Bättre Folk 2019 – Perjantai

Kuvia ja tunnelmia kulttuurijuhlilta

18.07.2019
Teksti:
Kuvat:
Mari Kivioja & Jari Huttunen

Mystinen kulttijuhla keskellä merta odottaa viikonloppuna 12.–13. heinäkuuta. Kirjallisuuteen ja musiikkiin keskittyvä kulttuurifestivaali Bättre Folk järjestetään Hailuodossa Marjaniemen nokassa. Tapahtuma on saanut positiivista huomiota ympäri Suomen, ja ennätysmäärä lippuja myytiin jo ajoissa loppuun.

Bättre Folkissa on kaksi lavaa, toisella kuullaan musiikkia ja toisella esiintyvät kirjailijat. Kulttuuripersoona Paavo J. Heinonen (pääkuva) puhuttaa esiintyjät lavalle hurmaavalla ruotsilla. Taustalla paistaa aurinko ja merituuli sekoittaa niiden hiukset, joilla on jäänyt pipo kotiin tai kukkaseppele kesken.

Monet saapuvat Bättre Folkkiin vuosi toisensa jälkeen. Merituulen kosketukseen on osattu varautua.

Monet saapuvat Bättre Folkkiin vuosi toisensa jälkeen. Merituulen kosketukseen on osattu varautua.

Festarimatkalla kaikilla on mukavaa

Perjantaina puoliltapäivin pääsemme viimein Oulusta matkaan. Hailuoto on saari, johon pääsee toistaiseksi vain lautalla Oulunsalon satamasta. Luonnonkauniiseen luomutapahtumaan kehotettiin tulemaan pyörällä, sillä lauttarantaan kertyy aina valtavat autojonot.

Karttasovellus kertoo, että matkaa kotoa on noin 68 kilometriä, josta tulisi suoriutua kolmessa ja puolessa tunnissa. Optimistinen arvioni on, että Nousun folkkitoimituksella olisi mennyt jopoilla kolme vuorokautta leirivarustuksen ja parin kameralaukun kanssa. Useat saapuvat kuitenkin paikalle reippaasti polkien.

Lauttajonoa on yhden maissa vielä yli kilometri.

Lauttajonoa on yhden maissa vielä yli kilometri.

Jonossa aikaa kuluu nelisen tuntia. Välillä mietimme, minä vuonna oli Isoviha ja musta perjantai, jolloin kasakat lahtasivat Hailuodossa kirveillä ainakin 800 asukasta. Fiilis pysyy kuitenkin hyvänä ja synkkyyteen ei vaivuta.

On Maustetyttöjen soittoaika ja festaribussit täyttävät lautat. Siellä tytöt ovat taas iloisia, positiivista ja aurinkoa täynnä, kuten kaikki tietää. Siirrän taas autoa 30 metriä, kaadan kahvia ja käärin eväitä paperista. Ei meillä ole oikeita ongelmia, kuten vaikkapa Sudanin pienillä pojilla.

Näemme ehkä sitten seuraavan esiintyjän. Kaikki ovat juhliin menossa, aurinko paistaa ja aika menee nopeasti iloisia ihmisiä katsellessa. Pian lautalla merivesi jo räiskyy vapauttavasti kasvoille.

Juhlat alkavat, vessat löytyvät ja esiintyjät loistavat

Jukka Nousiainen soittaa lavalla Lonely Rideria, kun pääsemme juhliin. Onneksi keikasta ei keretä missata juuri mitään, sillä Jukka on ilmiöimäisessä vedossa. Rokkihommat toimivat aina, ja uskallan sanoa ettei tätä keikkaa moni tule ylittämään. Viimeisenä vedetty Ei enää kylmää eikä pimää summaa oivallisesti tunnelman. Koko viikonlopun ajan festikävijät palaavat kehumaan Nousiaisen keikkaa.

Alue on edellistäkin kapeampi, koska ranta on tänä vuonna aidattu. Näin vältetään äkäisten tiirojen ja lempeän folkväen lähikontaktit, mutta ahdasta on. Juhla-alueen perällä on useita kylpypaljuja ja saunat ovat jo lämpimiä. Kojuista saa paikallista olutta, luomuruokaa, viiniä ja virvokkeita. Vessa- ja röökialue löytyvät alueen perältä.

Saara Turunen on ihastuttava ja luonteva esiintyjä. Palkittua kirjailija-teatteriohjaajaa säestävät Maustetytöt. Turunen on mukana jo toista kertaa, ja hän kertoi jo pari vuotta sitten ihastuneensa paratiisimaiseen ympäristöön ja kauniiseen auringonlaskuun.

Saara Turunen nautti jo toistamiseen Hailuodon auringosta ja tunnelmasta.

Saara Turunen nautti jo toistamiseen Hailuodon auringosta ja tunnelmasta.

Juhlien konsepti toimii ja kaikki kirjailijat saavat ilahduttavan paljon todella innostuneita katsojia. Hieno tapahtuma tavoittaa uutta yleisöä kirjallisuustapahtumiin.

Paikalla on toki myös kulttuuriyleisöä, joka osaa pitää viinilasin jalasta kiinni sanoihin eläytyen – luoksetulevasti asentoa vaihtaen, nyökytellen ja aina sopivassa kohdassa naurahtaen. Huomaan, että muutamassa vuodessa juhla on myös aikuistunut.

Kirjailijat keräsivät tänä vuonna valtavasti yleisöä.

Kirjailijat keräsivät tänä vuonna valtavasti yleisöä.

J. Karjalainen bändeineen on jo tuttu vieras Bättre Folkin lavalla. Yleisöä on tietenkin valtavasti lavan edessä, ja maestro vetää hienon keikan. ”Mahtavaa!”, sanovat kaverit palatessaan eturivistä silmät kiiltäen.

J. Karjalainen laulaa biisissä Verinen mies myös Marjaniemestä.

J. Karjalainen laulaa biisissä Verinen mies myös Marjaniemestä.

Miki Liukkonen puhuu todella nopeasti oivaltavaa ja hauskaa tekstiä. Risto Ylihärsilä soittaa kummia säveliä taustalla. Vällillä Risto loitsii Liukkosen sanomaa maagiseen tyyliinsä. Loppukeikan tunnelma ja vauhti ovat tasapainossa.

Miki Liukkonen lavalla. Riston säestää.

Miki Liukkonen lavalla. Riston säestää.

Paperi T:n katkeilevat riimit ja ”älykköräppärin” selkeä lausuminen on aina vähän ärsyttänyt, joten en ole herraa livenä ennen nähnyt. Onkin yllätys, että lavalla on hyvä energia. Tee kuuluu oikeasti musiikkilavalle!

Paperi T esiintyi perjantaina viimeisenä. Lavalla homma toimii ja meno on melkoinen.

Paperi T esiintyi perjantaina viimeisenä. Lavalla homma toimii ja meno on melkoinen.

On aika vaeltaa leiriin, jossa monen bileet jatkuvat aamuun saakka. Päivä meni osin matkatessa, mutta mieleen jäivät hienot esitykset sekä toki kohtaamiset uusien ja vanhojen ystävien kanssa.

Lauantain raportti




LISÄÄ JUTTUJA:

Isä anime Syyskuun nousut