Lasten Hautausmaa – IV

Kalmiston jälkikasvu

06.04.2020
Teksti:

Lasten Hautausmaan melankolinen suomirock rullaa mukavasti eteenpäin. Mutta riittääkö se? Onko jo neljänteen täyspitkään albumiinsa edennyt yhtye käyttänyt kikkansa loppuun vai löytyykö bändiltä vielä uusia ässiä hihastaan?

IV on perinnetietoinen kokonaisuus monessakin mielessä: Suunnilleen jokaisessa Lasten Hautausmaa -levyarviossa mainittujen Kollaa Kestää ja Noitalinna huraa! -yhtyeiden kaiut kuuluvat edelleen. Täysin näiden varassa kalmisto-orkesterin vaikutekenttä ei kuitenkaan ole. On helppo kuulla Kali (Rekon laulu) -kappaleen kitarasoolossa silmäniskuja Mike Oldfieldin Moonlight Shadow -kasariklassikon suuntaan ja lähes pinkfloydiaanisiin sfääreihin yltävä Unesi lainailee hivenen yllättäen Kiss From A Rosen melodiaa. Menettääköhän Seal tästä yöunensa? Tuskinpa.

Suurempi ongelma levyssä onkin perinnetietoisuus oman tuotannon puitteissa. On aivan liian helppoa asettaa aloitusraita Sähköisku samalle viivalle edellislevyn Tove-hitin kanssa – molemmat ovat kerrassaan ensiluokkaista populaarimusiikkia, mutta aika samasta puusta veistettyjä. Sama pätee moneen muuhun raitaan. Kumpi voittaa, vanha vai uusi? Oman pääni sisäisellä Top 1 -listalla vetää Tove toistaiseksi pisimmän korren, mutta vain toistaiseksi.

Lasten Hautausmaa saa toisaalta olla ylpeä saavutuksistaan: kovinkaan moni nykybändi ei onnistu luomaan tavaramerkkisoundia, vieläpä yli 30 vuotta vanhoilla aineksilla eli perinteisellä livesoitolla, uuden aallon kosketinsoitinmatolla, maukkaalla AOR-kitaroinnilla ja Kristiina Vaaran tarjoamilla naisvokaaleilla. Miessolisti Tuomo Mannosen siirtyminen päävokaalien osalta aiempaa vahvemmin taka-alalle lienee soundillisesti selkein muutos aiempaan, eikä lopputulos ole mitenkään huono. Seuraavalle lätylle – tai postimerkillä kuvitetulle Spotify-soittolistalle – voisi vieläkin selkämpi irtiotto olla paikallaan. IV:tä seuraa Pyhien talot?

IV-albumi on kahdeksan biisin mitassaan sopivan tiivis kokonaisuus, jossa mielenkiinto pysyy yllä loppuun asti. Omaa tuotantoa oleva Kangastus kuulostaa yhtyeen omassa viitekehyksessä poikkeuksellisen optimistiselta ja levyn päättävä Metsäveljet on sen verran kunnianhimoinen – ja onnistunut – uhkayritys siirtää muun muassa Leonard Cohenin versioma The Partisan Ranskasta Baltiaan, että Nelosen voi huoletta kuunnella loppuun asti.

IV
Lasten Hautausmaa

Svart Records


LISÄÄ JUTTUJA:

S-Tool The 69 eyes Puhelinseksi