Lokakuun nousut

Biisejä syksyn sateisiin

01.11.2019
Teksti:

Lokakuussa julkaistiin kasa uutta musiikkia ja ohessa Nousun poiminnat.

Neljä Ruusua – Surutulitus

Suomalaisen popin kruunamaton kunkku jo lähes neljän vuosikymmenen ajan on tietenkin Joensuun Neljä Ruusua, joka julkaisi nyt 18. lokakuuta uuden singlen nimeltään Surutulitus. Biisin tunnistaa Neljän Ruusun biisiksi viimeistään kolmen sekunnin jälkeen. Lyriikassa käydään läpi ihmisen tunteita, jotka ovat jokaisella omansa. Bändi tunnetaan suurista pop-kipaleista kuten vaikkapa Juppihippipunkkari, Valuva taivas, Sun täytyy mennä ja kymmenet muut. Yleensä bändin materiaalissa sanomaa piisaa, ja biitin lisäksi soi tarttuvat melodiat sekä kertosäkeet.

Tällä kerralla tyydytään vähempään – sopii kysyä miksi? Varsinainen kliimaksi jää puuttumaan ja kipale on sellainen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.  (PK)

Räjäyttäjät – Uusi vesimiehen aika

Aina kun biisissä viitataan Ratsiaan, kappale on pakko olla vähintääkin hiton kova! Uusi vesimiehen aika ei tee tästä poikkeusta. Tämä viisiminuuttinen rullaa kuin Cisse Häkkisen uimahallikeikat Tapiolassa 1970-luvulla – tasaisin vedoin sisään ja pyyhekuivattuna ulos. Vuonna 2067 toivottavasti muistellaan tämän kappaleen tahdittamana, että onnistuttiin sittenkin kääntämään junamme suunta kohti laajempaa solidaarisuutta. Tämä hippien kesä ei koskaan käänny syksyksi! (MC)

Selena Gomez – Lose You To Love Me

Popin supertähti Selena Gomez julkaisi kauan odotettua uutta musiikkia singlen Lose You To Love Me muodossa. Artisti kirjoitti kappaleen yhteistyössä Julia Michaelsin ja Justin Tranterin kanssa, ja sen ovat tuottaneet Mattman & Robin sekä Billie Eilishin veli FINNEAS. Disney-ohjelmista tutuksi tullut 27-vuotias tähtönen julkaisi neljä vuotta sitten viimeisimmän studioalbuminsa Revival.

Selena itse kertoo Lose You To Love Me -singlestä seuraavasti: ”Tämä kappale on saanut inspiraationsa monesta asiasta, joka on tapahtunut elämässäni viime albumini julkaisun jälkeen. Uskon monen pystyvän samaistumaan ajatukseen, että tie itsensä löytämiseksi usein kulkee elämän aiheuttaman arpien läpi. Haluan ihmisten tuntevan toivoa ja tietävän, että tien lopussa olet vain vahvempi ja parempi versio itsestäsi.”

Kappaleen video onkin aika spesiaali, sillä se on kuvattu kokonaan iPhone 11 Pro -puhelimella, ja videon ohjauksesta vastasi Sophie Muller. Simppelin kauniissa kappaleessa on tenhovoimaa, joka ei hiivu useankaan kuuntelukerran jälkeen. (TK)

Aste & Irina – Juuret ja Siivet

Suomen räppäri-kermaan kuuluva Aste ja radiolistojen kiistaton kuningatar Irina julkaisivat 25. lokakuuta yhteiskappaleen Juuret ja siivet. Aste on julkaissut yli kymmenvuotisella urallaan yhteensä kuusi pitkäsoittoa ja onpa matkan varrelle mahtunut useita Emma-ehdokkuuksiakin. Irina taasen valmistelee tällä hetkellä kahdeksatta albumiaan. Irinan huikean uran saavutuksiin kuuluvat 16 radiolistan top 10 -kappaletta, kolme platina-albumia sekä kolme kulta-albumia.

Kappale Juuret ja siivet on kolmas single tulevalta Asteen seitsemänneltä albumilta, jolta on julkaistu jo aiemmin singlet Ötökkä myrskyssä ja Sudet. Juuret ja siivet yhdistää hienosti Asteen verrattoman tarinankerrontataidon Irinan tunteikkaaseen tulkintaan. ”Luotiin Irinan kanssa jotain tunnelmallista ja toivoa antavaa syksyn pimeyteen”, kuvailee Aste, ja Irina jatkaa: ”Mulle Juuret ja siivet on laulu lupauksesta. Lupauksesta, että elämä kantaa. Ja jos joskus tuntuu, että näin ei ole, on aina olemassa joku, joka uskoo sinuun.” Kaamoksen kynnyksellä toivoa todella tarvitaan. Irinan ja Asteen kombo on oikein toimiva. (TK)

Kaunis Kuolematon – Paha ihminen

Tunnelmametallin uudeksi kotimaiseksi kunkuksi on monissa yhteyksissä nostettu Kaunis Kuolematon. Eikä suotta. Musiikkinsa on erittäin herkkää, kaunista, kaihoisaa ja synkkämielistä. Paha Ihminen on hirmuisen hieno viisu, joka vyöryy päälle kuin syksy kesän jälkeen, hitaasti ja takuuvarmasti.  (PK)

Dead End Finland – Deathbed

Nyt on kovaa settiä! Helsinkiläinen Dead End Finland heittää kehiin lohkaisun tammikuussa julkaistavalta neljänneltä albumiltaan Inter Vivos. Deathbed edustaa melodista modernia ja industrial-sävyistä metallia, josta löytyy myös mahtipontisuutta ja tarttuvuutta. Osaaminen sekä kunnianhimo kuuluu erittäin vahvasti, ja biisin soittaa mielellään monta kertaa putkeen. Tähän bändiin tutustumista voin ihan häpeilemättä suositella. (PK)

Teksti: Petri Klemetti, Tanja Kyngäs & Marcus Caselius




LISÄÄ JUTTUJA:

Mutant Year Zero The Grand Wall