Valoshow on tärkeä osa visuaalista konserttikokemusta

Valoshow on tärkeä palanen suurta konserttikokonaisuutta. Valojen ja muiden tehosteiden merkitys on kasvanut viime vuosina etenkin rock- ja metallibändien konserteissa. Isoilla areenoilla esiintyville bändeille hommaa tekevät todelliset alan ammattilaiset.

Jyväskyläläislähtöinen Matti Impola on valinnut epätavallisen ammatin. Hän tekee valoja Amorphis-yhtyeen leivissä, joka on keikkaillut sekä pienemmillä klubeilla että jättimäisillä festivaalilavoilla ympäri maailmaa. Lisäksi miehen työnantajina ovat olleet lukuisat muut bändit sekä erilaiset klubit.

Matti on 33-vuotias valomies Vantaalta.

– Valomies lienee paras termi. Titteleitä ja työtehtäviä on alalla monia; valoteknikko, -suunnittelija, -operoija, -ohjelmoija ja tietysti kaikkien rakastama roudari. Noita kaikkia tulee tehtyä klubitasolla keikkaileville bändeille työskennellessä, vaikka tiedostan toki, että on hieman eri asia puhua rockbändin valosuunnittelijasta kuin vaikkapa oopperan vastaavasta. Mitään alan laajempaa koulutusta minulla ei ole, vaan olen itseoppinut.

Impolan työnantajina ovat olleet monet menestyneet kotimaiset ja ulkomaiset metalliyhtyeet.

– Teen töitä freelancerina eri yhtyeille, keikkapaikoille ja alan firmoille. Teen vakinaisesti hommia Amorphikselle. Muita epäsäännöllisempiä työnantajia ovat olleet muun muassa Katatonia, Dark Tranquillity, At The Gates, Moonsorrow, Insomnium, Swallow The Sun, Ghost Brigade ja Moonspell. Klubeissa vakinaisempia hommia on tullut tehtyä eniten Jyväskylän Tanssisali Lutakossa ja Helsingin Circuksessa.

Alkujaan Impola oli Jyväskylässä asuessaan Tanssisali Lutakossa vapaaehtoishommissa ja eksyi jotain kautta valotiskin taakse kymmenisen vuotta sitten.

– Taisin olla DJ:nä ja äänimies kysyi, että haluanko tehdä valot, kun ei ole erillistä valomiestä. Jo aiemmin olin kiinnostunut visuaalisuudesta valokuvausharrastuksen myötä ja muistan joskus ajatelleeni, että valotekniikassa on jotain mielenkiintoista. Lutakossa tuli opittua alan alkeet ja täytyy olla kiitollinen talon hyvälle hengelle ja tekemisen meiningille. Paljon oli varmasti tyhmiä kysymyksiä, mutta kaikkiin tuli vastaus ja siellä sai rauhassa huseerata.

Impola ajautui paikallisten bändien mukana keikoille ja kiertueille, joka johti asiasta seuraavaan, ja siten Amorphis-kuvio sai myös alkunsa.

– Parilla rundilla tutustuttiin ja he kävivät myös Lutakossa monesti keikalla. Näin on tapahtunut monen muunkin työskentelemäni bändin kanssa. Piirit ovat Suomessa melko pienet ja lämppärirundien kautta olen kulkeutunut myös ulkomaisten artistien leipiin silloin tällöin. Useampi noista yhtyeistä on ollut tuttu musiikillisesti, jolloin olen päässyt heidän maailmansa sisään mukaan paljon ummikkoja helpommin. Luultavasti artistikin on tajunnut tämän minut palkatessaan.

Valoja jopa sadasosasekunnin tarkkuudella

Maallikolle ja alaa tuntemattomalle ei liene kovinkaan selvää kuinka valojen tekeminen käytännössä tapahtuu.

– Tapoja on monia. Paljon riippuu siitä onko artistilla mukana omaa valo- tai videokalustoa. Valoshow’n perusperiaate on kuitenkin tuotannon koosta riippumatonta: valoilla luodaan visuaalinen show tukemaan artistin esitystä ja musiikkia. Vaikka yleisö ei tätä välttämättä huomaakaan, on aivan eri asia vetää humppaa ostoskeskuksen aulassa kuin mennä asiakkaaksi oikealle keikkapaikalle, missä valoefektit ovat käytössä ja äänentoisto on oikealla tasolla. Väittäisin, että tunnelma on melko erilainen, Impola sanoo.

