Iso härkä

Muinaisaikojen mytologiaa

Tiiliskivimäinen Iso härkä jatkaa Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjaa. Se jatkuu kutakuinkin siitä mihin ensimmäinen osa Ikimetsien sydänmailla jäi ja tarjoilee huikeita seikkailuja 1400-luvun Suomessa.

Juko Rautaparta perheineen on kohdannut jo aiemmin paljon vastoinkäymisiä, eikä niille näytä tulevan loppua. Moninkertaiset verot langettanut neljännesmies piinaa yhä perhettä, eikä ruumiltaakaan säästytä. Vanhin poika Heiska joutuu matkaamaan käräjille murhasta syytettynä ja saa rangaistuksekseen vuoden ajan pakkotyötä Pyhän Olavin linnassa. Pesti on nuorelle miehelle mieluinen, mutta odottaako ilkeän neljännesmiehen palveluksessa oleva Kulta häntä enää vuodenkierron jälkeen?

Yörnin äijän opissa oleva Tenho näkee painajaisunia verenjanoisesta härästä. Hänen pelkonsa käy kuin käykin toteen, kun alisesta maailmasta ponnistava iso härkä nousee tuhoamaan savolaisten seutuja ja hyökkää Rautaparrankin tilalle. Tietäjien taidot joutuvat koetukselle ja apua härän kaatamiseen haetaan jopa epäluotettavina pidetyiltä lappalaisilta. Myös muut koettavat auttaa: perheen tytär Varpu turvautuu maahisten apuun, Heiska lähetetään Viipuriin saakka sotavoimien anomiseen ja härän aiheuttamasta tuhosta suivaantuneet savolaiset teroittavat keihäänsä ja nuolensa.

Kirjan tarinaa on ilo lukea, sillä teksti on niin sujuvaa. Kirjan alkupuolella Mallu-mummon levottoman ruumiin kuvailu luo kauhutunnelmaa ja aiheen olisi odottanut jatkuvan pidemmällekin. Toisin kuitenkin käy, kun tapahtumienkulku lähtee viemään tarinaa muihin suuntiin. Tässä osassa pääpaino on Rautaparran lasten kokemuksissa ja seikkailuissa, joita riittääkin kirjan täydeltä. Iso härkä on läsnä koko tarinan ajan ja lopputaistelu tuntuu piinaavan pitkältä – myös sivumäärältään.

Entisaikojen mytologiaa fantasialla höystettynä – siitä on Kamulan uudessa teoksessa kyse. Kirjassa on aiempaa enemmän yliluonnollisuutta, joten kirjallisuudenlajiksi määritellyn historiallisen fantasian piirteet täyttyvät yli odotusten. Muinaissuomalaisten uskomuksista kumpuavat fantasiaelementit herättävät hilpeää ihmetystä: onko silloin tosiaan uskottu vuorenkorkuiseen härkään tai maan alla asustaviin maahisiin? Niistä kerrotaan niin todentuntuisesti, ettei lukijan auta kuin uskoa mukana ja jäädä odottelemaan jatkoa jännittävälle lopulle.

Iso härkä
Mikko Kamula

Gummerus
Sivuja: 603


LISÄÄ JUTTUJA:

Musta lipas Rock of Ages, musikaali, Turun Kaupunginteatteri, Domino-teatteri