Hengentietäjät

Punkbluesia tinkimättömästi marginaalissa

16.03.2018
Teksti:
Kuvat:
Hengentietäjät

Helsinkiläisen jäähallin pitkän käytävän päässä avautuu pukuhuoneen ovi, ja pääkallojuliste kertoo päämäärän olevan tässä. Pieni treenikämppä on täynnä instrumentteja ja materiaalia, josta voi arvella siellä soittavan raskaamman musiikin harrastajia. Hengentietäjät on hionut viime vuonna ilmestyneen Ruostunut moottori -EP:n biisit tässä pienessä pukuhuoneessa esityskuntoon. Tältä näyttävät tilat, jossa harrastajabändit treenaavat ilmaisuaan, Hengentietäjät jo kahden vuoden ajan. Pukuhuoneesta on glamour kaukana.

Bändi on soittanut Hengentietäjät-nimen alla nelisen vuotta, mutta yhteistyötä kaverit ovat tehneet pitempään. Kaikilla on myös ollut erilaisia sivuprojekteja ja bändejä, mutta Hengentietäjät on nyt ykkösprojekti. Heidän puheissaan kuuluu innokkuus ja arvostus musiikkiaan kohtaan. Haastatteluun tuli koko bändi, toista kitaristia lukuun ottamatta, jotta kaikkien sana ja näkökulma tulee huomioiduksi. Ensivaikutelma on hieman ristiriitainen, koska EP:n kuunneltuani, sanoitukset ja kokonaisuus antaa vahvan vaikutelman, mutta tapaamisessa bändi vaikuttaa jopa hieman ujolta.

Musiikki kuulostaa Hengentietäjiltä

Bändin musiikki muistuttaa kotimaisia rocksuuruuksia kuten CMX ja Radiopuhelimet. Ruostuneen moottorin sanoituksissa voi kuulla nykyajan keski-ikäisen miehen puhumattomuutta, ja satamasta lipuvien laivojen lohdutusta kun ihmissuhde on päättynyt. Bändin sanoittajana pääsääntöisesti toimii Petri, jonka omaperäisiä ja kantaaottavia tekstejä ammennetaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Kuten punk ja blues, jotka syntyivät turhautumisesta ja halusta muuttaa vallitsevia oloja, Hengentietäjät hahmottaa 2010-luvun Suomea.

– Kun katsoo nykymeininkiä, on pakko sanoa jotakin. Sanoituksia on toki höystetty mielikuvituksella, koska en halua saarnata liikaa.

Korruption tiet -biisissä voi vain arvailla mitä Petrin mielessä on liikkunut.

”Suosurmat ja ne turmat,
miten niistä ei tiedä kukaan?
Vanhaa ja uutta pahaa,
Korruption tiet jatkaa kulkuaan”

Kaikki bändin jäsenet tekevät biisejä, mutta useimmiten sävellyksistä vastaa kitaristi Tomi. Hengentietäjiä Tomi kuvailee kitarariffibändiksi, ja vaatimattomana kertoo tuovansa vain pieniä asioita bändille työstettäväksi. Koko bändillä on suuri merkitys sovitusvaiheessa, ja yhteistyönä kasataan biisit esityskuntoon. Bändi on yllättävän suvaitsevainen musiikin suhteen, eikä heissä näy lukkoon lyötyä ajatusta musiikkityylistään. Musiikki on muuttunut raskaammaksi ja melodisemmaksi.

– Mikä tahansa käy, kun biisi vain on hyvä. Kaikkien ideoita kuunnellaan, toteaa Tomi.

Bändin sisäinen dynamiikka on vuorovaikutteinen, biisinteossa on aina päästy sopuun, mutta ”humalassa voidaan tapella”, Tomi huikkaa ja saa aikaan naurunremakan. Samaan aikaan jäähallin käytäviltä alkaa kuulua toisen bändin harjoittelua. Musiikki kuuluu selvästi ja kovaa Hengentietäjien pukukoppiin. Jäähallista löytyy siis muitakin pukukoppeja, jotka ovat bändien treenikäytössä.

Hengentietäjien vahvuus on musiikki, joka kuulostaa juuri heiltä itseltään. Ei kikkailua, ei yleisön kosiskelua vaan aitoa, rehellistä Hengentietäjiltä kuulostavaa musiikkia. Jätkät selvästi viihtyvät toistensa seurassa ja ovat ylpeitä bändistä. Heidän tavoitteensa kuulostavat kypsiltä ja realistisilta, kun mielessä on ainoastaan itsensä voittaminen. Maailmanvalloitusaikeet kuolivat, kun olimme 15-vuotiaita, naureskelee Tomi.

Ruostuneen moottorin jälkeen levy laitettiin hyllyyn, ja suunnattiin kohti uusia haasteita.

