Dead Cells

Vaikka kuolet ja kuolet, et vapaudu

Dead Cells on vähän aikaa sitten julkaistu roguelike-elementtejä hyödyntävä tasoloikkarymistely, jossa on pääpaino nopealla taistelulla ryyditettynä korkealla vaikeustasolla.

Tämä peli julkistettiin jo aikoja sitten, mutta 2018 elokuun puolella peli poistui virallisesti early access -tilasta ja peli oli virallisesti valmis. Pelin on kehittänyt Motion Twin, joka ei ole allekirjoittaneelle aiemmin tuttu nimi, mutta jolta löytyy jonkin verran meriittiä aiemmin julkaistujen free-to-play/premium -tyylisten verkkopelien puolelta.

Ensimmäiseksi, kun Dead Cellsistä puhutaan, on hyvä hoitaa alta pois pari mielestäni hieman erheellistä käsitettä pelistä, joihin törmää tämän tästä pelistä lukiessa. Se ei ole metroidvania, eikä soulslike, ellei termejä halua tulkita hyvin leveäperäisesti. Totta, kentissä on löydettäviä salaisuuksia ja hahmo saa päivityksiä, joilla pääsee aiemmin pääsemättömiin paikkoihin, mutta se ei tee siitä mielestäni metroidvaniaa. Ja kyllä, peli on etenkin alkuun hyvin vaikea ja täynnä taistelua, mutta se ei tee siitä soulslikeä tai -liteä.

Roguelite-puheet taas allekirjoitan täysin. Elementit ovat läsnä alati muuttuvassa pelikokemuksessa ja ne alkavat jo siitä, että pelimaailma luodaan aina uudestaan kuoleman korjatessa. Uudelleen yrittäminen, vaikka hampaat irvessä, onkin se pelin kantava idea ja suola.

Kuolema kerrallaan kohti kunniaa

Vankityrmistä (päättömänä vieläpä) heräävä pelaaja lähetetään pienen kannustuspuheen jälkeen yrittämään päästä paikasta pois. Sanomattakin selvä, että ei se ihan niin helposti käy ja vääjäämätön kuolema korjaa pelaajan luultavasti ennemmin kuin myöhemmin.

Kuoleman jälkeen kaikki alkaa taas alusta ja pelaaja huomaa olevansa jonkinlaisessa limbossa, jossa tosin tyrmät ja muut pelialueet on jokaisen yrityskerran jälkeen erilaiset. Myös alueilta löytyvät tavarat, kaupat ja vastaavat ovat satunnaisia, eikä yksikään pelikerta ole täsmälleen samanlainen. Pikkuhiljaa pelin edetessä satunnaisuus alkaa nostaa päätä yhä enemmän, kun mahdollisia löydettäviä tavaroita alkaa tulla pelin valikoimiin lisää yhä enemmän.

Pelaajalle kannustimena toimivat niin kutsutut solut (cells), joilla voidaan ostaa pelaajalle pysyviä avauksia hiljalleen. Näitä ovat esimerkiksi elintärkeät parantavat juomat, mutaatiot ja muut. Sieltä täältä on myös löydettävissä erilaisia aseiden sinikopioita, jonka löytämisen jälkeen kyseisen aseen voi myös avata soluilla. Kun se on avattu, voi aseeseen törmätä pelissä, jos hyvä tuuri käy.

Tietyiltä alueilta voi myös löytää vihollisia, joiden päihittämisen jälkeen heiltä saa riimun itselleen, joka antaa pelaajalle uuden tavan liikkua eteenpäin ja päästä alueille, joihin ei ilman riimua voinut mennä. Tämä on mainostettu metroidvania-piirre. Yhdeltä alueelta löytyy nimittäin usein yksi tai useampia vaihtoehtoinen poistumisreitti, jolla voi ohjata mitä reittiä pitkin haluaa seikkailua ohjata. Kaikki tiet vievät kuitenkin lopulta samaan paikkaan.

Arkuista saa päivityksiä, jotka toimivat peliyrityskohtaisesti hieman tasojen tavalla. Aseet ja mutaatiot on jaoteltu joko brutal, tactics tai survival -kategorioihin ja tasot valitaan korottamalla tietyn kategorian tasoa, joka sitten boostaa aseiden ja mutaatioiden efektejä.

