Heinäkuun nousut

Suven korvakarkkeja

06.08.2020
Teksti:

Nousun toimitus nostaa esiin kuukausittain mieleen jäänyttä musiikkia. Tässäpä ovat heinäkuun löydöt.

The Rolling Stones – Criss Cross

Heinäkuun 9. päivänä julkaistu Rolling Stones -single Criss Cross on yksi kolmesta ennen julkaisemattomasta raidasta, jotka sisältyvät syyskuun alussa uudelleen julkaistavalle Rollari-albumille Goats Head Soup 2020. Monessa eri fyysisissä formaateissa julkaistava albumi sisältää muun muassa edellä mainitut kolme aiemmin julkaisematonta kappaletta, instrumentaaliversioita sekä uudelleen miksattuja versioita vanhoista suosikeista.

Criss Cross -sinkulle on ohjannut varsin groovyn musiikkivideon ohjaaja Diana Kunst (Madonna, James Blake), ja videon pääosassa on – kuinkas muutenkaan kun kyseessä on Rollarit – huippumalli kuin jonkin muotilehden editorial-kuvauksissa poseeraten ja sekoillen. Itse kappale on tyylikästä Rollari-menoa henkien 1970-luvun meininkiä; heti tulee fiilis pukea leveä lahkeiset Jamesit jalkaan ja alkaa joraamaan kappaleen tahtiin! (TK)

Keoma – Gaia

Helsinkiläinen progressiivista metallia operoiva Keoma tuli tunnetuksi allekirjoittaneelle vuoden 2019 Voice of Finlandissa kakkoseksi sijoittuneen metallipää Jasse Jatalan orkesterina. Vokalistina toiminut Jatala lähti musisoimaan toisaalle ja tilalle pestattiin Katri Hiovain. Keoman sointi näin ollen muuttui huomattavasti. Mihin suuntaan, sen saa päättää jokainen ihan itse.

Toista albumiaan valmisteleva poppoo julkaisi esimakua tulevasta ja esittelee samalla myös uusia musikanttejaan. Hiovainin lisäksi bändissä on vaihtunut sitten edellislevyn myös rumpali. Nyt kannuja paukuttaa herra nimeltään Sami Lönnberg. Gaia on musiikillisesti monenlaisilla tunnelmilla maalaileva vahva näyte bändin kyvyistä. Lyriikassa tuntemamme nykymaailma tuhoutuu ja synnyttää uutta. Jos Keoma ei ole entuudestaan tuttu nimi, niin kipin kapin haltuun!  (PK)

 

Maroon 5 – Nobody’s Love

Maroon 5 on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä poprock-yhtyeistä. Seitsenhenkisellä bändillä on pelkästään Suomessa yhteensä jopa kolmetoista platinasinkkua ja viisi platina-albumia. Maroon 5 julkaisi 24. heinäkuuta uuden singlensä Nobody’s Love. Kappaleelle julkaistiin myös David Dobkinin ohjaama musiikkivideo, joka on kuvattu kokonaan iPhonella.

Nobody’s Love on ”ihan kiva” kappale, mutta jostain syystä se ei oikein lähde niin että siitä jäisi mitään suurempaa muistijälkeä. Laulaja Adam Levine tekee hienoa työtä ja laulaa hienosti kuten aina, mutta silti lopputulos jää jotenkin liian kliiniseksi. Pointsit videosta. (TK)

Tanna – Storm In Paradise

1980-luvulla Dingon kilpailijaksi perustettu pudasjärveläinen Tanna oli kuumaa kamaa ja suosittu bändi etenkin Pohjois-Suomessa. Poppoo teki suomenkielistä hard rockia ja pari hittiäkin se sai aikaiseksi, biisit kuten Tällä tiellä sekä Päivin ja öin muistetaan yhä.

Pienoisena yllätyksenä nyt heinäkuun alussa ilmaantui uutta musiikkia Storm in Paradise -kipaleen verran, sekä tieto bändin kiinnityksestä saksalaiselle AOR Heaven Recordsille. Eli uutta Tannaa on tulossa enemmänkin hieman myöhemmin. Laulukielen vaihtuessa kansainväliseen bändi on pitänyt kuitenkin tyylistään kiinni — ukot reippaasti vanhentuneet (ja viisastuneet). Kamahan alkaa tosiaan olla sitä niin sanotuttua aikuisrokkia, jota levylafka tuuttaa liukuhihnaltaan. Biisikin kuulostaa oikein hyvältä, niin ehkäpä Tanna valloittaa maailman 2020-luvulla.   (PK)

Chris Cornell – Patience

Vuonna 2017 traagisesti edesmennyt, Soundgarden-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi tullut rockmuusikko Chris Cornell olisi täyttänyt 20. heinäkuuta 56-vuotta. Artistin muistoa kunnioittaen hänen perheensä julkaisi Cornellin tekemän, herkän kauniin cover-version Guns N’ Roses -yhtyeen yhdestä rakastetuimmasta kappaleesta Patience. Chris Cornellin vaimo Vicky Cornell kommentoi julkaisua: ”Eräs Chrisin kollega jutteli kanssani hiljattain vanhoista äänitteistä, jotka olivat peräisin vuonna 2016 järjestystä äänityssessiosta. Patience oli yksi silloin syntyneistä kappaleista. Sen kuunteleminen niin monen vuoden jälkeen oli koskettavaa ja sai aikaan katkeransuloisen muistojen tulvan… Chrisille erityisen ja tärkeän musiikin julkaiseminen pitää osan hänestä läsnä: hänen sydämensä, sielunsa ja rakkautensa.”

Chris Cornellin muistoa ovat keikoillaan toistuvasti kunnioittaneet myös Guns’N Roses esittämällä Soundgardenin kappaleita; Suomen keikallaan Hämeenlinnassa vuonna 2017 Gunnarit soittivat erittäin väkevän ja mieleenpainuvan tulkinnan Black Hole Sun -kappaleesta. Patience on tätä samaa jatkumoa; iho nousee kananlihalle pakostakin Chrisin upeaa ääntä kuunnellessa, ja kappaleen sovitus tekee kunniaa alkuperäiselle sävellykselle, tuoden esiin uusia sävyjä vanhasta klassikosta. Lepää rauhassa, Chris. (TK)

Teksti: Tanja Kyngäs & Petri Klemetti




LISÄÄ JUTTUJA:

Luova Laboratorio Wrestling Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit – Mikko Alenius