Kesäkuun nousut

Coolia kesämusaa

01.07.2019
Teksti:

Nousun kesäkuun lista sisältää kevyttä fiilistä sekä hieman rosoisempaa ja raskaampaa.

Litku Klemetti – Sinä tiedät sen

Litkun ja kumppaneiden Sinä tiedät sen -sinkku on täydellisen menevä kesäralli, jonka tahdissa voi valmistautua kesän koitoksiin. Biisin iskelmävibat, rokkipiano ja kohtalokkaat lyriikat ovat juuri kuin se kuuma aurinkopäivä, josta pitää ottaa kaikki irti ennen syksyn tuloa. Syksyä voi kuitenkin odottaa, sillä silloin Litku Klemetiltä on luvassa lisää uutta tuotantoa Ding Ding Dong -albumin muodossa. Sinä tiedät sen on esimakua tulevalta albumilta.(KM)

Liam Gallagher – Shockwave

Brittipopin entinen paha poika, nykyinen paha setä Liam Gallagher oli vuosikaudet ilmeisen maassa. Emoyhtye Oasiksen lento päättyi yhteen epäonniseen veljesriitaan – yhteen monista – vuonna 2009. Onneksi debyyttisoolo As You Were (2017) palautti anorakit takaisin muotiin kertaheitolla. Levyhän oli vastoin kaikkia odotuksia törkeän kova, parempaa kuin mitä velipoika, biisintekijä ja entinen bändikaveri Noel on kymmenen vuoden aikana tehnyt. Samalla aallolla jatketaan, kesäkuun alussa julkaistu Shockwave on Bowie/Stones-retroilussaan ilmeinen mutta nykyilmastossa erittäin raikas paluu 1990-luvun puolivälin cool Britannia -aikoihin.(JM)

Liam Gallagher – The River

Ja hyvät biisithän ovat aina muodissa. Kuun lopussa seurannut toinen single The River ei ole Springsteeniä, vaan suoraviivaisimmilta Oasis-anthemjunnauksilta haiskahtavaa stadionhuudatusta. Vaikka Noel Gallagherin parhaiden biisien tasoon ei kummallakaan sinkulla aivan ylletä, on Oasiksen comebackia ikuisesti odottaville tiedossa leveät ajat. Jaa kumpiko on parempi? Kuuntele ja päätä itse.(JM)

 

Teflon Brothers ft. Kalevauva.fi – Juhannussimaa

Pertti Jarlan luoma Fingerpori-sarjakuva saa oman odotetun elokuvansa tänä syksynä. Elokuvaan tarvitaan tietysti myös musiikkia, ja 7. kesäkuuta julkaistiin Teflon Brothersin ja Kalevauva.fi -yhtyeen yhteistyönä tehty ja elokuvan trailereistakin tutuksi tullut kappale Juhannussimaa.

Vuonna 2006 perustettu Teflon Brothers eli Voli, Heikki Kuula ja Pyhimys on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Teflonit tunnetaan parhaiten hiteistään Harmaa rinne, Maradona (kesä ’86) ja Pämppää. Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama moderni trubaduuriyhtye, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta: keskustelupalstoilta ja nettikommenteista.”Kun kuulimme, että Fingerporista on tulossa elokuva, niin asiat yhdistyivät meidän päässä ja alettiin yhdessä käydä läpi Fingerpori-strippejä ja kaivettiin sieltä klassikkoläpät ja aseteltiin ne biisin muotoon. Lopputuloksena on rillumareita, Aviciita ja Steve’n Seagulssia yhdistelevä hybridihitti”, jatkaa Teflon Brothers.

Ja mikäpä sopisikaan paremmin suomalaiseen kesään ja etenkin juhannukseen kuin tämä kappale, jossa on kaikki olennaiset fingerporielementit mukana; hykerryttävät kaksimielisyydet ja sanaleikit suoraan sarjakuvien ruuduilta. Elias Tapani Karhu, ei mulla muuta. (TK)

Volbeat – Last Day Under The Sun

Marraskuussa Suomeenkin kiertueensa ulottavan ja elokuussa uuden Rewind, Replay, Rebound  -albuminsa julkaisevan Volbeatin uusi single Last Day Under The Sun julkaistiin 13. kesäkuuta. Vuonna 2001 perustettu Volbeat on rockmetalin kärkinimiä maailmanlaajuisesti, ja Suomessa tällä orkesterilla on ollut aina vankka suosio.

