Hautajaisyö – Matkalla kohti hautaa

Vahvinkin meistä horjuu

02.02.2018
Teksti:

Iisalmelainen Hautajaisyö-orkesteri julkaisee 2. helmikuuta toisen kokopitkän albuminsa Matkalla kohti hautaa. Vuonna 2014 perustettu Hautajaisyö yhdistelee musiikissaan erittäin onnistuneesti melodista death metalia synkeän melankoliseen thrashiin. Kun edellisiin lisätään vokalisti Janne Partasen rouheat kuolonmurinat ja murheen sekä epätoivon syvimmistä alhoista ammennetut suomenkieliset sanoitukset, on lopputulemana erittäin vaikuttava ja tematiikaltaan voimakkaasti puhutteleva levykokonaisuus.

Hautajaisyö muistuttaa albuminsa nimellä meitä jokaista koskettavasta tosiasiasta; elomme määränpää on selvä ja matka sinne on synkkä ja murheinen. Bändi haluaa musiikillaan käsitellä juuri näitä inhimillisesti vaikeita, vaiettuja ja pelättyjä asioita. joista ei haluta puhua ääneen: kuolema, ihmisen rajallisuus, pahuus, häpeä ja epäonnistuminen.

”Vahvinkin meistä horjuu.” Levyn aloittava Intro vie surumielisen mutta kauniin kitaramelodian ja Janne Partasen aivan intro-osuuden lopussa lausuman johdannon myötä kuulijansa julmaan maailmaan, jossa kaikki inhimillisen olemassaolomme kärsimys, kuolema ja suru odottavat uhriaan malttamattomana.

Ensimmäinen varsinainen levyn raita on aluksi puolitempoinen, mutta kunnon thrash-poljennoksi kiihtyvä kappale, joka iskee suoraan luihin ja ytimiin. Tunteeton on epätoivoisen ihmisen viimeinen avunhuuto: ”Kuuletko kuinka sydän huutaa? Kuuletko kuinka minä hajoan?” Tämä epätoivon teema jatkuu varsin samantyylisessä kappaleessa Väsynyt kuolemaan.

Muutkin levyn kappaleet toistavat epätoivon ja ahdistuksen sekä kuolemanpelon ja toisaalta myös kuoleman- ja armonkaipuun teemoja. Melodisuus on kappalemateriaalin raskauden vastapainona hyvä elementti, ja siksi levyn jaksaa kuunnella yhdellä kertaa.

Kitaristit Lustig ja Moisanen kepin varressa osaavat taatusti hommansa, ja rytmiryhmä, eli Pesonen basson varressa ja Roth rummuissa muodostavat tiukan ja tukevan selkärangan. Joitakin levyn kappaleista kuunnellessa tulee selkeästi tunne että bändistä voisi irrota potentiaalia vieläkin enemmän, tällainen on ainakin Jos voisin silmäni ummistaa.

Kaikki loppuu aikanaan

Albumin parasta ja vahvinta antia ovat albumin nimikappale Matkalla kohti hautaa sekä Minut pelastakaa. Molemmissa koko yhtye on tiukimmillaan, ja biisien melodiat ja raskaus kohtaavat juuri sillä maagisella tavalla. Myös levyn päättävä Vain tuhkasi sinusta muistuttaa on allekirjoittaneen suosikkeja levyltä.

Hautajaisyön musiikista on turha etsiä päivänpaistetta, eikä sanoituksissa toivoa juuri näy, mutta silti levyn pohjimmainen viesti mielestäni on, että kaiken loppusumma on kuitenkin jotain muuta kuin täydellinen toivottomuus. Ehkä se on armo – kaikki kärsimyshän loppuu aikanaan. Teemansa raskaudesta johtuen Matkalla kohti hautaa -levy voi olla joillekin mitä parhainta terapiaa, sillä levyn nostamien fiiliksien avulla voi käydä läpi omia synkkiä mutta täysin inhimillisiä tunteitaan, jotka meillä kaikilla on, useimmiten jonnekin syvälle piilotettuna.

Joillekin taas tämän kaltainen levy voi olla aivan liian ahdistava ja se on toki ymmärrettävää. Mutta allekirjoittanut suosittelee heittämään mahdolliset ennakkoluulot nurkkaan ja tutustumaan levyyn, vaikka thrash tai death metal ei olisikaan aivan se omin juttu. Valon lisäksi on hyvä tutustua myös omaan pimeään puoleensa.

Matkalla kohti hautaa
Hautajaisyö

Inverse Records
Genret: death / thrash metal
Julkaistu 2.2.2018


LISÄÄ JUTTUJA:

Rockcock sotapäiväkirjat Putkinotko