Blastfighter

Väkivallan ja machoilun kierre

Vuonna 1984 italialaisen Lamberto Bavan ohjauksen myötä ilmestynyt Blastfighter on nykypäivänä varsin huomion vievä tekele.

Erilaisia toimintaelokuvan draamankaaren kliseitä toisteleva klassikko on kuitenkin erittäin viihdyttävää katsottavaa. Autoja elokuvassa räjähtelee pienistäkin ammusten osumista, syrjäkylän juntit ovat pahiksina kuin suoraan syvimmiltä Pohjois-Amerikan suoalueilta, autonrenkaat vinkuvat soratiellä, mutta filmin syvemmässä päässä ryömii myös luonnonsuojelua julistava paatos. Juoneltaan Blastfighter ei ole siis mikään yllättävä tapaus ja se muistuttaa teemoiltaan hyvin paljon Rambo-elokuvasarjan ensimmäistä osaa.

Elokuvassa ex-poliisi ja ex-vanki Jake ”Tiger” Sharp (Michael Sopkiw) palaa vankilasta kotikaupunkiinsa, kärsittyään tuomion vaimonsa murhaajan hengen riistämisestä. Kotikaupungin ovat ottaneet kuitenkin haltuunsa paikalliset punaniskat. He metsästävät runsaita määriä eläimiä ja myyvät ne eteenpäin aasialaiselle kauppiaalle, jonka kautta he tienaavat itselleen suuria määriä rahaa. Toimintaa johtaa tietenkin Jaken vanha tuttava ja elokuvan pääantagonisti Tom (George Eastman). Samaan aikaan Jaken tytär Connie (Valentina Forte) saapuu etsimään ”kadonnutta” isäänsä hänen kotikaupungistaan. Punaniskojen häiritessä jatkuvasti päähenkilömme elämää, alkaa maskuliinisen väkivallan ja machoilun kierre.

Pitkiä ja teräviä tuijotuksia

Näyttelijöiden valinnat rooleihin ovat onnistuneita, sillä he pystyvät vakuuttamaan useassa kohtauksessa ainoastaan ilmein ja elein katsojan tarkoitusperistään. Päähenkilöiden väliset kohtaukset sisältäen pitkiä ja teräviä tuijotuksia ovat ottaneet selvästi vaikutteita spagettiwestern teoksista. Elokuvan kelmiä näyttelevä George Eastman hoitaa tonttinsa tässä tapauksessa erittäin vakuuttavasti.

Musiikki vaatii erityismaininnan, sillä italodiskon pompottelevassa tahdissa, elokuvan toimintakohtaukset saavat todellista voimaa ja kasariatmosfääri on käsinkosketeltavissa. Visuaalisella puolella varsinkin nauttimassani leikkaamattomassa versiossa gorea oli myös tarjoiltu suhteellisen runsaalla kädellä – unohtamatta gunplayta, jota elokuvan loppupuoli sisältää leijonanosan.

”Väkivalta ei ole ratkaisu ongelmiin”

Eräässä, kirjoittajaa huvittaneessa kohtauksessa päähenkilömme Jake ”Tiger” Sharp kertoo, että väkivalta ei ole ratkaisu ongelmiin, kuitenkin kymmenen minuuttia myöhemmin hän unohtaa omat moraalinuoransa ja käyttää väkivaltaa häikäilemättä elokuvan antagonisteja vastaan. Elokuvan sanoma vaikuttaisi rakentuvan tiedostamiselle siitä, että väkivalta on oikeutettua vain äärimmäisissä ja pakollisissa tilanteissa, muuten yksilö saa kärsiä sen seuraukset nahoissaan. Tämä varsinkin korostuu filmatisoinnin loppupuolella. Elokuvassa rakennetaan myös tietynkaltaista yksilön omasta tahdosta ja halusta lähtevää sopeutumista yhteiskuntaan, jossa ympäröivät vaikeudet tuntuvat hallitsevan rutiininomaista elämää.

Kyseinen elokuva on toimintaelokuvien alavirtaa ja glorifikaatiota, joka ei petä sunnuntai-illan elokuvista nautiskelevaa kriitikkoa missään vaiheessa – vaan katsoja tietää varmasti, että mitä saa.

Blastfighter
Ohjaus: Lamberto Bava

Genret: Toiminta / Italo / Vigilante


LISÄÄ JUTTUJA:

Kuukauden nousut - Syyskuu XCOM 2 Rue Mørgue