Hän kertoo, että ensimmäiset askeleet suunnittelutyössä ovat luonnollisesti artistin toiveet ja visiot valoista. Sen jälkeen alkaa perehtyminen artistin musiikkiin.Matti Impola 4

– Show’n voi rakentaa jopa sadasosasekunnilleen biisien mukaan tai niistä voi hakea yleistä tunnelmaa esimerkiksi värimaailmaan. Musiikin tempo ja rytmitys vaikuttavat myös paljon valojen ajamiseen, puhumattakaan siitä, mitä genreä se edustaa. Perehdyn myös sanoituksiin ja kansitaiteeseen, sieltä voi myös saada hyviä visioita. Olisi hyvä löytää bändistä tai artistista se juttu ja fiilis, jonka haluaa välittää eteenpäin yleisölle.

– Kun kokonaiskuva haluttavasta valoshow’sta on löytynyt, alkaa tekninen toteutus. Varsinainen ohjelmointityö tapahtuu usein etukäteen valotiskiä ja erilaisia mallinnusohjelmia hyväksi käyttäen. Näin valoshow saadaan suunniteltua etukäteen, eikä keikkapaikalla tarvitse aloittaa kaikkea nollasta – se onkin usein aikataulullisesti mahdotonta.

On olemassa myös muitakin tapoja.

– Yksi tapa ajaa valoja on ns. cue-lista – ajolista, joka sisältää valotilanteita – niitä voi olla muutamasta satoihin per biisi. Tilanne voi olla mitä tahansa: staattinen, efekti, soolospotti tai vaikkapa strobotus. Itse teen biisikohtaiset ajolistat siten, että ne noudattavat melko orjallisesti biisien perusrakenteita; intro, säe ja kertosäe. Listaa voi ajaa joko käymällä sitä läpi manuaalisesti tai esimerkiksi aikakoodia hyväksi käyttäen, jolloin pystytään poimimaan paljon tarkempia asioita mukaan.

Usein edetään huomattavasti pienemmissä puitteissa ja manuaalisemmin.

– Jos ollaan liikkeellä vain talon kalustolla tai ei ole omaa valomiestä lainkaan, tämä kaikki on tietysti paljon vapaampaa ja ajaminen voi tapahtua suoraan lennosta valotiskin nappeja painellen ja liukuja nostellen. Se on itse asiassa melko yleistä rockbändien keikoilla ja sinne tällainen tyyli sopiikin.

Välillä toimitaan pienillä klubeilla ja sitten suurilla festivaaleilla. Valosuunnittelu ja -toteutus kuitenkin etenee käytännössä samoista lähtökohdista paikan koosta riippumatta.

– Mielestäni periaate on aina se, että artistin esitystä tuetaan; sitä valaistaan, luodaan erilaisia tunnelmia ja draamaa valoja ja erilaisia efektejä käyttäen. Niistä yleisimpiä ovat liikkuvien tai konventionaalisten valojen lisäksi usva- ja savuefektit. Myös rekvisiitta on tunnetusti rockmaailmassa isossa osassa, alkaen pienestä taustakankaasta massiivisiin lavarakennelmiin ja nykyisin entistä enemmän videoseiniin, Impola summaa.

Tärkeintä on antaa elämys

Impolan mielestä ei kannata liikaa takertua siihen, mitä kalustoa on käytössä ja millä tavalla sitä operoidaan. Tärkeintä on pyrkiä luomaan yleisölle elämys.

– Pikkujutuillakin saa tehtyä paljon sellaista, mikä jää mieleen keikalta pois lähtiessä, puhumattakaan mittavista tuotannoista pyroineen ja isoine lavoineen.

Suuret lavat mahdollistavat enemmän rekvisiitan käyttöä, mutta valomiehen on syytä muistaa paikkansa.

– Toki isommat valokattaukset ja lavat antavat enemmän mahdollisuuksia etenkin rekvisiitan käyttöön, mutta monesti se vanha totuus pitää paikkansa, vähemmän on enemmän. Tämä työ on kaiketi jonkinlaisen kultaisen keskitien etsimistä. Pitäisi aina muistaa, että pääosassa on se artisti, show ei saa varastaa show’ta, heh.

