Anniina Mikama

Sinnikäs kirjailija

Lasten- ja nuortenkirjoja julkaissut Anniina Mikama on harrastanut piirtämistä ja kirjoittamista niin kauan kuin muistaa. Hän alkoi jo varhain haaveilla omien kirjojen julkaisemisesta. Otti aikansa, ennen kuin haave toteutui.

‒ Lapsena minulla oli aina kyniä ja paperia saatavilla. Heti kun väriliitu pysyi kädessä, aloin tuhertaa omia tarinoita isän A4-paperista taittamiin ja niittaamiin vihkoihin. Sitten kun opin kirjoittamaan, kirjoitin pitkiä seikkailutarinoita. Äitini luki minulle aina iltaisin, ja saduista ja tarinoista tuli minulle tärkeitä jo silloin.

Anniina arvelee, että aika moni lapsi haluaa karata sirkukseen, ryhtyä merirosvoksi tai astronautiksi, mutta lopulta heistä tulee insinöörejä, teknikkoja tai viestintäpäälliköitä ja he päätyvät järkevästi työskentelemään toimistoissa ja tuotantolaitoksissa.

‒ Olen kai aina ollut sielultani mustalaisten sukua; minulla on ollut kaipuu pois kaikesta tavanomaisesta sekä halu nähdä ja kokea erilaisia paikkoja ja elämäntapoja. En ole halunnut kuulua yhteiskuntaan vaan johonkin pieneen heimoon, joka istuu iltaisin leirinuotiolla.

Graafisena suunnittelijana työskentelevä Anniina pääsee tekemään juuri sitä mistä hän on aina pitänyt eli sommittelemaan kuvia ja kirjaimia.

‒ Opiskelin kuvataidetta ja graafista suunnittelua, ja taidekoulusta valmistuttuani minusta tuli freelance-kuvittaja. Kirjoittaminen unohtui joksikin aikaa.

Sinnikkyys palkitaan

Anniina muistaa jo hyvin nuorena ajatelleensa, että elämä on liian lyhyt ‒ hän ei ehtisi koskaan tehdä ja kokea kaikkea mitä haluaisi. Jossain vaiheessa nuori kirjailijanalku ymmärsi, että tarinoiden kirjoittaminen on tapa elää monta elämää. Vuosien varrella Anniina on kokeillut eri kirjallisuudenlajeja. Hän on kirjoittanut esimerkiksi runoja ja näytelmiä.

‒ Yritin tehdä myös sarjakuvaa, mutta huomasin sen olevan maailman haasteellisin taiteenlaji, eikä siitä tullut mitään. Lopulta sain julkaistua hevosaiheisen lasten tietokirjan yhdessä kuvittaja-kirjailija Carlos da Cruzin kanssa. Lapsen maailma -lehti julkaisi lastenrunojani, jotka myös kuvitin.

Viime vuosina Anniina on kirjoittanut romaanitekstejä, jotka kuuluvat fantasia- ja tieteiskirjagenreen. Monta vuotta ja monta hylättyä käsikirjoitusta myöhemmin Anniina sai viimein romaanikäsikirjoituksen Taikuri ja taskuvaras läpi kustantajalla.

‒ Siinä vaiheessa olin ehtinyt opiskella kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, josta olin saanut hyvät neuvot sekä kehittymiseen kirjailijana että siihen, miten lähestyä kustantajaa. Nykypäivänä enää harvoin tapahtuu sellaista, että kirjailija ilmestyy täysin pystymetsästä kustantajan ovelle kolkuttelemaan valmis menestysteos kainalossaan.

Anniina arvelee, että moni on ennen esikoisteoksensa julkaisua kirjoittanut jotain muuta, tehnyt työtä toimittajana, kirjoittanut kolumneja, blogannut pitkäjänteisesti tai julkaissut vaikka yksittäisiä novelleja.

‒ Vaikka kirja saisi kaikilta kustantajilta hylkäyksen, ei se välttämättä tarkoita sen olevan huono. Sillä on paljon merkitystä, että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja että löytää oikean vastaanottajan, joka innostuu juuri kyseisestä tarinasta. Ja senkin jälkeen on edessä vielä useampi editointikierros, ennen kuin kirja on valmis painoon.

Kirjoittaminen kumpuaa sisäisestä palosta

Anniinan mielestä kirjailijan perimmäisimmän ja vilpittömimmän motiivin tulisi olla se, että rakastaa itse kirjoittamista. Hänen mukaan kirjoittamisesta ei tule pidemmän päälle mitään, jos sillä tavoittelee mainetta ja kunniaa, äkkirikastumista tai julkisuutta. Silloin homma ei ole kestävällä pohjalla.

‒ Kyllä kirjoittamisen pitää kummuta sisäisestä palosta, siitä tunteesta, ettei voi olla kirjoittamatta. Tietenkin kirjoitan myös siinä toivossa, että kirjani löytävät yleisönsä ja että lukijat viihtyvät luomassani maailmassa. Minulle on tärkeää, että joku jossain lukee kirjaani ja tykkää siitä niin paljon, ettei malttaisi laskea kirjaa käsistään. Se on paras palkinto minkä voin saada.

Anniina kertoo välillä olevan päiviä, jolloin itse kirjoittaminen tai editoiminen ei maita, ja silloin hän tekee taustatutkimusta. Vielä toistaiseksi hän ei ole kärsinyt pahoista kirjoittajan ”blokeista”.

‒ Kun istun koneen ääreen, uppoudun omaan maailmaani, jossa on helppo viihtyä. Kirjoittaminen tuntuu aina lähtökohtaisesti mielekkäältä. Välillä tekstiä tulee enemmän ja välillä vähemmän, ja se on ihan ookoo. Harjoitan sellaista armollista ajattelua itseäni kohtaan, että yksikin lause päivässä riittää. Pääasia on, että kone pysyy käynnissä ja tarina elävänä mielessä.

