Eränkävijät – Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta

Karhujahti, ilveksenmetsästys ja huikea kalasaalis.

Eränkävijät-kirja palaa tv-sarjasta tuttujen ihmisten tarinoihin, kertoo kokemuksia kuvauksista ja niiden taustoista. Kirja avaa päähenkilöiden ajatuksia metsästyksestä ja kalastuksesta, mutta pääroolissa on heidän suhteensa luontoon. Kirjassa kuvataan myös miten löytää parhaat kalapaikat tai kuinka valmistautua karhun metsästykseen tai ilveksen pyyntiin.

Kaikki alkaa siitä, kuinka päähenkilöiden kipinä metsästykseen tai kalastukseen on syntynyt. Osa on harrastanut sitä pienestä pitäen, mutta osa vasta aikuisiällä. Yhteistä on se, että tarinoista huokuu tietynlainen kunnioitus metsästystä tai kalastusta kohtaan. Moni miettii kantojen säilymistä ja sitä millaisia määriä saalista voi pyytää. Kuvaavaa on, että useinkaan suurin saalis ei ole se mitä tavoitellaan, vaan moni kertoo jättävänsä metsästyksen tai kalastuksen siihen kun saalista on itselle tarpeeksi vaikka enemmänkin olisi tarjolla. Loput jätetään hyvillä mielin metsään tai veteen odottamaan seuraavaa pyyntikertaa.

Kirja tuo esille metsästyksen variaatiot, esimerkiksi kanalintujen ja karhunmetsästys poikkeavat paljon toisistaan ja se käy hyvin selville myös lukijalle. Tarinoista käy hyvin ilmi, että hyväksi metsästäjäksi ja kalastajaksi opitaan, ja jokaisen lajin metsästys vaatii omanlaisiaan taitoja. Vaatii myös pitkäjänteisyyttä opetella tuntemaan paikat ja välineet, joilla pyynti parhaiten onnistuu – ja aina sekään ei riitä, joskus saalista ei vain tule. Ja esimerkiksi karhujahti voi vaatia jopa vuoden suunnittelun, joten metsästäjältä vaaditaan kärsivällisyyttäkin.

Kirjassa puhutaan myös varusteista, metsästyskoiran kouluttamisesta, kirjasta käykin hyvin ilmi ettei metsästys tai kalastus ole vain saalistamista. Parhaat muistot saattavat liittyä muihin tapahtumiin ja sattumuksiin tai vaikka upeisiin maisemiin. Näitä upeita maisemia saa ihastella myös lukija runsaan kuvituksen ansiosta.

Kaikista tarinoista huokuu elämys ja tunteet ja eräkävijöille metsästys tai kalastus tuntuu olevan elämäntapa. Kirja on helppolukuinen sekä viihdyttävä ja vaikka sarjaa ei olisi katsonut tulevat päähenkilöt tutuiksi kirjan myötä. Kirjaa voi suositella niin sarjaa seuranneille kuin muillekin metsästyksestä ja kalastuksesta tai ylipäätään mielenkiintoisista erätarinoista kiinnostuneille.

Eränkävijät
Mika Kulju

Gummerus
Sivuja 208


LISÄÄ JUTTUJA:

Bättre Folk HENGENTIETÄJÄT No Man's Sky