Matti ImpolaPienikään keikkapaikka ei ole kuitenkaan este mieleenpainuvan valoshow´n tekemiselle.

– Jos ei ole areenatason bändille töissä, lavojen ja keikkapaikkojen koot sekä tekninen tarjonta ja taso vaihtelevat hurjasti. Silloin on osattava sopeutua tilanteen mukaan ja pyrkiä luomaan se sama show yleisölle, oltiinpa sitten huippuareenalla tai pubin nurkassa. Sielläkin valomies voi tehdä paljon rekvisiitan sijoittelulla, vähäistenkään valojen suuntauksella ja etenkin tuomalla jonkin oman efektin mukanaan.

Tekniikka pettää harvoin

Lavalla voi myös tapahtua odottamattomia tilanteita.

– Valotilanteisiin voi vaikuttaa tarpeen mukaan keikan aikana. Jos artisti ei esimerkiksi seisokaan sovitussa paikassa vaikkapa soolon kohdalla tai jotain hajoaa, niin näitä asioita olisi syytä päästä muokkaamaan lennosta. Ja vaikka show perustuisi automaatioon aikakoodin, klikin ja taustanauhojen avulla, on hyvä pitää mielessä myös varasuunnitelma niiden mahdollisesti pettäessä.

Impolalla on kokemusta monenlaisesta kalustosta, niin omasta kuin lainatusta.

– Areenatason keikoilla bändin mukana kulkee yleensä oma kalusto tai sama välineistö pyritään vuokraamaan paikallisesti. Klubitasolla tämä on myös mahdollista, useimmiten on kyse kuitenkin pienemmästä paketista valoja ja videota, joka saadaan pystyyn erikokoisiin keikkapaikkoihin ilman laajempaa ripustamista. Paketin koko vaihtelee paikkojen ja käytössä olevan rahamäärän mukaan. Moni yhtye kiertää vain keikkapaikkojen omia valoja hyödyntäen ja tämä koskee usein erityisesti festareita.

– Omat työnantajani ovat olleet sekoitus tätä kaikkea, on otettu lisävaloja tai menty talon kamoilla. Oma valotiski kulkee aina mukanani, joitakin lentokeikkoja kuten festareita lukuun ottamatta. Niihinkin pyrin aina saamaan saman tiskin etupäähän, koska yhdellä tiskillä ohjelmoitu show ei toimi muiden valmistajien tiskeissä.

Osaava valomies saa usein toteuttaa show´n itse. Mukaan mahtuu myös ennalta tarkasti määriteltyjä työskentelytapoja.

– Melko pitkälle olen saanut itse suunnitella. Se on melko yleistä klubitason bändeillä. Tuotannon koon kasvaessa esimerkiksi videoiden puolelle myös artistin näkemys astuu enemmän esiin. Jotkut antavat tarkat ohjeet biisikohtaisesti, mieleeni muistuu vaikkapa rundi Moonspellin kanssa, missä oli paljon teatraalisuutta mukana. Näin onkin helpompi lähteä mukaan kuin aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä. Arvostan sitä, että artisti on kiinnostunut visuaalisuudesta, moni vain sanoo, että tee jotain. Silloin oma näkemys tietysti kasvaa. Matti Impola, AmorphisOlen tehnyt myös tuurauskeikkoja, jolloin olen saanut toiselta valomieheltä tarkkojakin ohjeita, miten show pitää toteuttaa. Se on myös hyvää vaihtelua, Impola sanoo.

Nykyään on harvinaista, että tekniikka pettää kesken esityksen, mutta kaikki on aina mahdollista.

– Melko harvoin valopuolelta tekniikka pettää ainakaan tyystin ja isossa maailmassa on varajärjestelmät turvaamassa ongelmatilanteet. Yleisintä taitaa olla se, että sulakkeet palavat, jotain hajoaa tai sähköt menevät kokonaan. Silloin keikan jatkaminen on melko vaikeaa. Pienempiä asioita taas tapahtuu koko ajan, joita yleisö tuskin huomaa, ja teknikot varmistavat, että show saadaan vietyä loppuun.

Pitkiä kiertueita ympäri maailmaa

Bändien jäsenet usein tuskailevat, ettei normaaliin perhe-elämään tai työntekoon ole mahdollisuutta pitkien ulkomailla tapahtuvien kiertueiden takia. Sama asia koskettanee valoteknikkoa. Missä määrin sinulla on ns. normaalia elämää tämän homman ulkopuolella?

