Livenä: Lasten Hautausmaa

Hurmosta levynjulkaisukeikalla

29.01.2020

Lasten Hautausmaa saapui lauantaina 25. tammikuuta Oulun 45 Specialiin levynjulkaisukiertueellaan. Nousu kävi aistimassa keikan tunnelmia ja tapasi kitaristi-laulaja-lauluntekijä Tuomo Mannosen.

Lasten Hautausmaa julkaisi juuri uuden albuminsa IV. Levy on bändin ensimmäinen oikeassa studiossa tuotettu, mutta se ei haittaa. Lasten Hautausmaa kuulostaa ensimmäisistä riffeistä lähtien tutulta itseltään. Kristiina Vaaran kaihoisa laulusoundi on tunnistettava ja sanoitukset tutun viisaita ja veikeitä.

Saila ja Timo Puukko saapuivat keikalle Torniosta.

Albumilta saatiin ensimakua jo syksyllä, kun bändi julkaisi sinkun Sähköisku videon kera. Biisi on tuttua sujuvasti rullaavaa poppia. Ihan näin helppo ei koko levy kuitenkaan ole. Esimerkiksi Leonard Coheninkin versioima Anna Marlyn Partisan (1943) on saanut uuden tulkinnan – Metsäveljet vie todella synkkiin tunnelmiin. Kaarlo Sarkia 29  on taas melkoista happorokkia.

Illan aloittaa kantrifolkbändi Autiomaa. On rehellisesti myönnettävä, olin valmistautunut Aavikon keikalle, joten tämä tuli nyt vähän yllätyksenä. Meno näytti ja kuulosti hyvältä, mutta en tästä nyt osaa mitään järkevää sanoa.

Autiomaa

Autiomaa, Otto Mikkola

Lasten Hautausmaan keikoista olen kuullut niin paljon ylistävää puhetta, että nyt tämä oli viimein koettava. Kyselen vielä ennen bändin vetoa tunnelmia yleisön seassa. Lasten Hautausmaa on useille tärkeä bändi. Yksi kertoo musiikin voimauttavasta ihanuudesta, toinen mahtavista bileistä livekeikoilla.

Mari Melakari ja Minna Laamanen kuuntelivat Lasten Hautausmaata, kun tutustuivat.

Keikka alkaa heti reippaasti Sähköiskulla, niin kuin pitääkin. Yleisö saa heti tarttuvasta hitistä kiinni. Bändi soittaa levynjulkkarikeikalla tietenkin uuden albumin biisejä. Väliin mahtuu muutama vanhempikin hitti, kuten Tuulipuut ja Salaa tupakalle.

Bändi on huimassa vireessä. Yleisö tanssii ja laulaa mukana. Kristiina Vaara hymyilee vapautuneesti ja tunnelma on lämmin. Kaikesta näkee, että uutta musiikkia on odotettu. Tuomo Mannonen kertoo, että on hienoa päästä uuden materiaalin kanssa viimein keikoille.

– Tätä on odotettu kauan. Ensin meillä oli seitsemän kuukauden keikkatauko levyä tehdessä, sitten kesäkeikat ja nyt vasta päästään soittamaan uusia kappaleita. Olo oli kuin lapsella, joka tietää minne joululahjat on piilotettu, muttei pääse niitä vielä avaamaan. Nyt lahjapaperit on rutattu kasaan ja päästään vihdoin uusien biisien kimppuun!

Tuomo ja Kristiina ovat vedossa.

Lasten Hautausmaan kaikkia levyjä on rokkimedioissa hehkutettu miltei poikkeuksetta. Bändi ei ottanut kuitenkaan turhia paineita uutta levyä tehdessä.

– Kun tultiin studiosta ulos, kaikilla oli vahva tunne, että tästä levystä tulee erilainen, monipuolisin ja ehkä paras tähän mennessä. Mahtavaa, että se on otettu hyvin vastaan, Mannonen kertoo.

Yleisö ottaa uusista biiseistä innolla ja hartaudella kiinni. Albumi julkaistiin 24. tammikuuta, ja oululaiset pääsivät kuulemaan ja kokemaan biisit elävänä heti seuraavana päivänä, kuopiolaisten jälkeen. Usein vasta ensimmäisten vetojen jälkeen tietää, mitkä biisit toimivat livesetissä.

Kitaristi-laulaja-lauluntekijä Tuomo Mannonen

Kitaristi-laulaja on vakuuttunut uudesta materiaalista ja suosikkeja löytyy jo parin keikan jälkeen.

– Kaarlo Sarkia 29 rokkipaahto tuntuu mielekkäältä, samoin Unesi-kappaleen herkkään, jopa progressiiviseen maailmaan on ihanaa uppoutua. Muutkin uudet tietysti viehättävät uutuudellaan. Soitetaan melkein koko levy keikoilla läpi.

Oulun nelivitonen on legendaarinen keikkapaikka, jonne etenkin indiebändit halajavat soittamaan. Yleisö on tälläkin kertaa tullut kokemaan musiikin kaikilla aisteilla. Bändin keikka ei ole vain tekosyy tulla kiskomaan kaljaa. Tuomo Mannosella on kokemusta numerobaarin intiimistä tunnelmasta.

– 45:ssa on aina ollut lämmin jopa hikinen tunnelma, mikä välittyy puolin ja toisin. Matkalla Ouluun, 50 kilometriä ennen kaupunkiin saapumista, Kristiina heräsi takapenkillä unesta ja sanoi ”Minä haluan elää!”, ehkä tämä siivitti bändin hurmokseen Oulun yössä.

Kristiina Vaara

Lasten Hautausmaa jatkoi Oulusta Helsingin Tavastialle. Tiivis levynjulkaisukiertue päättyy Kouvolassa 29. helmikuuta.




LISÄÄ JUTTUJA:

Train to Busan kauhuelokuva IK!! 2016 Rockcock