Single Last Day under The Sun ei oikeastaan tarjoa mitään uutta auringon alla, mutta se ei liene homman pointtikaan. Kappale on tuttua ja tarttuvaa Volbeatia parhaimmillaan. Vokalisti Michael Poulsenin lauluääni on parhautta kuten aina, ja kitarat helisevät. Ja siiinähän on kaikki mitä tarvitaan. (TK)

Maustetytöt – Se oli SOS

Päihde- ja mielenterveysongelmista kertovat Suomi-iskelmät ansiokkaasti indepopiksi naamioiva Maustetytöt on ehkä kiehtovin ilmiö pitkään aikaan. Bändin inhorealistiset sanoitukset Suomen pimeältä puolelta pysyvät pystyssä omilla jaloillaan Gosta Sundqvistin ja Noitalinna Huraan maastossa ja sävellyksissä on osattu tehdä jotain tuoreen kuuloista suomimelankolian ydinmehusta.

Tähän kun lisätään vielä itse tekijät, jotka ovat joko aitoja luonnonlapsia tai sellaista erittäin uskottavasti näytteleviä, olen ainakin itse aivan myyty. Tuore Se oli SOS -sinkku ei ensi kuulemalta yltänyt aivan Tein lottorivini väärin -biisin tasolle, mutta kymmenien kuunteluiden perusteella se saattaa olla jopa ensisingleä parempi. Syntikka-kitaraduona keikkaileva sisarpari on pakko kokea livenä kesän keikoilla! (JM)

The New Death Cult – True Eyes

Norja on saanut oman Ghostinsa – tai sitten ei. Norjalaiset maskibändit on totutttu yhdistämään black metaliin, sanomanaan pahuus, kuolema, uskonnonvastaisuus ja mitä näitä on. The New Death Cult voisi myös nimensä puolesta olla metallibändi, vaan eipäs olekaan. Bändi julistaa muutosta ja pelastusta tuhoutuvan maailman menoon, sen teemoina ovat rock, rauha ja rakkaus. Yhtyeen jäsenet on nimetty myös maagisesti kreikkalaisten kirjaimien mukaan Alpha, Beta, Gamma ja Delta. Keitä sitten lienevät, ehkä se ajan myötä selviää, kuten itänaapurinsa Ghostin tapauksessa.  Villi arvaukseni on että bändissä vaikuttaa kuuluisia norjalaisia black metal -muusikoita. Tällä kertaa rokataan kuitenkin vaikkapa hieman Queens Of The Stone Agen tai räkäisyyttä soundiin lisätyn Foo Fightersin hengessä.

Nyt julkaistu kolmas single True Eyes on sen verran koukuttavaa ja tasokasta kamaa, ettei tätä ihan kuka tahansa aloittelija aikaan saisi suurella todennäköisyydellä. Biisi on menevää reipasta rock-ilottelua, joka tempaa mukaan jo ensisekunneilla, ja sitten mennään. Tarjolla on rouheaa rockia sekä tarttuvaa melodista soittoa. Rallissa toimii oikeastaan kaikki kuten pitää, jotta sitä voi sanoa helvetin kovaksi. Aiemmin julkaistut singlet Light Spills Over sekä Zeitgeist ovat tähän verrattuna hidastempoisempia ja kukin tyyliltään erilainen toiseen verrattuna.True Eyes menee suoraan tunteisiin ja ytimiin. Kuunttelapa viisi oheisesta linkistä.(PK)

Teksti: Juhani Mistola, Tanja Kyngäs, Katariina Männikkö & Petri Klemetti




LISÄÄ JUTTUJA:

Atomic Blonde the nun Kauko Röyhkä