– Kun tekee hommia freelancerina, on helppo poimia itselleen sopivat työt ja aikatauluttaa elämäänsä. Kiertueet ovat kuitenkin vain reilun kuukauden rutistuksia, joita mahtuu vuoteen yleensä yhdestä kolmeen. Muutenhan keikat painottuvat viikonlopuille sinne tänne pitkin vuotta ripoteltuna. Harva teknikko – tai edes muusikko, elää pelkillä kiertueilla. Välissä pitää tehdä kaikenlaista pätkä- ja keikkatyötä – ellei ole sitten kiertueella tauotta. Itse työskentelen rundien välissä milloin missäkin; klubeissa, tapahtumissa tai eri alan firmoissa.

Monista bändihistoriikeista on saanut lukea kuinka yhtyeiden henkilökunta bilettää omassa keikkabussissaan miltei samaa rataa kuin itse artistit – tai vieläkin kovempaa, mutta ilmeisesti näissä jutuissa on aika paljon niin sanottua urbaania legendaa.

– Kyllä bailaus on syytä jättää artistin harteille ainakin pitkillä rundeilla. Jos tekninen henkilökunta ei ole työskentelykykyinen seuraavana aamuna, niin jotain on vialla etenkin pidemmän päälle. Artisti on palkannut sinut sinne töihin, että he voivat keskittyä vain esiintymiseen ja vaikka siihen juhlimiseen.

– Sitä paitsi harvalla tämän tason bändillä on varaa pitää crew’tä ja bändiä eri busseissa, joten me teknikot kyllä tiedämme totuuden, mitä bussissa tapahtuu, halusimme tai emme!

Eivätkä bänditkään voine juhlia taukoamatta, jos joka päivä on vähintään tunnin esiintyminen tehtävänä.

– Paljon näissä tarinoissa on urbaania legendaa myös artistien biletyksen osalta, meno on nykyään melko rauhallista ja ammattimaista. Langaton verkko on kova sana takahuoneissa ja monenlaista kuntoilua näkee sen sijaan, että joku kiskoisi kaljaa jo aamusta alkaen. Toki aina välillä juhlitaan ja joskus mopo karkaa käsistä, mutta niinhän se karkaa minkä tahansa työyhteisön juhliessa yhdessä.

Impola on saanut käydä useissa maissa bändin kanssa. Keikkakaupunkien nähtävyyksiin ja viihdetarjontaan tutustumiseen jää aikaa kuitenkin hyvin vaihtelevasti.

– Kiertueilla on mahdollisuus välipäivinä ja keikkapaikan sijainnista riippuen myös keikkapäivinä pyöriä kaupungilla. Usein keikkapaikat sijaitsevat kuitenkin teollisuusalueilla ja välipäivätkin menevät monesti matkustaessa bussissa. Pitkien lentomatkojen jälkeen ja aikaeron rasittaessa hotellin sänky on usein kiinnostavampi kuin paikalliset nähtävyydet, vaikka aikaa olisikin. Ja samat kaupungit etenkin Euroopassa on tullut jo koluttua läpi aika monta kertaa.

Onneksi matkustelu ei ole ainaisia samoja jo moneen kertaan nähtyjä kaupunkeja, vaan mukaan mahtuu niitä mieleenpainuvampiakin kokemuksia.

– Joskus kaukomailla on sattunut välipäiviä ja paikalliset promoottorit ovat järjestäneet niin, että pääsee näkemään jotain, kuten retki Kuolleelle merelle tai Kiinanmuurille. Vajaan parin viikon reissu Venäjälle oli sekin mieleenpainuva, etenkin Siperia oli kiehtova paikka junamatkoineen. Japanissa on myös aina yhtä huikeaa käydä.

Itsekriittisyys ammattitautina

Kuten kaikissa ammattiryhmissä, myös bändien teknikoilla on omat kollegansa, joiden kanssa vaihtuvat monet jutut ja pidetään yhteyttä.

– Roudareiksi koko ryhmää kai kutsutaan kansan suussa. Tuolla sitä aina törmäillään keikkapaikoilla ja se onkin yksi työn parhaista puolista – hyvä porukka ympäri maapalloa, Impola kehuu.

