan yleisöltä ilmat pihalle. En muista, milloin olisin kokenut näin raivoisan energisen keikan.

Dream State Koomalavalla perjantaina.

Melodisen ja angstisen metallibändin sydän ja keuhkot on pikkuruinen vieterineito CJ Gilpin. Laulajatar ottaa yleisön ihan täysillä – välillä mennään vaakatasossa eturivin käsien varassa, välillä vedetään omaa raivokasta pittiä keskellä telttaa. Ihan tajutonta!

Bändin turvamies ja kaksi festarin järjestysmiestä oli helisemässä vikkelän neidon railakkaassa liikkeessä. Huh huh, tämän jälkeen oli istahdettava alas kylmän juoman kanssa ihmettelemään, mikä salama juuri iski tajuntaan.

Dream State -yhtyeen energinapakkaus CJ Gilpin.

Keskelle Qstockin popintäyteistä perjantai-iltapäivää toi rockin ilosanoman Hardcore Superstar rakkaasta naapurimaastamme. Tämä retkue tekee räkäistä ja konstailematonta glaminhohtoista street metalia, josta ei vaan voi olla pitämättä, ainakaan mikäli muita ikisuosikkejasi ovat vaikkapa sellaiset legendaariset kokoonpanot kuin Hanoi Rocks tai Mötley Crüe. Allekirjoittaneelle edellä mainitut sekä Hardcore Superstar ovat kova juttu, joten mikäpä olikaan mukavampaa kuin aloittaa perjantai ja koko Qstock-rupeama Hardcore Superstarin keikalla, jollaista pääsisin nyt todistamaan ensi kertaa. (Tanja Kyngäs)

Jocke Berg sekä basisti Martin Sandvik Kaleva-lavalla perjantaina.

Niinpä lähdin hyvissä fiiliksissä etsimään tietä Kaleva-lavalle. Siitä tulikin aluksi pieni seikkailu, sillä kulkureittejä oli viime vuodesta hieman muutettu, ja vip-vieraille sekä medialle oli fiksusti järjestetty ikiomat kulkureitit lavojen tuntumaan. Mutta kiitos ystävällisten järjestyksenvalvojien opastuksen sekä pienen juoksusprintin olinkin jo hikisenä mutta onnellisena muiden valokuvaajien kanssa photopitissä. Kaleva-lava oli tuossa vaiheessa iltapäivää mukavan varjoisa, ja ainakin edes hieman viileyttä tarjoava paikka verrattuna suorassa auringonpaisteessa kiehuvaan kenttään lavan edessä. Keikasta tulisi kirjaimellisesti hikinen yleisölle, mutta sehän kuuluu vain asiaan. (Tanja Kyngäs)

Jocke Berg

Vokalisti Jocke Bergin luotsaama yhtye soittikin rosoisen ja intensiivisen keikan alun pienistä teknisistä ongelmista huolimatta. Jocke Berg rokkasi Kaleva-lavan yleisön lähes hurmoksiin tanssiessaan kuin intiaaniheimon poppamies sadetanssissaan. Settilista ei antanut yleisölle hetkenkään hengähdystaukoa, vaan tutut kappaleet kuten Kick On The Upper Class, Have Mercy On Me tulevalta You Can’t Kill My Rock’n Roll -albumilta sekä Dreamin’ in a Casket pitivät huolta siitä, että hiki taatusti virtasi tunnin kestäneen rokkauksen jälkeen. Kitaristi Vic Zino ja basisti Martin Sandvik hoitivat tonttinsa erittäin tyylikkäästi sekä taidolla, ja Adde Andreassonin rummutus piti homman kasassa koko bändin selkärankana. Hardcore Superstar oli liekeissä, ja koko bändi oli täysin ”Above the Law”, kuten Jocke Bergin nahkaliivin selkämyskin julisti. (Tanja Kyngäs)

Lily Allen -tuntemukseni oli miltei radiosoiton varassa. Pikakomennuksen takia en ehtinyt ottaa uutta albumia täysin haltuun ennen keikkaa. Maailmantähti on kuitenkin veikeä ilmiö – rääväsuinen söötti brittineito on ihastuttanut muun muassa hitillään Fuck You.

LiLy Allen Qstockin päälavalla perjantaina.

Kontrasti aiempiin keikkavalintoihini on melkoinen. Kävelen sen kummemmin rynnimättä tai edes väistelemättä päälavan eteen kaiteeseen kiinni. Lily Allen on juuri herännyt ja saapuu lavalle vaatimattomasti yöpaidassa. Nallekarhu oli varmaankin jäänyt peitonmutkaan.

Tällaisista keikoista kerrotaan usein kiltisti sanalla intiimi. Oikea soittava taustabändi on jätetty kotiin. Neito lauleskelee uuden levyn kevyttä elektropoppia vähän hämmentyneelle yleisölle, joka herää välillä tutumpien biisien aikana. Särmää löytyy sentään joistakin välispiikeistä.

Vähäeleisesti esiintynyt Lily intoutui välillä tanssahtelemaankin.

