Viidakkotohtori

28.04.2017
Teksti:
Fiilis: Kunnioittava

Nuoren suomalaisen lääkärin elämä Sambian syrjäseudun viidakossa on hieno henkilökohtainen kuvaus toisenlaisesta maailmasta, joka herättelee lukijan käsityksiä elämästä Afrikasta. Viidakkotohtori perustuu Jari Vainion päiväkirjamerkintöihin yli kuuden vuoden ajalta.

Vainio lähtee vapaaehtoisena lääkäriksi 1980-luvun lopulla ja päätyy Katondwen lähetysaseman sairaalaan, jota nunnat pyörittävät Luangwan laaksossa. Heti kirjan alussa käy selväksi lääkärin työn haasteet Afrikan syrjäseudulla, virallisesti sairaalassa on 84 paikkaa, mutta potilaita jopa 120 ja se huolehtii 15 000 hengen väestöstä käytännössä yhden lääkärin voimin.

Alueella jokapäiväisiä tauteja ovat unitauti, tuberkuloosi ja malaria. Lisäksi sairaalassa hoidetaan skorpionin- ja käärmeenpistoja saaneita sekä krokotiilin ja leijonan puremiksi joutuneita – jos niistä sattuu hengissä selviämään. Ja koska erillistä hammaslääkäriä ei ole, lääkäri toimii aina tarvittaessa myös hammaslääkärinä. Monen potilaan sairaudet ja vammat ovat sellaisia, ettei niitä länsimaisessa koulutuksessa juurikaan käsitellä. Kirjassa Vainio kuvaa hyvin tätä nuoren lääkärin haastetta selvitä uusista tilanteista käytettävissä olevilla resursseilla, jolloin usein saa keksiä mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja ja on uskallettava myös kokeilla erilaisia hoitomenetelmiä.

Vainio kertoo kirjassaan varsin tarkasti millaista on työskennellä köyhällä syrjäisellä kylällä, kaukana maan pääkaupungissa ja huonojen kulkuyhteyksien päässä. Kaikki tarvikkeet ovat avustusten varassa ja lääkäri joutuu esimerkiksi painimaan vähäisten lääkkeiden kanssa ja oikeita välineitäkään ei ole aina saatavilla. Ainoan lääkärin on tehtävä työnsä parhaansa mukaan myös silloin, kun on itse malarian kourissa. Tilannetta helpottaa vain aika-ajoin lähetysasemalle saapuvat lääkäriopiskelijat.

Vainio tuo hauskasti kirjassaan esille myös Afrikan taikauskoisen puolen ja sen, että yleensä paikalliset turvautuvat ensin noitatohtoriin. Hän saakin asemalle saapuessaan ohjeen, että hänen täytyy ansaita hyvä maine paikallisten keskuudessa, jotta he uskaltautuvat hänen hoidettavakseen. Välillä se onnistuu hyödyntämällä paikallisten uskomuksia. He pelkäävät esimerkiksi kameleontteja, koska uskovat niiden olevan myrkyllisiä ja jäävään ikiajoiksi kiinni ihmiseen. Kun Vainio paljain käsin ottaa kiinni kameleontin, riittää kyläläisillä puhuttavaa hänen tempauksistaan. Pikkuhiljaa nuoresta lääkäristä kasvaakin paikallisten arvostama Dokoto Jali.

Vainion rakkaus maahan ja ihmisiin käy hyvin ilmi kirjan edetessä. Kahden vuoden pesti asemalla venyy kuuteen vuoteen. Kirjassaan hän kertoo myös elämästään sairaalan ulkopuolella, kuten alati kasvavasta lemmikkilaumastaan ja peltojen raivauksesta. Kuvaavaa on, että hän jää sairaalaan myös silloin kun alueella soditaan ja länsimaalaisia evakuoidaan alueelta. Vainio kuvaa lempeästi elämää Afrikassa, tuoden kuitenkin selvästi esille köyhyyden aiheuttamat haasteet sekä elämän korruption ja sodan keskellä.

Kirjan tunteellisinta antia on kuvaus lopulta väistämättömästä lähdöstä ja Vainion paluusta muutamia vuosia myöhemmin Luangwan laaksoon. Kirja on kokonaisuudessaan hieno ja ajatuksia herättävä kuvaus vilpittömästä halusta auttaa ja uskalluksesta asettaa itsensä vaaraan. Myös taistelu avustuksista saa miettimään kuinka kipeästi niitä tarvitaan kaikkein köyhimmillä alueilla. Kirjan luettuaan jää odottamaan mihin muihin maihin ja seikkailuihin elämä on Vainiota lääkärinä kuljettanut.

Viidakkotohtori
Jari Vainio

Johnny Kniga
Sivuja: 251


LISÄÄ JUTTUJA:

Dylan Paluu – Victoria Hislop