Mitä tämä homma antaa sinulle?

– Mielekästä työtä ja toimeentuloa. Tietysti myös jonkinasteinen luovuus pääsee tässä valloilleen suunnitteluvaiheessa ja toteutuksessa – tuotannon koon mukaan tietysti. Toki itse artisti on tässä kuviossa aina se luovin osapuoli. Muut tekijät, kuten ääni- ja valotekniikka, ovat vain toteuttamassa ja tukemassa artistin tuotosta, tässä tapauksessa musiikkia.

Joku voisi pitää tätä hommaa taiteena ja näitä tekijöitä taiteilijoina, mutta mitä sanoo mies itse?

– En pidä. Paljon on kiinni siitä, missä ja minkä kokoisessa tuotannossa työskentelet. On eri asia olla esimerkiksi oopperan tai teatterin valosuunnittelija kuin kiertää rockbändin kanssa punkluolissa. Työympäristö ja protokolla ovat siellä oopperassa huomattavasti taiteellisempia. Elämyksiä siinä toisaalta molemmat tahot ovat tuottamassa maksavalle yleisölle. Se tässä onkin muistettava. Teknikot työskentelevät artisteille, heidän luovuuttaan ja visiotaan välittäen ja tukien, jota yleisö on tullut katsomaan ja kuulemaan. Kyllä se taiteilija on aina se lavalla oleva artisti ainakin musiikkimaailmassa, Impola toteaa.

Matti Impola6Kaikissa töissä on hyvät ja huonot puolensa, niin myös tässä.

– On mukava tehdä sellaista työtä mistä itse pitää ja pääsee toteuttamaan itseään. Pidän myös siitä, että ala kehittyy koko ajan ja tulee uusia teknisiä mahdollisuuksia. Myös itsensä haastaminen on mielestäni tärkeää ja tässä jutussa sitä pääsee tekemään. Kun keikka tai muu tuotanto onnistuu hyvin, fiilis on hieno. Samalla on tietysti myös kauheinta, jos jokin menee päin prinkkalaa, mutta virheitä tekemällä oppii ja niihin ei kannata jäädä vellomaan. Olen huomannut olevani turhan itsekriittinen pienien mokien jälkeen, joita varmasti kukaan muu ei ole huomannut – tämä tuntuu olevan vähän ammattitauti. Se toisaalta on osoitus siitä, ettei suhtaudu työhönsä hälläväliä-asenteella.

– Pidän myös siitä, että tämä ala tarjoaa freelancerina työskennellessä poispääsyn kahdeksasta neljään -oravanpyörästä. Toki päivät ovat monesti pitkiä ja jossain kuuden viikon rundilla sitä miettii, että olisi sittenkin mukava olla siellä toimistossa töissä säännöllisillä tuloilla, mutta kaikki on suhteellista. Kotona kun istuskelee tarpeeksi, niin taas huomaa ajattelevansa, että nyt voisi jo lähteä kiertueelle.

– On hienoa kiertää hyvien artistien ja työryhmien mukana. Sieltä valotiskin takaa myös aistii hyvin millainen on tunnelma, ja jos yleisö hullaantuu tuo se omaankin työhön lisää potkua. Pidän siitäkin, että tässä pääsee reissaamaan eri puolelle maailmaa, vaikka sekin välillä on melko raskasta, kuten totesin aiemmin. Mahtaviin ihmisiin on tullut tutustuttua tämän työn kautta ja monesta työryhmästä ja artistista on tullut hyviä kavereitani, joita näkee myös työn ulkopuolella.

Musikaalisuus ja rytmitaju plussaa

Alalle voi nykyään kouluttautua muun muassa teatterikorkeakoulun kautta.

– Alalle on koulutusta, toisen asteen tutkinnoista teatterikorkeakouluun. Niistä on varmasti hyötyä, mutta myös tekemällä oppii paljon. Alan tekninen osaaminen on tärkeää; valotiskien, valojen, suunnitteluohjelmien, mediaservereiden ja muiden laitteiden käytössä. Myös sähkötekniikasta ja tiedonsiirrosta on hyvä tietää. Sen lisäksi on tietysti oltava visuaalista silmää ja tyylitajua, sekä kyky hallita erilaisia kokonaisuuksia ja tuotantoja. Myös musikaalisuudesta tai ainakin rytmitajusta on varmasti hyötyä, Impola sanoo.

