Lasten Hautausmaa – III

Tasapainoinen kolmonen

Vuoden alusta nelosolut valtasi marketit, mutta tätä kolmosta nautin paljon mieluummin. Lasten Hautausmaan kolmas levy III on yhtyeen tähänastisesta tuotannosta tasapainoisin kokonaisuus.

Ensimmäinen kosketukseni kyseiseen yhtyeeseen oli Helsingin Alppipuistossa muutama vuosi sitten. Bändi kuulosti jo tuolloin varmalta ja lähes valmiilta paketilta, vaikka biisejä ei ollut kuin vasta nipullinen. Yhtye koostuu kokeneista muusikoista, kuten Kristiina Vaarasta, joka on jo Vaarallista-kokoonpanossa tulkinnut hienovaraisesti Mana Manaa. Uuden levyn myötä odotan jo uutta kohtaamista elävänä. Nyt laadukasta materiaalia on pidemmänkin keikan verran.

Levyn ensimmäinen veto on kaunis ja herkkä Kraatterijärvi, joka sopii bändin kaanoniin oivallisesti ja levyn avaukseksi. Rujon vauhdikas postpunk-vivahteinen Tove nousee levyn parhaimmistoon heti ensikuuntelussa. Dystopian äärellä viihtyvä biisi tuo mieleen etäisesti Mustan Paraatin tuotannon, vaikkakin soitto on nopeampaa. Tämän biisin soitosta bändi taatusti nauttii ja sen myös kuulee levyltä – varma keikkahitti.

Levyn toisen puolen avaava Karhupuisto on yksityiskohtineen oiva tunnelmakuvaus niistä kesäöisistä tapaamisista, jotka antavat paljon, mutta kantavat eteenpäin vain muistoissa. Kesän heinä kuolee kuten Timo K. Mukka kirjoitti, niin myös nämä ystävyydet. Karhupuisto on yksi levyn avainbiiseistä, joka sitoo kokonaisuuden yhteen levyn lopettavan Onnellisen hullun lailla. Maan äiti tuo levylle syvän likaisen etelän tunnelmaa.

Levyn ainoan lainakappaleen ensiesitys on vahva – Markus Tukian (Barefoot Brothers) ja Vaaran duetto hehkuu vaaraa kuin Kauko Röyhkän vimmaiset tulkinnat. Levyn päättää sinkkunakin julkaistu Onnellinen hullu, joka on vahvin yksittäinen veto tällä albumilla. Surullisen kaihoisa kertosäe ja kaunis kitarasoolo muodostavat liiton, jonka varaan on turvallista nukahtaa.

Lasten Hautausmaa on kasvanut isommaksi ja silti se on säilyttänyt omalaatuisuutensa. Tästä on hyvä pitää kiinni. Toivon mukaan suosio kasvaa entisestään, koska tätä materiaalia on ilo kuunnella. Erityiskiitos David Sarmasin kauniista ja tummanpuhuvasta levykuvituksesta. Yhtyeen keikkakunto kannattaa tarkistaa Joensuusta 26. tammikuuta alkavalla kiertueella, joka päättyy 24. helmikuuta yhtyeen kotikaupunkiin Kouvolaan.

III
Lasten Hautausmaa

Svart Records
Formaatti: CD
Julkaistu 19.1.2018


LISÄÄ JUTTUJA:

Suuri peto, Alister Crowley, Ylioppilasteatteri