Uncharted 4: A Thief’s End

Aarteita ja aseita

“Huh, huh, mikä matka”, totesin kun pelasin Naughty Dogin edellisen pelin The Last of Usin loppuun. “Huh, huh, mitkä kyydit”, voisi olla toteamukseni saman studion viimeisimmän pelin ja uusimman Uncharted-pelisarjan osan pelaamisen jälkimainingeissa. Aarteidenetsintähommat jo lopettanut Nathan Drake nimittäin joutuu jälleen kerran ongelmiin, tällä kertaa menneisyydestä ilmestyneen veljensä takia ja laadukkaaksi studioksi osoittautuneen Naughty Dogin jälkeen voi todellakin luottaa.

Vertauskohdat moderniin Indiana Jonesiin eivät ole täysin tuulesta temmattuja, vaikka Nathan Drake on hieman itsekkäämmistä lähtökohdista yleensä liikenteessä, kuin Jones “se kuuluu museoon” -asetelmista. Molemmat ovat kuitenkin niin sanotusti hyvien puolelle kuuluvia hauskoja ja karismaattisia hahmoja, jotka liikuskelevat arkeologian alueilla aarremetsästyksen jäljillä, taistellen huomattavasti ikävämpiä ihmisiä vastaan.

Jokaisen uuden Uncharted-pelin julkaisu on otettu vastaan riemulla tässä taloudessa ja niin oli luonnollisesti myös uusimman neljännen osan kanssa. Ilkeämielinen jos olisin, koko Uncharted-sarjasta voisi sanoa, etteivät pelit ole lopulta paljoakaan uudistuneet sitten sen ensimmäisen osan, mutta toisaalta miksi lähteä sekoittamaan valmiiksi toimivaa pakkaa tarpeettomasti. Pelisarjan tuttu perusydin on siis täysin samanlainen kuin aiemminkin, mutta myös samanlaista inkrementaalista kehitystä aiempien osien tapaan on tapahtunut ja uusia ominaisuuksia siunaantunut.

Piraattiaarteen jäljillä

Tällä kertaa Nate ja hänen poppoo ovat lähteneet kuuluisan ja oikeassakin elämässä vaikuttaneen englantilaisen merirosvon, Henry Averyn, suuren piraattiaarteen jäljille. Seikkailu tapahtuu pääosin sarjalle uudenlaisissa sijainneissa, eli aiemmat seikkailut pelanneiden ei tarvitse pelätä, että alueet tuntuisivat miltään vanhan kierrätykselle.

Totuttuun tapaan tarjolla on henkeäsalpaavia maisemia ja välillä sitä oikein pysähtyy patsastelemaan paikoilleen ja pelkästään katselemaan ympärilleen. Niin hyvältä A Thief’s End näyttää ja on varmaankin komeimpia PS4-pelejä. Ainakin komein mitä on itse tullut pelattua. Peli ei myöskään häviä audiopuolella visuaaliselle ilotulitukselle, sillä musiikit ja ääniefektit, sekä tietysti todella laadukas ääninäyttelytyö on ensiluokkaista.

Uncharted 4Kun laadukkaan ääninäyttelyn yhdistää aivan hemmetin hyviin ja hauskasti kirjoitettuihin hahmoihin sekä mielenkiintoiseen, pikkuhiljaa avautuvaan seikkailun mysteeriin, on hahmojen höpinöitä ja tarinaa yksinkertaisesti suuri ilo seurata. Yleensä käsikirjoitukset ja tarinat ovat ne vähiten osa-alueet, joissa peleihin on panostettu vähiten, mutta Unchartedien ja Naughty Dogin tuotantojen tapauksessa yleensä ei ole onneksi tätä ongelmaa.

Eteneminen on edelleenkin rakennettu putkeen, mutta nyt pelialueet ovat kuitenkin sen verran isompia, että vaihtoehtoisia reittejäkin on usein tarjolla. Tämä antaa mukavan valheellisen tunteen siitä, että pelimaailma olisi isompi kuin se oikeasti nyt on. Joissain tasoissa Nathanilla on myös mahdollisuus käyttää ajoneuvoja ja esimerkiksi jeepillä ajelu oli tosi mukava piriste ja rikkoo Unchartedien aiemmin totuttua kaavaa. Mudassa rällääminen tuntuu todella metkalta.

Kiipeilyyn ja hyppimiseen on tullut uutena ominaisuutena myös köysillä heiluminen ja heittokoukun käyttö. Ajatustasolla se tuntuu toki melko pieneltä uudistukselta, mutta on toteutettu sen verran mukavasti, että se oikeasti tuntuu hauskalta lisältä Nathanin liikekavalkadiin. Liikekavalkadista puheen ollen täytyy todeta, että onneksi Nathan asuu meihin verrattuna toisenlaisessa todellisuudessa, sillä kyllä tuommoisia kuolemaa halveksuvia stuntteja vetäessä varmaan olisi matkan aikana tuhoutunut noin tuhat normaalin ihmisen kroppaa, siinä missä Nathanille tulee pari mustelmaa ja haava otsaan.