Kirjailija kertoo, että suuri osa kirjoittamisesta tapahtuu jossakin muualla kuin koneen ääressä. Parhaat ideat voi saada vaikka pyykkiä ripustaessa.

‒ Lopettaessani päivän kirjoittamissession pyrin jättämään tekstin aina johonkin jänskään kohtaan, josta on hauskaa jatkaa seuraavana päivänä. Kun sitten pääsen koneen ääreen, minulla on jo valmiiksi mielessä joku juttu, josta aloittaa.

Kirjailija on varas

Anniina kertoo, että ryhtyessään suunnittelemaan uutta käsikirjoitusta hän keräilee ensin ideoita ja kirjoittaa kymmeniä sivuja muistiinpanoja ja irrallisia kohtauksia. Hän aloittaa varsinaisen kirjoittamisen vasta silloin, kun hänen keräämänsä aineisto on tuottanut luontevan alkutilanteen ja päähenkilöt ovat tulleet tutuiksi.

‒ Laadin jonkinlaisen juonirungon, mutta usein jätän loppuratkaisun vielä tässä vaiheessa auki. Tarina muuttuu aina matkan varrella, eikä se koskaan mene ihan niin kuin olin aluksi kuvitellut. Näin se pitää ollakin. Pidän kovasti myös yksityiskohtien, kielen ja repliikkien hiomisesta. Vielä siinäkin vaiheessa kun tarina on kerrottu, minulla riittää hauskaa nikkaroitavaa tekstin parissa.

Anniina hoksauttaa, että kirjailijan erikoislahjakkuus on varastaa toisten ihmisten ajatukset ja myydä ne sitten heille takaisin ominaan.

‒ Kirjailija on varas luonnoltaan ja vohkii muutenkin kaiken, mitä ei ole pultattu kiinni.

Anniina kertoo oppineensa hyödyntämään ”ne viidet ja kymmenet minuutit”, jotka hän istuu esimerkiksi metrossa tai odottelee kaveria kahville.

‒ Jälkimmäisessä on se huono puoli, että kun kaverini saapuu, olen uppoutunut kirjoittamaan pikaisia muistiinpanoja kännykällä. Kestää hetken, ennen kuin palaan takaisin todellisuuteen. Se on vähän mälsää muille ihmisille, että olen välillä omissa maailmoissani. Kuten joku viisas on sanonut, tosiasia on, että kirjat kirjoitetaan toisilta ihmisiltä varastetulla ajalla.

Mielenkiintoisia tyyppejä

Kirjailija mainitsee yhden kirjan kirjoittamiseen menevän noin vuosi tai puolitoista vuotta. Millä ajalla Anniina ehtii kirjoittaa leipätyönsä lisäksi?

‒ Totta kai asemani freelancerina mahdollistaa aikataulujen laatimisen itselleni sopiviksi. Jossakin vaiheessa lakkasin kirjoittamasta keittiön pöydän ääressä. Se oli se hetki, jolloin harrastus muuttui työksi ja päätin, että voin alkaa kutsua itseäni kirjailijaksi. En enää kirjoittanutkaan iltaisin kotona vaan aamuisin työhuoneella.

Mikä on Anniinan perimmäisin motiivi kirjoittaa? Mitä hän haluaa lukijalle antaa?

‒ Tärkeintä on halu tutustuttaa lukijani mielenkiintoisiin tyyppeihin, joita hän ei koskaan tapaisi todellisessa elämässä. Joistakin lukemieni kirjojen hahmoista haluaisi saada itselleen ystävän tai rakastetun, jotkut taas ovat juuri sellaisia, jollainen itse haluaisi olla. Jotkut parhaista hahmoista ovat kaikkia näitä yhtä aikaa.

Anniina on julkaissut nuorille suunnatun teoksen Taikuri ja taskuvaras, jossa on mielenkiintoisella tavalla historiaa ja tulevaisuutta. Miten paljon kirjan kirjoittaminen on vaatinut taustatyötä?

‒ Kirjoitan menneeseen aikaan sijoittuvaa romaanisarjaa, ja vaikka pääpaino on seikkailulla, minulle on tärkeää, että historialliset faktat pitävät paikkansa. Pyrin tutkimaan taustat niin hyvin kuin mahdollista ja tarkistamaan yksityiskohdatkin. Luin Euroopan kulttuurihistoriaa ja muistelmia vanhasta Helsingistä, keräsin valokuva-aineistoa, katsoin kaikki dokumentit 1800-luvun taikureista ja sirkuksen maailmasta.

Teoksessa on erikoisia henkilöhahmoja sekä kiehtovaa taikuuden ja robotiikan yhdistelyä. Anniina kertoo keränneensä tietoa oikeiden taikatemppukoneiden mekaniikasta osatakseen selittää niiden toimintaa uskottavalla tavalla. Vanhojen koneiden ohella hän on tutkinut myös miten itseoppiva tekoäly toimii.

Kirjasarjan kakkososa Huijarin oppipoika ilmestyy keväällä 2019. Miltä kirjailijan tulevaisuus näyttää?

‒ Olen jo miettinyt, mitä kirjoitan tämän trilogian jälkeen, mutta se on vielä salaisuus. Sen voin sanoa, että tulen kirjoittamaan jatkossakin nimenomaan nuorille lukijoille. Minulla on myös tavoitteena yhdistää kirjoittaminen ja kuvittaminen. Yksi lasten tietokirjakin on työn alla.




LISÄÄ JUTTUJA:

Temple Balls – Traded Dreams