IIK!! 2018

Kauhuelokuva shokeeraa ja voimaannuttaa

09.11.2018
Teksti:
Kuvat:
Mari Kivioja

Kulttikauhujuhla, Iin Kauhuelokuvafestivaali, IIK!! on tunnettu ennakkoluulottomasta ohjelmistostaan. Nyt yksipäiväiseksi tiivistetty kauhukimara ihastutti, riemastutti ja yökötti jälleen mustanpuhuvaa yleisöä Iin Yöväentalolla. Pyhäinpäivänä 3. marraskuuta veri ja muut eritteet roiskuivat valkokankaalla. Festareiden kohokohtia oli säestetty mykkäelokuvakonsertti. Tällä kertaa Veli-Matti O Äijälän säestämä Häxan oli erityisen hieno ja vaikuttava.

Lippuja myytiin ennätysmäärä. Pitkät jonot ja ruuhka kävivät voimille.

Koska festivaalijohtaja Antti Näyhän toimittama käsiohjelma on kattava, ei ole tarpeen käsitellä jokaista esitettyä elokuvaa. Keskityn tässä säestettyyn mykkäelokuvakonserttiin sekä etsin vähän kauhuelokuvan uusia suuntauksia tarkastelemalla Lucio Fulcin The New York Ripperiä sekä Ilja Rautsin riemukasta kauhulyhäriä Helsinki Mansplaining Massacre.

Mykkäelokuvakonsertti Häxan vakuutti Veli-Matti O Äijälän mystisellä säestyksellä

Mykkäelokuvakonsertti on festivaalin odotetuin ja suosituin ohjelmanumero vuodesta toiseen. Nyt rikkottiin ennätyksiä, sillä ennen elokuvaa jonoa riitti ulos asti. Järjestäjät kantoivat käytävälle lisää tuoleja ja tunnelma oli tiivis.

Miksi sitten säestää mykkiä elokuvia? Mykkäelokuvat eivät oikeasti olleet mykkiä ennen ääniraidan keksimistä. Elokuviin lisättiin ääni soittimin, tehosteilla ja myös kertojia käytettiin. Harmittavan usein elokuvan alkuperäisestä äänimaailmasta ei ole säilynyt mitään tietoa.

Totta ja fiktiota sisältävä aikansa dokumentti Häxan (1922) oli suurisuuntainen projekti. Tanskalainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Benjamin Christensen kiinnostui pahamaineista inkvisiittorin oppikirjasta: Malleus maleficarum. Suomeksi Noitavasarana tunnettu julma teos innoitti Christenseniä tekemään elokuvan noituuden historiasta. Elokuvaprojekti kesti kolme vuotta ja se oli aikansa kallein pohjoismaalainen elokuva.

Alkuperäisestä ohjaajan kirjoittamasta äänimaailmasta ei ole säilynyt tietoa, mutta mittasuhteista kertoo tiedot Kööpenhaminan ensi-illan orkesterista. 50 henkinen kokoonpano soitti tuolloin valikoiman Shubertin, Gluckin ja Beethovenin sävellyksiä.

Kulttibändien kuninkaana ja Läjä Äijälänäkin tunnettu maestro kertoo, että liki parituntisen vedon aikana meinasi tulla kuuma.

Yöväentalolle ei mahtunut massiivista orkesteria, mutta tilan täytti komeasti Veli-Matti O Äijälä minimalistisella ambientilla. Vaikka musiikissa ei paljoa tapahtunut, tunnelma sopi täydellisesti Häxanin surrealistiseen kerrontaan. Takaa kuulunut projektorin naksutus sulautui osaksi äänimaailmaa.

Keikan jälkeen Äijälä kertoo, että vaikka hänellä oli mukana pieni käsikirjoitus, 95 prosenttia äänistä tuli vain jostakin improvisoimalla. Etenkin voimakkaimmissa rytmisissä osissa säestys toimi tarkkana maisemana elokuvan kerronnalle.

Äänimaailma Häxaniin luotiin tällaisella kalustolla.

Kokeellinen konesaundi ja lähes satavuotias kauhuelokuvan hieno kuriositeetti loivat yhdessä unohtumattoman kokemuksen.

The New York Ripper shokeeraa, mutta onko taustalla naisviha?

Tässä lähden siitä, että sukupuolet ovat olemassa ja sivuutan suosiolla feministisen elokuvateorian jyrkimmät ulostulot. Esimerkiksi Laura Mulvey kertoo tutkimuksissaan, että mies alistaa naista katsomalla hänen kanssaan samassa tilassa elokuvaa. Sillä tiellä ei päästä pitkälle.

Siltikin tuntuu, ettei kauhuelokuvaa ole hedelmällistä käsitellä sukupuolen näkökulmasta. Mielikuva naisen osasta, tissit tanassa kirkuvana avuttomana objektina, ei usein ole kaukaa haettu. Lucio Fulcin nihilistinen gore-matka The New York Ripper, on perverssi esimerkki. Kasari giallo-elokuva on julma jopa lajityyppi huomioiden.

Kauhuelokuva ei ole kauhua, jos se noudattaa korrekteja ajatusmalleja ja ei loukkaa ketään. Fulci on kulttikauhun legenda, jonka elokuvat ovat herättäneet erityistä närkästystä. The New York Ripper on vielä oma tapauksensa, sillä se kiellettiin Briteissä ja kaikki kopiot määrättiin poistettavaksi maasta.

