The Veils – Total Depravity

11.09.2016
Fiilis: Lumoutunut

Alternative rock on musiikin osa-alue, mille en kovin usein uskalla eksyä. Hyvin monesti syynä on se, että iso osa itsensä tämän kategorian alle niputtavista yhtyeistä tuntuu olevan joko enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Lontoolainen The Veils on kuitenkin yksi erinomainen poikkeus säännössä. Yhtyeen viides studioalbumi Total Depravity julkaistiin elokuun lopussa ja sen maailmaan sukellamme tarkemmin juurikin nyt.

Vuonna 2001 aloittanutta yhtyettä luotsaavaa laulajaa Finn Andrewsia on jossain yhteydessä vertailtu jopa Nick Caveen ja David Bowieen. Miehen lauluääni ja lavakarisma kyllä siihen antaakin sinällään aihetta, mutta nuorehkolla artistilla on vielä paljon uraa edessään. Knoppitietona myös mainittakoon, että David Lynch on pyytänyt Andrewsin esiintymään Twin Peaksin tulevalla kaudella. Tämä on sinänsä hauskaa, että ennen kuin edes tiesin asiasta, ensimmäinen mieliyhteys The Veilsin musiikista minulla tuli nimenomaan Twin Peaksiin.

Laulu onkin yksi keskeisiä osia The Veilsin musiikissa. Omalla tavallaan karkea ja hiomaton, mutta silti niin sielukas laulu kiinnittää välittömästi huomion itseensä. Musiikista välittyy hieman melankolinen, mutta synkkä ja uhmakas tunnelma juuri erityisesti Andrewsin laulun ansiosta. Kappaleet on muutenkin toteutettu varsin nerokkaasti ja koukkuja löytyy sieltä sun täältä, minkä ansiosta levyn kehtaa pyöräyttää läpi useaankin kertaan ilman pelkoa tympääntymisestä. Äänimaailma ja musiikista välittyvä fiilis on hyvin utuinen ja miellyttävän film-noir.

Levy on joillekin varmasti Run the Jewelsistä tutun El-P:n tuottama, mikä kuuluu erityisesti Axolotl-singlekappaleessa biisin elektronisesta vireestä ja taustoista. Sinällään kappale eroaa jonkin verran musikaalisesti levyn muusta sisällöstä, mutta toimii erinomaisesti juurikin singlenä ja on yksi asia, joka minutkin sai bändistä kiinnostumaan hyvällä tavalla omituisen ja lynchmäisen musiikkivideonsa ohella. Levyn muissa kappaleissa liikutaan enemmänkin jossain alt rockin ja amerikkalaisen folk-musiikin suunnalla saksofonien ja jopa pienten western-vaikutteiden säestämänä.

Total Depravity on kiehtova ja moniulotteinen teos. Sen äänimaailma ja vaihtelevat tunnelmat eivät kyllästytä, vaikkakin rauhallisemmissa kappaleissa uneliaisuus saattaa alkaa hiipiä silmäkulmaan. Toisaalta senkin voi kokea osana levyn monimuotoisuutta. The Veils on ehdottomasti sieltä paremmasta päästä indie- ja alternative rockia, etenkin jos puhutaan uudemmista yhtyeistä. Sen uniikkia tyyliä on hyvin vaikea kuvailla, joten helpointa on vain testata se itse ja päättää, osuuko se omaan makuhermoon.

 

Total Depravity
The Veils

Nettwerk Records
Formaatti: CD / LP


LISÄÄ JUTTUJA:

Les Revenants Samuli Putro Marko Annala