Haastattelu: Swallow The Sun

Synkkyyden ja kauneuden vuodet

25.02.2020
Teksti:
Kuvat:
Jussi Ratilainen

Kotimaisen synkistelymetallin kärkinimi Swallow The Sun kiertää parhaillaan pitkästä aikaa Suomea. Ahkerasti ulkomailla keikkaileva ryhmä on vaikuttanut metallikentällä jo 20 vuotta. Nyt käsillä oleva Suomen-pätkä kulkee nimellä 20 Years Of Gloom, Beauty & Despair ja pitää sisällään kahdesta osasta koostuvan erikoissetin. Ei kannata missata! Yhtyeen vokalisti Mikko Kotamäki otti osaa lyhyeen juttutuokioon.

Aloitetaan palaamalla ihan alkuun. Mitä uskoitte bändistä tulevan kun keksitte perustaa Swallow The Sunin?

– Eipä me sillon mietitty koko asiaa. Tarkoitus oli vaan tehdä demo. Mä kyllä aluksi uskoin pystyväni soittaa bassoa ja laulaa yhtäaikaa, mutta siitähän ei tullut mitään. Onneksi tuli Matti bassoon.

Debyyttilevy The Morning Never Came on edelleen klassikko. Miltä sen kovuus tuntui silloin ja miten se on muuttunut vuosien saatossa?

– Kyllähän siitä sillon tuli lopulta paljon parempi kuin mitä itse osasi odottaa. Siinä oli sellasta hyvää nuoruudenpaloa. Itsellä varsinkin koska olin levyä nauhoittaessa 18-vuotias. Kyl se musta vielä vuonna 2020 kuulostaa yhtä pätevältä. Ehkä synasoundit on vielä sieltä 90-luvun syntikoista ja ne ottaa vähän korviin, mutta Korgin X5 oli vielä 17 vuotta sitten täysin relevantti peli.

Muistellaan hieman kohokohtia

Ensimmäinen kiertue ulkomailla, mikä siellä oli suurin juttu ja miksi?

– Vuonna 2006 käytiin vajaa pari viikkoa Euroopassa Before the Dawnin kanssa. Parempi sitä on oikeastaan olla enää näinä päivinä muistelematta, vaikka se mitä siitä muistaa, lähinnä naurattaa. Kai siinä itselle suurinta oli Jyväskylän poikana nähdä niinkin suuri kaupunki kuin Pariisi ekaa kertaa.

Levytyshistorian kohokohta ja miksi?

– Varmaankin se on Songs from the North -triplalevy. Se työn määrä oli niin älytön, mitä sen nauhalle saamiseksi tehtiin. Se oli ehkä palkitsevin hetki, kun siitä levystä sai vinyyliboksin ekaa kertaa omiin käsiin.

Mitkä ovat omat biisisuosikit koko uran ajalta ja perustelut?

Doomed to Walk the Earth ja The Clouds Prepare for Battle. Näissä kahdessa biisissä on varmaan meidän hienoimmat biisin lopetukset. Kokonaisuutena taas paras biisi taitaa olla Here on the Black Earth.

Mikä on ollut hienoin hetki keikoilla tai festareilla Swallow the Sun -uralla?

– Festarikeikoista en ole tykännyt ikinä, mutta sanoisin että 2016 kun soitettiin Kairossa Egyptissä, niin se oli kyllä mieleenpainuva hetki. Tuli aika epätodellinen fiilis, että miten helvetissä tälläsellä musalla täällä ollaan reilun parin tuhannen ihmisen edessä.

Haastattelin Swallow The Sunia viimeksi juuri ensilevyn julkaisun jälkeisten keikkojen ollessa meneillään vuonna 2004. Haastattelua tehtiin Oulussa Loop-ravintolan yläkerran baarissa aamuvarhaisella. Silloin juttutuokiossa olivat Mikko ja entinen rumpali Pasi Pasanen. Mikä on ollut urallanne mieleenpainuvin haastattelu ja miksi? Se tuskin oli kumpikaan näistä.

– Se taisi olla 2010 Chigagossa. Ei sillä että haastattelussa olisi mitään muisteltavaa vaan Markus Jämsenin toiminnassa siinä ympärillä.

Hanttihommia hautaan asti?

Olette jättäneet jo pysyvän jäljen suomalaiseen metalliin tai metalliin ylipäätään. Vaikuttaako tämä jotenkin henkilökohtaisella tasolla teihin ihmisinä tai ajatusmaailmaan?

– No kaikenlaista on tehty ja kaikenlaista ois voinut jättää tekemättäkin. Olihan nuo jotkut vuodet aika hullua toimintaa ja jopa omalla terveydellä leikkimistä. Mutta tylsää nyt ei varsinaisesti ole ollut. Kai tämä henkilökohtaisella tasolla on vaikuttanut niin että joka pienestä asiasta ei tule valitettua, kiitos olosuhteisiin tottumisen rundeilla ja saatanan kyyniseksi ollaan tultu myös.

Mikä on ollut suurin bändistä saatu henkinen palkka ja menetys, jos ajatellaan kaikkia teidän vuosia alusta tähän päivään, bändinä ja henkilökohtaisesti?

– Henkistä palkkaa lienee se mielihyvä mitä on maailman näkemisestä ja kokemisesta saanut. Menetys taitaa olla se että kun niin innokkaasti rokkielämää tuli vietettyä ja maailmaa kierrettyä että kouluttautuminen ja sen sellainen jäi väliin. Eli kun bändistä aika jättää, niin eiköhän sitä sitten pääse tekemään hanttihommia paskalla liksalla hautaan saakka.

Mitä on vielä saavuttamatta tai seuraava suuri toteutumaton unelma bändinä?

– Kiertue Type O Negativen kanssa.

Herkempi setti jousikvartetin kera

Nyt on meneillään keikkarupeama kotimaassa, aiemmin kiertelitte Eurooppaa ja keväällä on tulossa kiertue Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Olette soittaneet ympäri maailmaa, joten näkemystä ja kokemusta on varmasti kertynyt huikeat määrät. Onko Suomessa soittamisessa mitään erityistä fiilistä tai eroa muihin maihin nähden vai onko se samanlaista joka paikassa?

– No Suomessa keikkapaikat on tasaisen laadukkaita yleensä. Se ei ole aina itsestäänselvyys maailmalla. Ja kyllähän se kinkkukiusauskin toisinaan maistuu, joten Suomessa on ihan hyvä soittaa aina.

Nyt tämä Suomen osuus kantaa nimeä 20 Years Of Gloom, Beauty & Despair. Eroaako settilista paljonkin muun kiertueen setteihin?

– Illan settihän on kaksiosainen, ja ekaksi vedetään vähän herkempi setti jousikvartetin kera. Ei me tätä settiä esimerkiksi tuolla tulevalla jenkkikiertueella soiteta. Joten sanoisin että tämä on kyllä melko ainutlaatuinen tilaisuus nähdä meiltä tällainen keikka, eli jos epäröit ostaa lippua, niin tee se nyt tai kadu loppu elämäsi.

20 Years Of Gloom, Beauty & Despair -kiertueen seuraavat pysähdyspaikat ovat:

ke 26.2.2020 – Helsinki, Tavastia
to 27.2.2020 – Lappeenranta, Nuijamies
pe 28.2.2020 – Oulu, Club Teatria
la 29.2.2020 – Jyväskylä, Lutakko LOPPUUNMYYTY!




LISÄÄ JUTTUJA:

Rocknomicon – Magdalena Hai & Hanna Matilainen Abhorrence