Nightwish Himoksella – maailman hienoin show

Jytinä on melkoinen, kun saamme auton parkkiin laajalle ruohikkokentälle. Rankkasade piiskaa auton kattoa sillä voimalla, että ikkunoita ei voi pitää edes raollaan. Kuumassa huurtuneessa autossa menee ensimmäinen tunti, mutta juuri ennen epätoivoa taivas alkaa selkeytyä. Saamme viimein teltan kasaan, ja suuntaamme kohti tapahtuma-aluetta. Vastaan ryömii pitkä tasainen jono autoja.

Muodollisen turvatarkistuksen jälkeen otamme paikkaa haltuun. Kukaan ei oikein tiedä, mistä mitäkin löytyy, mutta alue on pian kartoitettu. Vessakapasiteettia on kerrankin riittävästi, vesipiste toimii ja ruokaa on tarjolla muutamassa kojussa. Paistetun kalan tuoksussa teemme toimintasuunnitelman. Välillä on hetki levättävä ja syötävä. Päätämme kuvaajan kanssa, että evästaukomme soundtrackinä soi Sonata Arctican akustinen hittikimara.

Kovan tason lämmittelijöitä

Silentiumin aloittaessa ilma on kirkas. Porukkaa on lavan edessä yllättävän paljon, etenkin kun ottaa huomioon aikaisen soittoajan. Suuri osa väestä oli vielä hetkeä aiemmin matkalla parkkipaikalle. Taas on kontrasteja ilmassa – synkkää sinfonista metallia tykitetään kirkkaassa auringonpaisteessa. Riina Rinkisen hoivaessa pienokaistaan, laulun hoitaa jotenkin suloisesti vaalea Annika Jalkanen. Matti Aikion hölmöt välispiikit ja Sami Bomanin villisti pyörivä pää kuuluvat asiaan. Bändi ja yleisö heräävät samaa tahtia keikan edetessä. Lyhyehkön setin päätteeksi soitto ja laulu toimivat, ja moninkertaistunut yleisömeri taputtaa mukana. Tätä menoa olisi katsonut pitempäänkin.

Hollannin metalliylpeys Delain näyttää upealta. Kokemus isoilta lavoilta näkyy ja kuuluu – tässä on maailman meininkiä. Punatukkainen Charlotte Wessels on hurmaava esiintyjä. Syysaurinko hymyili kilpaa sulavasti liikkuvan neidon kanssa. Lavan jatkeeksi rakennettu catwalk vihittiin käyttöön, ja monituhatpäisellä yleisöllä oli bileet. Yhdeksän biisin hittikimara tärähti täysillä käyntiin heti alkuun Suckerpunchilla. Keikan loppupuolella lavalle saapui häiriköimään joku hampuusi. Marco Hietalan kanssa vedetty The Gathering oli komeaa ja suloista seurattavaa. Delainin keikalla oli hyvä meininki!

Arch Enemyn keikkaa odotti jokunen muukin nousevan innon vallassa. Tähän mennessä olen saanut seurata ruotsalaisen death metal -bändin menoa vain ruudulta, ja homma on vakuuttanut. Lavalla Alissa White-Gluz saa heti yleisön mukaansa ja meno näyttää hyvältä. Joku mättää! Olen hyvällä paikalla, mutta en kuule laulua, ja soitto on yhtä puuroa. Innostus alkaa muuttua epäuskoksi toisen biisin jälkeen. En ole mikään rokkipoliisi, joka päivystää mikserikopin vieressä jonenikulat naamalla, mutta kuuro en ole. Jos miksaajalla on kuulo tallella, hän on kiltisti sanottuna idiootiksi vähälahjainen ja lisäksi koomassa. Jos tekniikassa oli vikaa, peli olisi pitänyt puhaltaa poikki, ja aloittaa alusta – ei tärvellä puolta keikkaa. Onneksi sille toiselle puoliskolle saatiin äänet kuntoon. Harmitus laskee, ja enää ei joka sekunti tee mieli lähteä neppaan miksaajaa turpaan. Arch Enemy on pirun kova! Loppukeikka on raivokasta ammattitaitoista tykitystä. Bändillä ja etenkin Alissa White-Gluzilla on vimmattua energiaa keikan alusta loppuun. Näin vedetään!