The New York Ripperin posteri vuodelta 1982

Kaupungissa riehuu Aku Ankan äänellä puhuva sarjamurhaaja, joka tappaa kauniita naisia. Murhilla vaikuttaa olevan seksuaalinen motiivi, sillä uhrit ovat seksityöläisiä tai muuten seksuaalisesti hyvin aktiivisia.

Elokuvalla on ansionsa. Esimerkiksi New Yorkin kyyninen kuvaaminen pahuuden pesänä, svengaavan musiikin soidessa, luo todella häiriintyneen tunnelman. Toisaalta juoni ja tapahtumat ovat motivoimattomia ja typeriä. Käsikirjoituksen uskottavuus ei ole ollut pääasia.

The New York Ripperissä tuntuu olevan ajatus näyttää alastomia naisvartaloita, joita silvotaan erittäin raaoilla ja visuaalisilla tavoilla. Saamme seurata läheltä partaterän hitaasti leikkaavan alastonta naisvartaloa. Nännin viiltäminen saa jo kokeneenkin kauhunystävän sävähtämään.

Lähes kaikki elokuvat keräsivät miltei täyden salin kauhun ystäviä

Tällaisista kohtauksista seuraaviin siirrytään asiaa sen kummemmin motivoimatta. Vaikuttaa että Fulci haluaa näyttää taas häpyä ja tissiä, ja sitten äärimmäistä raakuutta. Ei ehkä ole ihme, että elokuvaa on pidetty erittäin sovinistisena ja misogyynisenä.

Haluaako Fulci säväyttää vai kumpuaako kerronta ohjaajan pimeässä sielussa asustavasta naisvihasta? Naisen hallitsemattoman seksuaalisuuden pelko on ollut yksi selitys jo Häxanissa kuvatuille noitavainoille.

Helsinki Mansplaining Massacressa nainen voimaantuu

Ilja Rautsin Helsinki Mansplaining Massacre kilpaili korkeintaan 15-minuuttisten lyhytelokuvien mestaruudesta. Kahdeksan lyhytelokuvan kattaus oli tasokas ja monipuolinen, mutta tuntui, että kisan voittaja kilpaili väärässä sarjassa. Elokuvan tuotantoarvot ovat ihan omaa luokkaansa.

Rooleissa nähdään eturivin näyttelijöitä, kuten Vesa-Matti Loiri, Kari Heiskanen ja Pekka Strang. Pääosassa loistaa Anna Paavilainen Essinä, joka joutuu miesjoukon järjestämiin joulujuhliin. Väheksynnän lisäksi kaikki miehet haluavat selittää naiselle jotakin.

Lopulta Essi saa tarpeekseen kaiken tietävistä sovinisteista. Mansplaining on miesselittämistä: Vesa-Matti Loiri örisee tonttulakki päässä: ”Ei synnytystä tarvi pelätä! Se kipu on ihan luonnollista.” Kauhuelokuvastakaan ei nainen voi tietää mitään – tai oikeastaan mistään aiheesta.

Juhlista on päästävä pois, mutta esteenä on lauma zombieiksi muuttuneita miehiä hokemassa miehisiä teesejään. Muodonmuutos johtuu loukatusta miehisestä itsetunnosta. Essi ottaa härkää sarvista ja pian pumppuhaulikko laulaa ja päät räjähtelevät.

Käsikirjoitus ja toteutus on oivaltava ja hauska. Helsinki Mansplaining Massacre on tähän mennessä voittanut lyhytelokuvien pääpalkinnot IIK!!-tapahtuman lisäksi festivaaleilla Etelä Koreassa ja Espanjassa.

Antti Näyhä palkitsee paikalle saapuneet lyhytelokuvan tekijät pääkallosuklaalla

Yöväentalolle oli päässyt paikalle toinen kilpailun tuomareista, festivaalijohtaja Jarkko Kuittinen. Kuittinen ylisti elokuvaa ja korosti, että elokuvan aihe on ajankohtainen.

Hulvaton kauhusatiirikin voi olla kannanotto. Ohjaaja-käsikirjoittaja Ilja Rautsi oli kysellyt Facebookissa pahimpia mansplaining-kokemuksia. Muutamissa tunneissa niitä oli kertynyt jo satoja ja suurin osa elokuvassa mainituista on totta.

Elokuvan näkökulma ja aihe on raikas ja uusi. Viime vuosina on kyllä nähty elokuvia, joissa kovia kokenut nainen voimaantuu ja kostaa. Helsinki Mansplaining Massacre ottaa kuitenkin verisiin hampaisiinsa arkiset sukupuolittuneet käytännöt.

Lopulta herää huoli, mitä he menivät tekemään? Miksi Essi ei riisuuntunut ja juossut kirkuen vintille viilleltäväksi? Minne tämä maailma on menossa? IIK!! tulee taas ensi vuonna, ehkäpä näemme sen siellä.

Jyrki Mäen suunnittelema Iikka-patsas tarkastelussa.

 

Katso kauhujuhlan summaus IIK!!in nettisivuilta. Siellä kerrotaan muun muassa, kuka voitti Iikka-patsaan tänä vuonna.




LISÄÄ JUTTUJA:

Murhalesken muistelmat – Anneli Auer Putkinotko Oulun Kathmandu – Miellyttävä nepalilainen