Aika Normaalia – Tarinoita Eppu Normaalista

Onnistunut valokuvateos yhtyeestä, josta ei pitäisi julkaista valokuvateosta

07.01.2020
Teksti:

Eppu Normaalin merkitystä suomalaiselle rockmusiikille ei varmaankaan tarvitse erikseen mainostaa. Puolentoista miljoonan suuruinen levymyynti – aikana, jolloin se vielä oli mahdollista – riittää jo yksinään sementoimaan bändin aseman maamme menestyneimpänä rockyhtyeenä.

Niinpä ei tulekaan yllätyksenä, että bändin tarina on aseteltu ryhdikkääseen muotoon jo Santtu Luodon Tiimalasin santaa -kirjan muodossa alun perin vuonna 2000, sittemmin kirjasta on tehty 40-vuotisjuhlapainos vuonna 2016.

Tämän kirjan julkaisua perustelee ensisijaisesti, mikäli näin vaikutusvaltaisen yhtyeen nyt tarvitsee ylipäätään perustella mitään, Harri Hinkan valokuvien dokumentointi kirjamuotoon. Samalla on kuitenkin myönnettävä sama juttu kuin mitä tässä kirjassa bändin äänenä toimiva komppikitaristi Juha Torvinen useaan otteeseen toteaa. Bändi ei ole ikinä ollut kotonaan kameran edessä, ja lukuun ottamatta laulaja/sanoittaja/kumikasvo Martti Syrjän naamanvääntelyä bändissä ei ole ainakaan valokuvamuodossa juuri mitään nähtävää.

Toki poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi Tahdon sut -videon kuvauksissa (Heimo) hämähäkin seiteissä nuokkuvat vanhukset ovat jotain erilaista.  Jostain kuitenkin kertoo se, että alkuperäinen idea piti toteuttaa jo edellisen levyn Sadan vuoden päästäkin -sinkun videoon, jota ei vain koskaan saatu aikaiseksi.

Bändin jäsenten alastonkuvista koostuva Nahkakalenteri on ikoninen tuote jo sinällään ja kalenteria varten kuvatut valokuvatkin esittelevät bändin paljaana – sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.

Selvästikin bändijohdannaisisten syiden ja livekuvien puuttumisen seurauksena valokuvateoksen kuva-anti jää hivenen yksipuoliseksi ja keskiöön nouseekin oivaksi kirjoittajaksi paljastuvan Juha Torvisen tarinoinnit. Kirja vilisee hersyviä anekdootteja mm. aiheista valekitarakaapit, Aku Ankka, ”…Mutta ensin juodaan kahvit” -kahvi ja Metallican ”esikuva” Handlebar Müstach. Mitään suoranaisesti uutta teksteissä ei paljasteta, silmään pistävimpänä esimerkkinä taustat vuotta ennen kirjan julkaisua tapahtuneen Pantse Syrjän oikeusjutun takana jäävät edelleen pimentoon. Toisaalta yhtyeen omaa yksityisyyttään varjelevan perusluonteen vuoksi tämä tuskin tulee kellekään yllätyksenä.

Aika Normaalia – Tarinoita Eppu Normaalista ei horjuta Tiimalasin santaa -kirjan asemaa virallisena kaiken kaikesta kertovana eppupediana, mutta on katkelmallisuudestaan huolimatta oiva ja viihdyttävä lisäys ikonisen suomalaisbändin bibliografiaan.

Aika Normaalia – Tarinoita Eppu Normaalista
Juha Torvinen & Harri Hinkka

Docendo
Sivuja: 134


LISÄÄ JUTTUJA:

Remu & Hurriganes Arthemesia: Devs-Iratvs