Arch Enemyn jälkeen lavan eteen jää yli kymmenmetrinen muuri innokkaimpia Nightwish-faneja. Eturivin paikat ovat jo aikaa sitten menneet. On hetki aikaa katsella ympärilleen. Nightwish-kiertuepaita on Himoksella suurta muotia, ja se on varmasti vähintään joka toisen juhlijan valinta. Nightwishin 20-vuotinen ura näkyy monen ikäisenä yleisönä. Vaihtelua on juuri 18 täyttäneistä neitosista varmasti yli seitsenkymppisiin herrasmiehiin. Selkeä enemmistö on miehiä, mutta naiset ovat sitten sitäkin kauniimpia.

Metallikinkereillä on aina leppoisa meininki. Lauantai Himoksella ei ollut poikkeus. Festareilla valitettavan yleiset, vartijakoulusta poispotkitut virkaintoiset järjestyshenkilöt olivat poissa. Turvatarkastuksessa ei kaivettu kumihanskoja esiin, ja turhaa kyttäämistä ja yhyttämistä kielletystä ei ollut. Aikuiset ihmiset juhlivat siivosti ilman ilonpilaajia. Tässä vinkki muille järjestäjille.

Nurinaa kuulen ainoastaan maahan heitetyistä tölkeistä, joita kieltämättä jää lähtiessä tennarin alle lähes joka askeleella. Lähtö ei kuulemma parkkipaikaltakaan ollut sujuvaa. Puolentoista tunnin odottelu ja viidakon lait olivat herättäneet tunteita.

Nightwish valaisee pimenevän illan

On puoli tuntia Nightwishin keikan alkuun, väki pakkautuu lavaa kohti. Tässä vaiheessa ei soisi luonnon kutsuvan, mutta minulta ei kysytä. Alikulku, josta mennään saniteettitiloihin, on tupaten täynnä, ja aistittavissa on pientä paniikin tunnetta. Nousun toimitus ei sikaile, joten vaihtoehdoksi jää lahjonta. Karpalolonkero on tällä kertaa oikea valuutta, ja vippi-tilat tulee samalla tarkistettua. Saan kaupan päälle halauksen.

Ehdin kohtuudella hyvälle paikalle yleisömeren sekaan. Taivas on mukana tunnelmassa. Pimeässä yössä loimuaa kuu, jonka editse lipuu harsoisia pilviä. Tausta on täydellinen. Kuvaaja kertoo, ettei ensimmäisten biisien aikana saa kuvata, ja muutenkin on oltava paineaidassa kiinni, joten lämpöä ja tulta on luvassa alusta lähtien kylmenevään yöhön.

Shudder Before the Beautiful käynnistää parituntisen 17 biisiä sisältävän Nightwish-kokemuksen heti reippaalla menolla. Yleisö on lämmin, ja energiat ovat kohdallaan. Valotulituksesta voisi päätellä, että sähköä kuluu keikan aikana enemmän, kuin Jämsässä loppuvuonna. Roihuavat pyrot heittävät välillä kuumia löyhähdyksiä ja kaikki on muutenkin suurta.

Välillä vähän hengähdetään, My Walden ja Troy Donockleyn säkkipilli takaavat, ettei tunnelma laske tempon mukana. Käsittämättömän kaunis elokuvabiisi While Your Lips Are Still Red herkistää isommankin miehen, ennen kuin taas mennään lujaa.

Wishmaster on biisi, johon väärin kuultu sanoitus on tuonut uusia sävyjä. En yksinkertaisesti osaa olla kuulematta sanoja Hamster, a dentist… En nyt pilkkaa (hard porn), sillä ilmeistä päätellen ei osannut moni muukaan. Tajuton meininki!

Lopussa vähän vakavoidutaan, luvassa on: The Greatest Show on Earth, ja ei yhtään sen vähempää. Parikymmentä minuuttia kestävä metallisinfonia kuullaan kokonaisuudessaan. Tuomas Holopainen ja Nightwish on uskaltanut ajatella suuria, ja tulos on vaikuttava. Evoluution tarinaa käydään läpi alkuräjähdyksestä tulevaisuuteen. Taustalla valtava screeni kuvittaa kertomusta. Tulenlieskat roihuavat, ja ilotulitteet on jotenkin saatu ajastettua musiikin kanssa yhteen. Lopulta lava ja taivas ovat valoa ja tulta täynnä. Ei voi kuin haukkoa henkeä. Tämän komeammin ei voi keikkakesää päättää!