Ulver – ATGCLVLSSCAP

11.02.2016
Teksti:
Fiilis: Tyytyväinen

Norjalainen Ulver, joka black metal -vaiheensa jälkeen päätti jatkaa kokeellisella konemusiikin saralla, on jälleen kunnostautunut ja julkaissut 22. tammikuuta 2016 järjestyksessä jo kolmannentoista täyspitkänsä. Tämä nauhoite kulkee hieman kummalliselta tuntuvalla nimellä ATGCLVLSSCAP. Tarkemman tarkastelun jälkeen nimikkeen merkitys kuitenkin aukeaa, kun pitää mielessä kirjaimet, joilla alkavat englanninkieliset horoskooppimerkit.

Yhtye ilmoittaa sisäkannessa, että levyn on tarkoitus muistuttaa nauhoitusta, joka olisi tapahtunut live-olosuhteissa. Ulverin tapauksessa kenties tyypillisesti tämä ei kuitenkaan tarkoita perinteisen kaavan seuraamista. Suurin osa materiaalista on nauhoitettu livenä, mutta valtaisasta määrästä materiaalia on studio-olosuhteissa kasattu tämä paketti dynaamisuuden saavuttamiseksi. Yhtye ei myöskään omien sanojensa mukaan pyytele anteeksi mahdollisia raitojen korjailuja, mutta painottaa, että materiaali on syntynyt todellisessa reaalisessa aika-avaruudessa, kuulijoiden keskuudessa. Se on vain ajettu studiossa piilevän rikastusprosessin läpi.

Levy alkaa miellyttävän utuisella raidalla nimeltä England’s Hidden. Alussa kuullaan vain himmeää kellojen soittoa, josta pikkuhiljaa kehittyy voimistuva ambient-matto, joka maalailee pehmeää äänimaisemaa. Varsinaista tunnistettavaa teemaa ei vielä ilmene. Tästä jatkaa suoraa Glammer Hammer, jossa kuullaan jo hieman perkussioneita. Rytmi kietoutuu hienosti yksinkertaiseen, looppaavaan melodiaan ja edustaa koneelliselle Ulverille tyypillistä hienodynamiikkaa, jossa minimalistisia elementtejä kudotaan taitavasti yhteen. Sointumatto ottaa kappaleen loppupuolella taustan valtaansa, päättäen sen lopulta toimivasti. Tästä päästään tämän tuplavinyylin itselleni ensimmäiseen tunnistettavaan kappaleeseen, joka tällä kertaa kulkee nimellä Moody Stix. Tarkoitus on jäljitellä A Quick Fix for Melancholy -EP:n Doom Sticks -raitaa. Tämä onkin tavallaan kehittyneempi versio viimeksi mainitusta. Sen rytmiikka on paljon toimivampaa kuin alkuperäisessä ja yleisilme on hiottu paremmin toimivaksi, vaikka tunnistettavat elementit ovat silti läsnä.

Ykköslevyn a-puoli antoi selvästi ymmärtää, että jokaisella levyn puolella on raita, joka on sen keskiössä ja muut, sitä ympäröivinä, pyrkivät tavalla tai toisella myötäilemään sen asettamia lainalaisuuksia. B-puolella tämä raita on ehdottomasti lähes kymmenenminuuttinen Cromagnosis. A-puolen kakkosraidan tyylisesti kappale rakentaa pikkuhiljaa yhtenäistä kuvaa välittämästään visiosta, jossa ovat tällä kertaa pääasiassa hidas transsimainen rytmi ja toistuva bassokuvio, jonka päällä seikkailevat erinäiset pienimuotoisemmat melodiat. Ajatus lähtee helposti harhailemaan tässä ääniaaltojen eri elementtejä yhdistelevässä suistossa. Äkkiä rytmi kuitenkin kiihtyy! Basso alkaa loihtimaan ilmoille huomattavasti monimutkaisempia kuvioita ja perkussiot esittelevät nyt myös monipuolisempaa tarjontaa, jopa afrikkalaiselta kuulostavalla rytmiikalla. Kappale kiihtyy loppua kohden ja lopulta sammuu.

Toinen mainitsemisen arvoinen raita b-puolelta on sen päättävä Om Hanumate Namah. Vaikka se ei pääsekään yllä mainitun esittämiin sfääreihin, esittelee se taas hieman eri puolta yhtyeestä. Tunnelma on nyt seesteisempi ja imaisee helposti mukaansa. Perusidea pyörii jälleen yksinkertaisen melodian – tai melodioiden – kombinaationa, jota pohjustaa transsimainen rytmi. Kappaleen nimi viittaa hindujen apinankasvoiseen Hanuman-jumaluuteen, jonka ylistystä tämä mantra pyrkii tuomaan ilmi. Kun otetaan huomioon mainitun jumaluuden olleen tuulenjumala Vayun poika hindulaisessa mytologiassa, voi kappaleessa olla kuulevinaan tietynlaista ilmavuutta, joka nostaa siivilleen, tunnelmaltaan varsin unenomainen.