Keikassa ei kai varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta nyt vähän avaudun. Festareilla on kymmeniä esiintyjiä. Ihan jokainen katsoja ei ole se Lilyn suurin ihailija. Kaikki eivät ole tihrustaneet kyyneleitä tähden uusien biisien ravisuttamana peiton alla yön pimeinä tunteina.

Lauleskelu oli ehkä herkkää, koskettavaa, hyväntuulista ja tanssittavaa – varmasti kaikkea samaan aikaan Lily Allenin suurelle fanille. Nyt kuitenkin lisäkseni muutama muukin oli odottanut maailmantähdeltä kunnon showta. Fuck You – ihan kiltisti, sillä mielentilani saattoi olla nyt väärä.

Lilyn lavaeleganssia.

Illan päätti tyylikkäästi Hurts. Manchesteriläinen kaksikko soitti tarttuvaa synapoppia sopivalla itsetunnolla ja volyymilla. Lähes kaikki biisit tuntuivat tutuilta, vaikka en bändiä tietoisesti ole juuri kuunnellut.

Hurts-yhtyeen ydinkaksikko Theo Hutchcraft ja Adam Anderson.

Mikään ei suuresti yllättänyt ja duo kuulosti todella hyvältä. Mietin alkuun, että voisinhan kuunnella tätä kotona laadukkailla kuulokkeilla. Kun katselin ympärilleni, tajusin, etten kuitenkaan yli 10 000 innokkaan ja iloisen ihmisen seurassa.

Theo Hutchcraft

Hurtsin herrasmiehillä on kiistämätöntä brittiläistä karismaa ja yleisö otettiin ammattitaidolla bileisiin mukaan. We Are the Beautiful Ones!

Hurts Qstockin päälavalla perjantaina.

Lauantai harhailtiin, kuunneltiin metallia ja yllätyttiin punk-setämiesten meiningistä

Aivan paras tapa aloittaa toinen helteinen päivä oli Ellinooran pirteän kesäinen hittikimara päälavalla. Oululaisten oma tyttö tanssitti ja laulatti virkeää yleisöä antaumuksella. Leppoisa tunnelma kantoi pitkälle päivään ja tästä oli kiva lähteä tutustua ihmisiin ja oheistoimintaan.

Kasvoja ja muita kehon osia maalattiin ja seppeleitä punottiin koristamaan juhlakampauksia. Lävistyksiä puhkottiin tasaiseen tahtiin ja festarikrääsä kävi kaupaksi.

KPS Piercingin kojulla riitti kuhinaa.

Kasvomaalauspisteellä tehtiin koristuksia asiakkaiden toiveiden mukaan.

Kukkaispojat.

Kukkaistytöt.

Kunnon burgeri ja jäätelö hymyilyttivät välipalana. Pienpanimon kevyt 9 prosenttinen dipa oli ainoa asia, joka sai naaman kurttuun. Kunnon humalapitoinen käsityöolut ei anna mahdollisuutta hymyillä, mutta oli oikein maukas kitkerä nautinto makeiden limsojen väliin.

Tässä kohtaa raavas poikabändi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kutsui Kalevalavaa kohti. Pilvenhattaroilla leijuminen ja auringonsäteilyssä irvistely on pitemmän päälle synti ja aiheuttaa vähintään syövän.

Oli aika olla mies, pukea surupuku ylle ja miettiä, että kohta taas kahlataan lumessa! Paluun tehnyt metallitykki ei petä koskaan – nyrkki heiluu tiukassa rytmissä, satoi tai paistoi.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus Kaleva-lavalla lauantaina.

Matalalta murisevan kitaroinnin jälkeen kaikki meni taas höpöksi. Rasmuksen löysä soitto ja esitys ei jaksanut innostaa. Skottin ihana ja eteerinen esitys ei pitänyt loppuun asti otteessaan. Oli aika olla liikkeellä. Festarikuulumisia vaihdettiin joka kolmannella askeleella ja elämässä ei ollut mitään päämäärää.

Skott Sirkusteltassa lauantaina.

Paljon mitään ei jäänyt mieleen, Lanai oli kuulemma ollut hieno yllätys ja järjestelyjä kehuttiin kauttaaltaan. Lisääntynyt yleisömäärä ei ollut kostautunut älyttöminä jonoina ja poliisisetäkin kertoi, ettei alueella ollut kukaan rähissyt. Aika mukavaa, kun kaikki toimii.

Lauantaina Koomalavalle astui kolmannelle keikalleen koskaan Flat Earth, jota voinee hyvällä syyllä kutsua oikeaksi superkokoonpanoksi. Ex-HIM-yhtyettä bändissä edustavat kitaristi Mikko ”Linde” Lindström sekä rumpali Mika ”Kaasu” Karppinen, lisäksi basistin virkaa hoitaa ex-Amorphis-jäsen Niclas Etelävuori ja vokalisti Anttoni Pikkarainen taasen on vaikuttanut aiemmin yhtyeessä nimeltä Polanski. Flat Earth oli siis jo näihin ennakkotietoihin perustuen erittäin mielenkiintoinen, joten Qstockin Koomalava kutsui paitsi allekirjoittanutta myös lähes koko teltallisen festivaaliyleisöä todistamaan yhtä koko Qstockin mielenkiintoisimmista keikoista. (Tanja Kyngäs)

Flat Earth Koomalavalla lauantaina, rummuissa Kaasu eli kotoisammin Mika Karppinen.