Riemukasta tulitaistelua

Tulitaisteluiden määrä ja ilmestymistahti on näyttänyt laskevan aiempiin osiin verrattuna. Taistelut ovat useammin hieman totuttua massiivisempia ja niissä saattaa muutenkin olla useampia vihollisaaltoja mukana. Muuten taistelut ovat sarjalle tuttua esteiden takaa ammuskelua ja suojautumista, aseiden vaihtamista ja nopeita spurtteja yhdestä suojasta toisen taakse. Taistelumekaniikka toimii kuin rasvattu ja on pienissä erissä todella viihdyttävää ja hauskaa puuhaa.

Uncharted 4Aseita on vaikka muille jakaa ja ilahduttavasti ne tuntuvat käytettävyydeltään todellakin erilaisilta, eli niiden valinnoilla on oikeasti jotain vaikutusta siihen, että miten taistelu etenee. Välillä voi huomata, että taistelu on jumittanut siitä syystä, ettei ole osannut valita aivan oikeanlaista arsenaalia kähinöitä varten.

Yleensä taistelut käydään hieman isommilla alueilla. Alueet ovat juuri sopivan kokoisia, jotta ne voisi mieltää pieniksi taistelu-sandboxeiksi, paremman termin loistaessa poissaolollaan. Näiden alueiden sisällä sitten yleensä pääsee kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja vihollisten niittaamiseen, sillä harvemmin nuo ihan ensimmäisellä yrityksellä läpi menivät. Oma taktiikkani oli yleensä koittaa hiipimispohjaista taktiikkaa, jotta saisin eliminoitua mahdollisimman monta vihollista ennen kuin joku aina vääjäämättä huomaisi minut ja helvetti pääsi valloilleen.

Oma pieni ongelmani – läpi koko pelisarjan – on oikeastaan ollut siinä, että tulitaistelut ovat tuntuneet sellaiselta “pakolliselta pahalta” vaikka, kuten sanoin, onkin toteutettu erinomaisesti ja on pienissä erissä hauskaa. Nyt taisteluilla on tavallaan ikävä tapa keskeyttää mielenkiintoinen tarina ja hyvä seikkailun flow. Pahimmassa tapauksessa jotakin isompaa taistelua saa jauhaa ja hinkata pidemmänkin aikaa ja kyllästymiseen asti. Myönnän tosin sen, että omalla kohdalla olisi ehkä vain ollut järkevintä hieman tiputtaa pelin vaikeustasoa ja jatkaa helpommalla eteenpäin.

Moninpeli on ollut iso osa Uncharted-pelikokemusta jo sen toisesta osasta, eli Among Thievesistä, lähtien. Itseltä on kuitenkin jäänyt moninpelit testaamatta yllä olevassa kappaleessa mainituista syistä, enkä ole kokenut sen olevan varsinaisesti semmoinen osa peliä, josta nauttisin suuremmin. Tästä ja siitä syystä, että en ole PSN+-jäsen, jäi myös A Thief’s Endin moninpeli testaamatta, mutta jos yksinpelien oikein toimiva taistelu oikeiden ihmispelaajien älyllä terästettynä kuulostaa hyvältä, niin en usko että moninpelaajatkaan tulevat pettymään tarjontaan.

Aivan mahtava peli

Lyhyesti ilmaistuna kappaleen otsikko oikeastaan kiteyttää mielipiteeni pelistä täydellisesti. Jos olet pitänyt aiemmista Unchartedeista ja pähkäilet uusimman ostamista, niin älä nyt herranjestas enää pähkäile! Juokse jo kauppaan kuin olisit jo!

Uncharted 4A Thief’s End jatkaa Naughty Dogin loistokasta linjaa ja on samalla sekä studion tämänhetkisesti paras peli, että Uncharted-sarjan paras peli. En usko valehtelevani, jos väittäisin pelin olevan tämän vuoden pelijulkaisuista yksi parhaista, ellei jopa paras ja nyt ei olla vielä edes puolivälissä vuotta.

Toki voidaan sanoa, että pelisarja on kyllä hyvin tunnistettavasti Uncharted-peli, niin hyvässä kuin pahassakin. Eli jos olet jotenkin täysi sekopää ja aiemmat Unchartedit eivät ole jostain kummallisesta syystä maistuneet, niin tuskinpa neljäskään osa on sitten käänteen tekevä poikkeus. Loppupeleissä se on kuitenkin vain “lisää sitä samaa vanhaa”, mutta tietysti paranneltuine ominaisuuksineen ja lisukkeineen. Omissa kirjoissani tämä ei ole huono asia tai pelin arvoa vähentävä seikka, mutta ehkä joillekin se on.

Eli niille joille Unchartedit taas ovat aiemmin maistuneet, en usko että A Thief’s End olisi mikään poikkeus vaan uskallan suositella varauksetta, joten toistan aiemman kehotukseni, että pikapikaa vain pelikaupoille!

Uncharted 4: A Thief's End

Genre: Toiminta
Ikäraja: 16
Naugty Dog / SCEE
Testattu: PS4
Saatavilla: PS4
Pelattu: Yksinpeli läpi normaalilla vaikeustasolla, joka oli tarpeeksi haasteellinen ainakin tulitaisteluiden suhteen. Moninpeliä en testannut.


LISÄÄ JUTTUJA:

Dark Side of the Mime, Marc Gassot, pantomiimi, miimikko, teatteri Mohilkaani - Sotapolulla Totuus ja Valhe – Vladimir Vysotski