– Kun on pitkään hionut levyä, sitä ei pysty vähään aikaan kuuntelemaan lainkaan. Siihen pitää saada hieman välimatkaa, jotta voi rauhassa arvioida omaa tuotostaan, toteaa bändi kuin yhdestä suusta. Valmiin levyn jälkeen huomataan vaan virheet ja musa kuulostaa paskalta. Aika tekee tehtävänsä, kiteyttää Mikko.

Suomen musiikkikehitys

Helsingin Sanomien toimittaja Jarkko Jokelainen kirjoitti taannoin, että marginaalimusiikkia suosivien levy-yhtiöiden tiet suoratoistopalveluiden ja radioiden soittolistoille ovat tukittu. Kolmen suuren, eli Universalin, Warnerin ja Sonyn ryhmittymä on onnistunut valtaamaan markkinoita, eivätkä valtavirtaan ponnahtaneet Apulanta ja Nightwish sitä enää nykyaikana tekisi, koska musiikkityyli on ”väärä”.  Nykyisin soittolistoille pääsevät Suomi-iskelmät ja hiphopit. Juha ja Petri toivovatkin kitararockin tulevan pian taas muotiin.

Radio Helsinki on yksi harvoja kanavia, jossa soitetaan monipuolista musiikkia ilman soittolistoja. Kyseisen kanavan taloudelliset ongelmat ovat olleet useamman kerran näkyvillä, ja se on ollut sulkemisen partaalla. Maakunnissa tilanne on todennäköisesti vielä huonompi, ja vaihtoehtokanavia tuskin löytyy. Kuitenkin näillä erityiskanavilla voi olla suuri merkitys, ja Petri kertookin yhden suurista vaikuttajista aikoinaan olleen Radio Mafian.

– On nykyäänkin radio-ohjelmia, jotka soittavat laajemmin musiikkia. Mutta usein kohderyhmänä on nuoriso, emmekä me enää kuulu siihen kategoriaan, sanoo Mikko.

Suunnitteilla levy ja keikkoja

Seuraavaksi bändi aikoo panostaa keikkojen lisäksi uuden omakustanne-EP:n nauhoittamiseen, jonka jälkeen onkin aika tehdä täyspitkä albumi. Käytännössä pitkään aikaan bändit eivät ole saaneet levytyssopimuksia demojen perusteella, vaan puskaradiolla on sopimuksen syntymiseen suuri merkitys. Bändin maineen täytyy olla jollakin tavalla erityinen, jotta levy-yhtiöiden nokkamiehet lähtevät katsomaan keikkaa, summaa Hengentietäjät.

Mikä on Hengentietäjien erityisyys? Raskaat riffit, runolliset sanoitukset ja energinen, jopa samanistinen tunnelma. Petri toteaa yleisön jonkunlaisen reaktion olevan aina hyvä. Sen ei tarvitse aina olla edes positiivinen, pääasia, että jotain liikehdintää yleisössä on. Onnistuneeseen keikkaan bändille riittäisi yhdenkin katsojan hyvä fiilis, kuten näin asian ilmaisevat. Vaatimattomuus kaunistaa.

Petri, Juha, Tomi ja Mikko

Keikkapaikat Suomessa ovat valitettavasti hiipumassa. Jos aiemmin livebändi veti paikallisen ravintolan täyteen, niin nykyisin sen tekee karaoke, toteaa Tomi lakonisesti.  Pääkaupunkiseudulla riittää vielä muutamia keikkapaikkoja, jotka antavat äänensä pienemmille artisteille. Toivottavasti Golden Classicsissa, Lepakkomiehessä, Semifinalissa ja Bar Loosessa riittää asiakkaita, jotta kulttuuriravintolat pysyvät pystyssä ja tarjoavat kaupunkikansalle tulevaisuudessakin hengenravintoa. Lähiökuppiloissa on pidetty livebändejä häiriönä juomiselle, mikä kuulostaa naurettavalta. Keikat ovat kuitenkin bändille se paikka, missä esitetään oma performanssi yleisölle, ja raotetaan ovea omaan maailmaan. Joskus avartuva maailma voi avata kuulijoille uusia ovia, joskus se ei anna mitään uutta. Mutta jos et kokeile, et ainakaan saa mitään.

Musiikin monikulttuurisuuden soisin kukkivan, ja erilaisten musiikkityylien säilyvän. Musiikkia on aina tehty myös yhteiskunnan valtavirran kritiikiksi, ja nyt jos tätä kritiikkiä ei saada suuren yleisön tietoon, se ei voi tietää mitä menettää. Uskon ja toivon hyvän musiikin nostavan Hengentietäjien kaltaisia bändejä jäähallien pukukopeista koko kansan tietoon.

Seuraava keikka 21. maaliskuuta Semifinalissa Helsingissä.

Hengentietäjät Facebookissa

 

Hengentietäjät:

Petri Kokkonen: Laulu
Tomi Sipilä: Kitara
Juha Niinivirta: Basso
Mikko Pekkinen: Rummut
Teemu Utti: Kitara

 




LISÄÄ JUTTUJA:

IIK!! 2017 ellinoora Bloodride