Sen lisäksi ihmisten kanssa on hyvä tulla toimeen, siitä on paljon hyötyä alalla.

– Teknisen osaamisen ohella on kyettävä tekemään tiimityötä ja tultava toimeen ihmisten kanssa tien päällä. Jos olet maailman paras jossain, mutta täysi kusipää, niin silloin kukaan ei halua työskennellä kanssasi. Myös muista kuin juuri oman työpisteen asioista on hyvä tietää edes jotain, etenkin äänimaailmasta, ja muistaa oma osansa kokonaisuudessa. Niin, ja paineensietokyky on oltava kohdallaan ja kyky ratkaista ongelmia nopeasti – the show must go on.

– Tärkein asia on mielestäni aina kuitenkin se, että teet sen, mikä sinut on palkattu tekemään parhaalla mahdollisella tavalla, kalustosta ja tilanteesta riippumatta.

Myöskään alan ajan tasalla pysymisestä ei ole haittaa.

– On myös suotavaa kehittää itseään seuraamalla, mitä alalla ja ympärillä tapahtuu. Kannattaa katsella kaikenlaisia tuotantoja areenakeikoista televisioon ja teatteriin. Niistä on hyvä napata ideoita itselle. Pidän myös siitä, että joku uskaltaa tehdä asioita eri tavalla, kunhan muistaa kontekstin. Televisiogaalassa ei välttämättä kannatta kokeilla uusia jippoja, mutta uutta rockshow’ta suunnitellessa tai vanhaa päivittäessä voi saada erikoisistakin ideoista toimivia ja erottuvia. Itse olen silloin tällöin kokeillut epätavallisia väriyhdistelmiä, tilavalaisua tai efektien käyttöjä yllättävissä kohdissa – niillä voi saada esitykseen hyvää eloa ja poikkeavuutta, tai sitten lopputuloksena voi olla avantgardistista paskaa.

Valoteknikon taidoista on takuulla hyötyä muissakin ammateissa ja askareissa.

– Varmasti se on enemmänkin tuolla henkisellä puolella. Sitä oppii työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa ja oma maailmankuva avartuu, kun matkustelee. Keikoilla olen tehnyt myös jonkun verran tuottajan töitä valomaailman ohella ja siitä on hyötyä varmasti alalla kuin alalla.

Nyt, kun joku tämän haastattelun luettuaan sai ahaa-elämyksen ja tahtoo lähteä alalle, Impola kertoo lopuksi, mitä kautta voi edetä.

– Lähtee vain rohkeasti mukaan. Voi aloittaa apukätenä isommissa tuotannoissa tai kysellä onko alan firmoissa tai keikkapaikoissa harjoittelumahdollisuuksia. Jos kavereilla on bändi, Matti Impola1niin sinne vain tien päälle mukaan. Koulunpenkille voi mennä etenkin, jos suunnitelmissa on vakituinen työ esimerkiksi teatterimaailmassa, mutta jo toisen asteen tutkinnoista on hyötyä ainakin siinä mielessä, että harjoittelupaikka tarjoaa tutustumisen työelämään ja saa jalan oven väliin. Ammattikorkeakoulututkinto on myös mahdollinen ja hyvä. Tampereen ammattikorkeakoulu tulee ensimmäisenä mieleen.

– Teknistä osaamista voi kartuttaa vaikkapa valotiskien maahantuojien järjestämissä koulutuksissa ja monesta valotiskistä on myös ilmainen tietokoneversio, jolla voi harjoitella kotona. Mielestäni parhaiten kuitenkin oppii tuolla tien päällä asioita tekemällä, mutta jos on mahdollisuus valmistautua jotenkin etukäteen, se yleensä kannattaa tällä alalla. Kannattaa aina pitää oma tietotaidon taso mielessä ja asennoitua sen mukaan, sopivan nöyrä asenne on parempi kuin se, että esittää tietävänsä kaikesta kaiken. Aina kannattaa kysyä, jos jotain ei tiedä. Kukaan ei toisaalta tule näihinkään hommiin hakemaan kotisohvalta, eikä tule liikaa pelätä omaa soveltuvuutta vaikkapa vähän isommalle keikalle mihin on tottunut.

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Neljä elementtiä Rutto Koiteli elää