Iron & Wine Kulttuuritalolla

Hempeää hippeilyä ja ikävöintiä hattarapilvien alla

19.01.2018
Teksti:
Kuvat:
Megan McCormick

Lähes loppuunmyyty Helsingin Kulttuuritalo sai talvisena tiistaina 16. tammikuuta kokea Sam Beamin Iron & Winen lämminhenkisen ja intiimin keikan.

Kokonaisuutena keikka oli komean haikeaa kuultavaa. Laulut sydänsuruista, menneestä ajasta ja mahdollisista tulevaisuuksista upposivat hartaaseen yleisöön. Herkän americanan ja folkin sekoitus jätti jäljen ja keikan päätyttyä oli jotenkin helpompi hengittää taas.

Konsertin aloitti Around the Well -levyn päättävä jylhä The Trapeze Swinger, jossa Beamin tämänhetkinen taustabändi pääsi heti loistamaan. Etenkin Sebastian Steinbergin vähäeleinen kontrabassotyöskentely ja Teddy Rankin Parkerin sello tukivat kauniisti Beamin tulkintaa. Tästä illasta ei tulisi niin äänekästä ja sähköistä kuin vuoden 2011 Flow-festivaalin ensivisiitin setistä, vaan luvassa oli jotain rauhallisempaa ja akustisempaa. Meidän oli kutsuttu kylään Beamin varjoisalle takapihalle ja hän otti meidät vastaan ilolla muhkeaa partaansa sukien.

Tummaa ääntä ja rakkautta

Ilta koostui kolmesta osiosta, joista keskimmäisen osan Sam Beam hoiti yksin kitaransa kanssa vailla yhtyettään. Soolovedon kirkkaimpana tähtenä oli paljas versio Naked as We Came -biisistä. Vähitellen verhojen takaa tulivatkin tutut naamat esille ja yhtyivät lauluun. Kolmas ja viimeinen erä oli vielä edessä. Call It Dreaming viimeisimmältä Beast Epicalbumilta kasvoi todella massiiviseksi teokseksi. Aallon harja saavutettiin ja yhtye vapautui entisestään tämän vedon jälkeen. Boy With the Coin -kappaleesta jäi erityisesti mieleen Eliza Jonesin orgaaniset koskettimet, jotka muodostivat oivan parin Elizabeth Goodfellown perkussioille. Tämä kaksikko oli myös päävastuussa taustalauluista koko keikan ajan. Beamin tumman äänen rinnalle oli hyvä saada raikkautta välillä.

Bändi vaikutti nauttivan lavalla olosta, vaikka yleisön hiljainen arvostus ja rauhallisuus kirvoitti Sam Beamin hieman kommentoimaan lähes seurakuntamaista yleisöä. Soiton ilo ja nautinto näkyivät kollektiivissa hienosti ensimmäisen osion House by the Sea -vedon kohdalla. Jamittelu jatkui pitkään ja sitä olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Biisien sovitusten kanssa soittajat olivat tehneet myös hienoa työtä. Beamin taustajoukot koostuivat piinkovista ammattilaisista ja jokainen pieni kellonsoittokin oli harkittua. Kokonaisuuden kapellimestarina ja äänimaiseman maalarina toimi parrakas mies Yhdysvaltojen itärannikolta.

Harmonia säilyi tässä perheessä koko illan ajan eikä ylilyöntejä sattunut punertavien pilvien alla. Ihmisten poistuessa Aalto-salista heidän kasvoillaan näkyi pieni hymy. Tänään ei riideltäisi.




LISÄÄ JUTTUJA:

Suuri suomalainen kummituskirja – Eero Ojanen