Cats of Transnistria – Aligning

Niukkaeleistä ja kuulasta ilmaisua

10.12.2019

Tuomas Alatalon, Henna Hietamäen ja Sanna Komin muodostama Cats of Transnistria on edennyt kolmanteen pitkäsoittolevyynsä. Aligning on kuusi niukkaeleisesti leijailevaa kappaletta käsittävä nelikymmenminuuttinen kokonaisuus.

Instrumentaatioidensa puolesta levy on kautta linjan periaatteessa melko riisuttu; näppäilevää kitara, tunnelmoivaa viulua, ja synkkää syntetisoijaa piisaa. Kappaleita rakennetaan harkitun verkkaisesti esimerkiksi unipopin, post rockin ja synkeän syntetisaattorimusiikin perinteestä ammentaen. Kuulaan laulun varaan lasketaan paljon, mutta se toisaalta toimii kokonaistunnelman luomisessa ”yhtenä instrumenttina muiden joukossa”. Vaikutelmaa korostaa se, että sanoista olisi paikoin hankala saada selvää ilman lp-levyn mukana tulevaa lyriikkaliitettä. Sanna Komin viulu tuo aika ajoin mieleen Bad Seedsin Warren Ellisin instrumentistaan vetelemät kaihoisat nuotit. Mausteina kuullaan siellä täällä muun muassa pianoa ja linnunlaulua.

Cats of Transnistria. Photo by Heta Saukkonen

Ensimmäinen kappale Mountain High käynnistää levyn rauhoittavasti. Laulu tulee mukaan vähitellen. Kappale kasvaa pikku hiljaa ja henkii huippukohdissaan voimaa, jopa jonkinlaista uhkaa. Mountain High sekä sitä seuraava Vampire – joka (itse asiassa levyn parin muunkin kappaleen tavoin) voidaan nähdä periaatteessa minkä tahansa riippuvuuden kuvauksena – ovat lopulta Aligningin vahvinta osastoa.

Läpi koko levyn edetään hyvin pitkälti parin ensimmäisen kappaleen asettamissa utuisissa sävyissä. Suuria temponvaihteluita on turha odottaa. Jos jokin elokuva yhdistäisi ryhmän yhteydessä joskus aiemminkin mainitun alkuperäisen Twin Peaks -televisiosarjan ja Andrei Tarkovskin Stalker-rainan (1979) tunnelmia, voisi tämä pitkäsoittolevy olla sen soundtrackiä. Pianovetoinen Aligning-kappale päättää levyn yhtä rauhoittaviin tunnelmiin, kuin mistä se alkoikin.

Hitaasti kasvavaa unipopia

Vaikuttavista lähtökohdista huolimatta levyn kappaleet tuntuvat ensimmäisellä kuuntelukerralla nopeasti toistavan liikaa itseään. Pitkäsoitto näyttäytyy jopa unettavana kokonaisuutena, kuuntelija voi miltei nähdä sielunsa silmin muusikoita nuokahtelemassa soitintensa äärellä. (Dream popia totisesti!)

Aligning ei ole aivan helppo pop-levy, se on selvää. Tunnelmat ovat siinä kaikesta päätellen olennaisessa osassa; ne vain tuntuvat olevan biisistä toiseen samoja. Tumman kaunista, goottilaista haikeutta, synkkyyttä ja tietynlaista painostavuuttakin riittää. Musiikissa ei tapahdukaan “juuri mitään”, mutta toisaalta juuri siksi se houkuttelee uppoutumaan itseensä.

Levylle – tai itselleen sen kuuntelijana – kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Vaikka Aligning tuntuisi alkuun toistavan itseään, alkaa useamman, keskittyneemmän, kuuntelukerran myötä unettavuus astua syrjään ja kerroksia, sävyjäkin löytyä. Toisaalta levy ei myöskään taustamusiikkikäytössä häiritse työskentelyä. En kokeillut itse, mutta voisin kuvitella, että Aligning toimisi näinä loppuvuoden pimeinä iltoina oivallisesti kynttilänvalossa kuunneltuna.

Aligning
Cats of Transnistria

Soliti


LISÄÄ JUTTUJA:

Helsinki Pride Brutuksesta Rockcock