Mikko ”Linde” Lindström

Anttoni ”Anthony” Pikkarainen

Koomalavan teltassa oli yllättäen hivenen viileämpi kuin ulkopuolella, ja pieni ulkoa kantautuva tuulonen tuntui vilvoittavalta. Lavateknikot tekivät vielä viime hetken säätöjään, ja pian lavalle asteli koko nelikko aplodien saattelemana, ja bändi pääsi näyttämään kyntensä. Ja niin Flat Earth todella näyttikin, sillä raskaampi rock höystettynä sekä progella että hitusella psykedeliaa toimi aivan loistavasti, sävellysten silti ollessa hyvin tarttuvia ja mieleenpainuvia. Ja tietysti bändin kokoonpanosta johtuen erottui monista kappaleista etäisesti tuttuja soundeja ja sointukuvioita. Tulevalta albumilta lohkaistu single Blame soi yhtä sointuisasti kuin YouTubestakin löytyvältä videolta kuultuna. Tunnelma oli kohdallaan, ja keikka eteni rennon leppoisassa meiningissä. Kaasu hauskuutti yleisöä antamalla näytteet saksan- ja ruotsin kielen osaamisestaan. Jawohl! Ruotsihan sujuu Kaasulta natiiviääntämyksellä, onhan hän alun perin Ruotsin Eskilstunasta kotoisin. Aivan loistava keikka, joka antoi kipinän ottaa Flat Earthin tekemiset tarkempaan seurantaan. (Tanja Kyngäs)

Greg Graffin

Bad Religionia en kuunnellut edes varhaisessa nuoruudessa. Olen onnistunut ohittamaan tämän melodisen punkin suuruuden ja edelläkävijän yllättävän tehokkaasti. Tähän ei ole erityistä syytä, sillä Bad Religionissa on menevää asennetta ja sanatkin potkivat perseelle.

Mike Dimkich

Kun lähes 40 vuotta sitten aloittanut räyhäryhmä oli saapumassa lavalle, en suuria odottanut. Jouduin kunnolla pettymään, sillä nyt ei Ouluun tultu jäähyttelemään ja keräämään vielä liikeneviä masseja taskuun. Äijät oli vedossa! Soitto toimi ja meininki oli vanhoilla herroilla katossa keikan alusta loppuun. (Pete Huttunen)

Jay Bentley

Brett Gurewitz

Bad Religion keräsi ehkä suurimman suosionsa The Offspringin ja Green Dayn vanavedessä 1990-luvulla, mutta oli mielestäni kuitenkin vakavampi ja enemmän kantaaottava kuin nämä kaksi aikalaistansa olivat. Qstockissa Bad Religionin keikan näkeminen toi nostalgista fiilistä, ja tuttujen kappaleiden kuten 21st Century (Digital Boy) soidessa lämpimässä kesäillassa oli kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt. Bad Religion ei yrittänyt väkisin olla vihainen tai poukkoilla lavalla edestakaisin kuten vielä 20 vuotta takaperin, vaan hoiti homman tyylikkäästi ja bändin herrojen iän tuomalla arvokkuudella ja ammattitaidolla. Yleisön (ja kenties yhtyeenkin?) suureksi yllätykseksi lavalle nousi Bad Religionin setin aikana Oulun Kärppien pelaajia, mukanaan tietysti ”poeka” eli Kanada-malja. (Tanja Kyngäs)

Disco Ensemble oli myöhään lauantaina Sirkusteltan todellinen vetonaula; mennessäni kuvaamaan keikkaa pullisteli teltta täynnään väkeä ja ulkopuolellakin ihmisiä oli kuuntelemassa iso joukko. Itse keikasta tulikin hengästyttävä show strobo-valoineen ja bändin uskomattoman energian purkaus. (Tanja Kyngäs)

Miikka Koivisto

Vuonna 2005 jo varsinaisen läpimurtonsa First Aid Kit -albumilla tehnyt kvartetti heitti Qstockissa ehkä elämäni intensiivisimmän näkemäni keikan koskaan. Energiaa riitti niin että Olkiluodon ydinvoimala olisi voitu ajaa alas tunniksi!

Jussi Ylikoski

Harmi että Disco Ensemble lopettaa yli 20-vuotisen uransa tänä vuonna, sillä he jättävät jälkeensä skeneen ison tyhjiön. Bändin voi bongata viimeisen kerran Tavastialla jäähyväiskeikoillaan 7. ja 8. joulukuuta. Se on varmaa että vuoden 2018 Qstockia sekä bändi että yleisö muistelevat vielä kiikkustuolissakin suurella lämmöllä.




LISÄÄ JUTTUJA:

Mika Nyyssölä - Giant Killerin treeniatlas Tomb Of Finland Ulver – ATGCLVLSSCAP