Kuukauden nousut

Elokuun kuumimmat biisit ja singlet

Kokoamme jatkossa kuukausittaista listaa vaikuttavimmista ja koukuttavista biiseistä, joihin olemme törmänneet tai koemme ne nostonarvoisiksi. Lista koostuu ajankohtaisista tulokkaista sekä hieman vanhemmista tärkeistä merkkipaaluista musan saralla. Kuukauden klassikkoa emme myöskään unohda.

Kube ja Eevil Stöö – HLMKS

Kuben ja Eevil Stöön yhteistyö jatkuu, ja hyvä niin. Tämän hetken kuumimmilta suomiräppäreiltä tuntuu tulevan sitä tahtia uutta materiaalia ja keikkoja, että ei ihme että meno menee hlmks. Pehmyt Goon menevä biitti rytmittää hyvällä tavalla Kuben ja Stöön sanomaa ja biisi tulee varmasti iskemään yleisöön livekeikoilla. HLMKS-sinkun myötä ei pitäisi enää kenellekään olla epäselvää, että räppiä on tehty jo niin kauan että telkust tuli tyttökullat. (KM)

Ruusut, feat. Paperi T – 555

Nosteessa olevan Ruusut-bändin uusin sinkku 555 on Paperi T:llä hiottu timantti. Kertomus etenee taitavasti säkeistö säkeistöltä eteenpäin ja odotusta luovat soundit luovat Ringa Mannerin ja Paperi T:n vuoropuhelulle taianomaisen tunnelman.

Parhaat biisit ovat usein sellaisia, että niiden sanoma aukeaa vasta useamman kuuntelukerran jälkeen, kerros kerrokselta enemmän. 555 on juuri sellainen ja numerosarjakin saa jonkun muun merkityksen kun Espoon bussilinja. (KM)

Keko Salata – Äiti ja Isä

Keko Salatan uusin sinkku Äiti ja Isä on lattarirytmejä ja lapsuuden traumoja yhteen kokoava kappale: iloinen biisi, niin kuin artisti biisissä toteaa. Keko Salatan eli supertuottaja Sakke Aallon oma tuotanto on naiiveissa lyriikoissaan ja toimivissa taustoissaan juuri niin aitoa ja omaleimaista mitä musiikilta toivookin.

Äiti ja Isä jatkaa samalla linjalla ja iskee varmasti monen sydämeen yhtä paljon kun Keko Salatan ääni, jota kuuntelisin mieluiten enemmänkin. Livekeikkoja odotellessa! (KM)

Rytmihäiriö – Räjähtävä lepakko helvetistä

Rytmihäiriö on tahkonnut pikanopeaa hardcoremetalliaan pitkälti samoista teemoista jo vuosikaudet; henkirikoksia, Gambinan juontia ja alakuloa… Kiinnostavaa aina uuden levyn lähestyessä, onko musiikkiin tullut uusia mausteita.

Nyt kuullut singlen Räjähtävä lepakko helvetistä perusteella vastaus muutoksiin kuuluu, on ja ei. Nopeutta on laskettu, biisissä on vaihtelua ja sanoista saa miltei selvää. Kipale on myös hyvin mieleenjäävä ja korvamadolta ei voi välttyä jo parin soiton jälkeen. Biisissä on kuitenkin hyvin paljon tuttua Rytmihäiriötä. Unto Helon laulu kuulostaa paremmalta kuin koskaan, vaikka herran tyyli jatkaakin totutulla polulla. Räjähtävä lepakko helvetistä on hieno ralli, joka herättää kiinnostuksen taatusti tulevaa albumia ajatellen huippuunsa. Gambinapsykoosi-albumi ilmestyy 28. syyskuuta. (PK)

Hautajaisyö – Sinä olet helvetti

Iisalmelainen Hautajaisyö lähestyy uudella kolmen kappaleen sinkulla. Single sisältää kaksi uutta oman tuotannon biisiä (Revin ihoni rikki ja Sinä olet helevetti) sekä Amorphis-lainan Alone-kappaleesta, jossa vierailevana vokalistina kuullaan Markus Laaksoa Kuolemanlaakso-orkesterista.

Hautajaisyö esittää suomenkielistä death metalia. Vokalisoinnit tulevat suoraan ison miehen (Janne Partanen) sydämestä. Sanoista ei saa aina selvää, ei tarvitsekaan. Lyriikat ammennetaan ahdistuksesta ja parisuhteiden nurjapuolista. Bändi soittaa saakelin tiukasti ja alkaa olla omassa tontissaan kingiosastoa. Omat biisit ovat toisistaan poikkeavia ja liikkuvat eteenpäin ripeästi kuulijansa menojalkaa pakottaen vipeltämään. Alone on hieno cover – ei liian samanlainen alkuperäisen kanssa. Ottakaas Hautis haltuun, ennen kuin se ottaa teidät. (PK)

Big Red Machine – Deep Green

Big Red Machine on Bon Iverin Justin Vernonin ja Aaron Dessnerin, joka paremmin tunnetaan keski-ikäistyvästä Nationalista, yhteistaideprojekti. Bändi julkaisi elokuussa debyyttilevynsä ja sen yhtenä sinkkulohkaisuna on Deep Green teos.

Odotukset olivat korkealla tietäen molempien herrojen taustat ja osa odotuksista lunastetaan tällä biisillä. Vernonin laulu ja Dressnerin kitarointi sointuvat mekaanisella tavalla yhteen. Impressionista ja improvcat isoitua taustaa vasten Vernonin toteavat lyriikat luovat tasapainoisen kuuntelukokemuksen. Nautinnollista häröilyä pienieleisesti. (MC)

Cat Power ft. Lana Del Ray – Woman

Kaksi voimakasta naista ja kaunis sävellys yhdistyvät tässä balladissa, joka kasvaa loppua kohden, päästäen lopulta irti alun unenomaisesta tunnelmasta. Haikeat soul-siskokset ovat heränneet ja heitä ei enää saa nukkumaan.

Manifestimaisesti julistava kappale julkaistaan lokakuussa osana Cat Powerin Wanderer-leyvä. Tämän maistiaisen perusteella luvassa on tiedossa syksyn mielenkiintoisimmista levyistä. Biisin kertosäe on erityisen herkullisen kuuluinen loppunostatuksineen. Kaunis lopetus  (MC)

Kuukauden klassikko

Imatran Voima – In/Out

Imatran Voiman vuonna 2002 alun perin julkaistu tummanpuhuva ja raskas elektroninen tykittely In/Out kruunaa tämän kuukauden kattauksen. Tätä rietasta ja huumorillakin kyllästettyä biisiä on soitettava mahdollisimman kovaa joko juoksupoluilla tai aamuyön tunteina. Molempiin hetkiin tämä on täydellinen. Kaksikko Perttu Häkkinen ja Jaakko Kestilä, jotka muodostivat yhtyeen,  soittivat viimeisen keikkansa Helsingin Flow-festivaalilla perjantaina 10. elokuuta. Muusikko ja toimittaja Häkkinen kuoli saman viikonlopun aikana tapaturmaisesti. (MC)

Biisit löydät Spotifyista Nousun Kuukauden nousut-listalta. Nautinnollisia kuunteluhetkiä.

Tekstit: Marcus Caselius, Katariina Männikkö & Petri Klemetti




LISÄÄ JUTTUJA:

THE TECHNOMANCER