Kakkoslevyn ensimmäinen, eli c-puoli, alkaa hiljalleen nousevalla kappaleella Desert/Dawn. Se lähtee liikkeelle levylle jo tyypillisellä minimalistisella loopatulla melodialla, johon yhtyy pian suhteellisen hidastempoinen rytmi. Aluksi rakenne hämmentää, mutta nimen huomioon ottaen voi siinä nähdä tietynlaista symboliikkaa. Noin puolessa välissä nimittäin alun elementit jyrää ylikorostettu piippu-urkujen valli. Tämän voisi nähdä kuvaavan aamunkoittoa (engl. dawn) aiemmin esitetyn aavikon yllä. Lopuksi vielä nämä kummatkin elementit soljuvat kaihoisasti eteenpäin käsi kädessä, kunnes hiipuvat taustalle. Hienosti rakennettu kokonaisuus. C-puolen kaksi muuta raitaa ovat hieman mitäänsanomattomampia. D-Day Drone on nimensä mukaisesti dronea esittelevä minimalistinen esitys, josta jäi päälimmäisenä mieleen sen surumielinen yleistunnelma, verraten edeltäjäänsä. Ei varsinaisesti huono, mutta ei loistavakaan raita. Samoilla linjoilla jatkaa puolen päättävä Gold Beach. Ei vakuuttavinta antia.

D-puolen aloittaakin puolestaan vanha tuttu loistavuus. Perdition City -levyn helmi, Nowhere/Catastrophe on tässä yhteydessä puettu muotoon Nowhere (Sweet Sixteen). Kappale on klassista uudempaa Ulveria, mutta sen ilmenevyyttä voisi kyseenalaistaa tässä yhteydessä. Se on lähes alkuperäisen studioversion kaltainen lukuun ottamatta pieniä nyanssieroja laulussa, jotka tosin toimivat hienosti. Suurimpana erona pistin merkille avaramman tilan tunteen, joka kappaleesta huokuu. Hieno esitys, mutta jo liian monta kertaa kuultu. Huomattavasti kiinnostavampi on seuraava Ecclesiastes (A Vernal Catnap). Tämä viittaa tietysti Vanhan testamentin Saarnaajan kirjaan, jonka norjankielistä vastinetta ensin kappaleessa lausuu herra Jørn H. Sværen. Myöhemmin Garm laulaa samaista tekstiä englanniksi. Tausta on hyvin paatoksellinen, mutta lempeä minimalistisine pianomelodioineen ja tuo hyvin elävästi mieleen yhtyeen Shadows of the Sun -levyn. Tässä välittyy viisaus poikineen. Levyn päättää vielä lyhyt raita Solaris, esitellen kuin outrona edeltäjälleen loopahtavaa, hieman surumielistä sointukuviota, jota siivittää valituslaulun omainen enkelikuoro.

Mikä sitten oli lopputulos? Yleisesti sanoisin olleeni levystä yllättynyt. Uudemman Ulverin levyt ovat valitettavasti usein tuntuneet olevan hieman tasapaksuja ja innottomia, mutta mielestäni tämä on jo askel oikeaan suuntaan. Ymmärrän toki sen varmasti jakavan mielipiteitä. Tällaiset asiat, kuten tunnelmiin vetoaminen ja fiiliksen löytäminen, ovat varmasti hyvin subjektiivisia ja materiaali mikä toisen vetää mukaansa saattaakin toisella olla tylsistyttävää kuraa. Mielestäni kuitenkin Ulverin valttikortti on sen uran alusta asti ollut nimenomaan tunnelman luominen, oli se sitten mikä tunnelma hyvänsä ja se on pyrkinyt siihen lähes jokaisella julkaisemallaan äänitteellä.

Eihän ole varmasti katsomista artistin tappioksi, että sen tuotokset päätyvät merkitsemään eri asioita sen kuulijakunnalle? Tämäkin levy esittelee suvantokappaleita hyvin minimalistisine elementteineen, jotka varmasti suurelle osalle vaikuttavat tarpeettomalta täytteeltä ja rahastukselta, jotta saataisiin painettua kalliimpaa formaattia enemmällä audiolla. Itse kuitenkin näen nämä ikään kuin vellovana merenä, josta kukoistavina saarekkeina nousevat iskevämmät ja moniulotteisemmat kappaleet, vain vajotakseen mereen takaisin hiivuttuaan. Lopetan, kenties kliseisesti, yhtyeen lausuntoon Metamorphosis -EP:ssään: ” We are as unknown to you as we always were. The wolves evolve.”

Facebook

ATGCLVLSSCAP
Ulver

House Of Mythology
Formaatti: CD / LP


LISÄÄ JUTTUJA:

Morbid Evils Rammstein Paris