Elokuun nousut

Alkavan syksyn satoa

03.09.2019
Teksti:

Kesä taittui loppua kohden enteillen tulevan syksyn tarjoavan kovia albumijulkaisuja.

Insomnium – Valediction

Pohjoismaisen melodisen death metalin uranuurtaja Insomnium julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa Heart Like A Grave maailmanlaajuisesti lokakuun 4. päivä. Elokuun lopulla julkaistiin sinkkulohkaisu Valediction, jonka musiikkivideon on ohjannut Vesa Ranta ja Aapo Lahtela Kaira Films -yhtiöstä.  Lokakuun lopussa käynnistyy myös Helsingin The Circus -klubilla Tour Like A Grave -kiertue, joka käsittää kaikkiaan 28 keikkaa, muun muassa Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa, Puolassa, Italiassa, ja Belgiassa.

Valediction on ehtaa Insomniumia, eli pelkkää parhautta; synkistelyä ja jylhyyttä sopivassa paketissa. Niilo Seväsen mahtavat murinat menevät ihon alle, samoin kuin kitarat, jotka vievät murheen alhon maille. Vesa Rannan ohjaama musiikkivideo kerronnallaan kruunaa koko paketin.  (TK)

Blackstar Halo – The King

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Blackstar Halo tunnettiin nimellä Downfall, ja bändi oli jo silloin omaa luokkaansa tarttuvine biiseineen. Levyttipä se Low Frequency Recordsillekin, kunnes katosi maan päältä.  Kuin salama taivaalta iski vuonna 2010 Blackstar Halo -nimellä elokuvateemaisen Illuminated-debyyttilevynsä tiskiin. Tyyli muuttui modernimmaksi ja biiseihin tuli enemmän voimaa, raskautta ja rankkuutta – eihän kyseessä ollutkaan enää Downfall. Illuminatedin myötä bändi esiintyi mm. Lacuna Coilin ja Scar Symmetryn seurassa.

Nyt lähes yhdeksän vuotta myöhemmin toinen albumi Siren julkaistaan syyskuussa. Siitä esimakua antaa single The King lyriikkavideon kera. The Kingissä yhdistyy vanhat kaiut suomalaisesta melodisesta metallista sekä ruotsalainen nykysoundi, jollaista on tarjonneet esimerkiksi In Flames ja Amaranthe. The King on niin hieno tekele, että jo sen perusteella toivoisi Blackstar Halon nousevan vieläkin korkeammille tasoille. (PK)

Mira Luoti – DNA

Mira Luoti julkaisi 16. elokuuta uuden singlen DNA, joka on kuudes singlejulkaisu Mira Luodin syyskuussa julkaistavalta toiselta sooloalbumilta. Koskettava kappale kuvaa rakkautta, joka ylittää kaikki esteet: ”Puhuin ystäväni kanssa rakkaudesta. Tästä keskustelusta syntyi DNA, ensimmäinen rakkauslauluni. Rakkaus on kahden ihmisen välinen vahva sidos. Vaikka vastassa olisi koko muu maailma, vahva rakkausside kestää tämän kaiken. Sinne väliin ei mahdu ulkopuolisia. Kaikesta huolimatta vain minä ja hän. Tämän laulun vahva sanoma muistuttaa rakkauden voimasta.” kuvailee Mira Luoti.

DNA on sanomaltaan ja säveleltään kaunis ja koskettava kappale, jossa Miran selkeä lauluääni pääsee oikeuksiinsa. Kertosäe jääkin pian mieleen soimaan, ja radiohitti tästäkin varmasti tulee. (TK)

Andy McCoy – Seven Seas

Suomen ainoan oikean rockstaran Andy McCoyn edellisestä soololevystä Building On Traditionista on vierähtänyt aikaa noin nelisentoista vuotta. Syyskuun lopussa saadaan uutta Andyä albumimitassa, kun uusi 21st Century Rocks -levy ilmestyy. Levyltä lohkaistiin maistiaiseksi Seven Seas -niminen ralli.

McCoy on alleviivannut aina perinteisessä rock´n´rollissa pysyttelyä ja kaikki modernimmat kikkailut kiertänyt kaukaa. Nytpä kuitenkin takki kääntyy – vähän. Seven Seas sisältää musiikillisesti tuulahduksia nykypäivän rockista. Mielestäni se ei haittaa pätkääkään, sillä tämähän toimii varsin makeasti. Otapa Andyn uusi biisi tästä alta haltuun ja myöhemmin koko levy! (PK)

Taylor Swift – Lover

Taylor Swift, 29, on noussut lapsitähteydestä popin kiintotähdeksi. Swiftin ura alkoi country-musiikin merkeissä, ja ensimmäisen kappaleensa hän kirjoitti vain 12-vuotiaana. Nyt Taylor Swift on jo käsite, ja Swift julkaisikin jo järjestyksessään seitsemännen studioalbuminsa nimeltä Lover elokuun 23. päivä. Viikkoa ennen 16.8 ilmestyi vielä uusi, levyn nimeä kantava sinkkulohkaisu Lover. Uutta kappaletta on ollut tuottamassa Swiftin itsensä lisäksi Jack Antonoff (LordeLana Del Rey).

Lover on varsin pelkistetty, hidastempoinen mutta mieleenpainuva illan viimeinen hidas jonka kruunaa Taylor Swiftin herkkä tulkinta. Kappaletta kuunnellessaan on helppo kuvitella savuinen, pimeä ja tyhjä baari jonka tanssilattialla discopallon alla pyörii vielä yksi pariskunta toisiinsa uppoutuneena. Sillä sitähän se kaikki on, rakkautta vain.

Tuple – Demon Alcohol

Tarot– ja Lazy Bonez -bändeistä tuttu Tommi ”Tuple” Salmela valmistelee ensi vuonna julkaistavaa sooloalbumiaan. Nyt siitä julkaistiin toinen single, jonka musiikkia kuvaillaan rokkaavammaksi kuin aiempi Together-nimeä kantanut sinkkuveisu. Kyllähän tuo kuvaus osuu hyvin maaliinsa. Sen lisäksi tämän ammattilaisen musisoinnissa on kuultavissa vahva AOR-henkisyys – hyvää rock´n´rollia herra puskee. Tässä kipaleessa kirotaan alkoholin pirullisuutta. Ota haltuun ja kuuntele itse! (PK)

 

Teksti: Tanja Kyngäs & Petri Klemetti




LISÄÄ JUTTUJA:

Temple Balls – Traded Dreams