Elävänä ette minua saa(nut)

Hyvin taisteleminen on elinehto selvitymisessä. Onneksi Dead Cells onkin oiva esimerkki siitä, kuinka kontrollit pitää tehdä. Pelin taistelu – vaikka onkin hyvin nopeatempoista ja etenkin alkuun vaikeaa, on todella sujuvaa. Pelihahmo reagoi napin painalluksiin nopeasti ja responsiivisesti, joka saa taistelusta hyvin dynaamisen tuntuisen. Iloisena plussapuolena myös PS4:n ohjain toimi pelissä PC:llä suoraan ilman enempiä kikkailuja sen kanssa.

Liikerepertuaarissa on perinteisen liikkumisen lisäksi käytössä hyppiminen ja väistönä toimiva pyörähdys, jotka etenkin taistelun aikana tulevat nopeasti tutuksi. Vaikka taistelu rajoittuukin kahdelle akselille, on liikkumanvaraa hyvin väistelylle, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että se olisi varsinaisesti sekavaa tai jotenkin hankalaa, kunhan siihen on siis itsensä totuttanut.

Pelaajalla on käytettävinä tukku erilaisia aseita ja apuvälineitä, joilla päästää päiviltä lukemattomat vihollisensa. Aseistus vaihtelee melee-aseista jousiin, taikoihin tai potkimiseen tarkoitettuihin kenkiin. Kilpiä voi myös käyttää iskujen torjumiseen, mutta kilven käyttö meinaa yleensä ampuma-aseesta luopumista, joten varustevalintojaan joutuu aina miettimään. Apuvälineitä taas ovat moninaiset kranaatit tai vihollisten jalkoihin heitettävät loukut ja muut ansat.

Hektisessä taistelussa unohtuu helposti käyttää apuvälineitä, mutta niiden käyttö on elintärkeää ja se kannattaa opetella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ilman niiden aktiivista käyttöä ei kovin pitkälle pötkitä. Jo vähänkin isomman vihollislauman kohdalle sattuessa kannattaa suosiolla nakata jonkinlainen ansarauta tai nuoliturretti maahan, kun itse yrittää keskittyä laumaa aina yksi vihollinen kerrallaan.

Tyrmien mestari

Satunnaisesti luodut alueet pitävät jokaisen pelikerran uniikkina, mutta samalla se toki saa aikaiseksi sen tunteen, että alueen luonnista vastaa satunnaisgeneraatio. Ei se varsinaisesti ole kuitenkaan mikään ongelma, kun pääsääntöisesti kentät rakentuvat tarpeeksi hyvin ja johdonmukaisesti, mutta harvemmin ne myöskään mitenkään erityisesti säväyttävät.

Ja vaikkakin joka kerta erilaisen, mutta silti itseääntoistavan luonteen vuoksi Dead Cellsia harvemmin jaksaa pelata kovin montaa tuntia putkeen, kunnes on pakko pitää jonkinlainen paussi. Pienemmissä erissä peli kuitenkin imee sisäänsä erinomaisesti ja on nautinnollista pelata.

Audiovisuaalinen puoli pelissä on todella erinomaisesti toteutettu. Väripalettia on käytetty onnistuneesti, sillä peli on yllättävän värikäs siihen nähden kuinka synkkä se samalla on. Eri alueiden visuaaliset tyylit ovat miellyttävästi toisistaan poikkeavat ja muutenkin hyvin laadukkaasti tehty.

Ainoa visuaalinen seikka josta en niin hirveästi pitänyt, etenkään alkuun, oli vihollisten ulkonäkö, joista suurimmasta osasta en erityisemmin välittänyt, vaikka niissä ei varsinaisesti mitään sanottavaa vikaakaan ole. Sen tarkemmin en kuitenkaan osaa asiaa perustella, joten tämä on sellainen niin kutsuttu makuasia.

Arvostelun teon aikana pääsin viimeiseen vastukseen asti, mutta siinä kohdalla valitettavasti nujerruin. Palaan kyllä varmasti myöhemmin ottamaan revanssia, jonka jälkeen on ilmeisesti vielä NG+ -ominaisuudet edessä. Joten pelattavaa vielä riittää.

Suosittelen peliä kaikille nopeatempoisesta tasoloikkatoiminnasta pitäville. Erityismainintana vielä striimaajille hauskana lisänä löytyvä Streaming Mode, jossa katsojat saavat osallistua pelin etenemiseen erinäisin chatin kautta tehtävin äänestyksin.

Dead Cells
Motion Twin

Genre: Toiminta
Ikäraja: 16
OSTA PELI
Testattu: PC
Saatavilla: PC, PS4, XOne, Switch
Pelattu: 20 tuntia


LISÄÄ JUTTUJA:

Spintires: Mudrunner Aku Louhimies