NOUSU

Ukonvaaja – Suomalaisen muinaisuskon jäljillä

12.08.2016
VLMedia | DVD
Toimittanut: |
Fiilis: ikiaikainen

Ukonvaaja

Tuukka Tähden ohjaama dokumenttielokuva Ukonvaaja vie katsojan rock-muusikko A.W. Yrjänän seurassa etsimään muinaista suomenuskoa. Juuri julkaistun elokuvan rahoitus ponnautettiin käyntiin suomalaisen joukkorahoitussivu Mesenaatin kautta vuoden 2014 loppupuolella.

Elokuva on jaettu muinaisuskon sielun idean mukaan kolmeen eroteltuun osaan. Näiden kolmen luvun aikana tutustutaan vanhoihin pyhiin paikkoihin, keskustellaan asiantuntijoiden kanssa, liikutaan luonnossa ja pohditaan tietysti syntyjä syviä – mietään, että mitä on ollut ja millaiseksi se on tehnyt meidät nyt.

Pieni yllätys minulle oli elokuvan kesto, se kun on vain hieman vajaa puolitoista tuntia. Materiaalia olisi luullut irtoavan paljon enemmänkin, mutta uskoisin, että kyseessä on myös jonkinlainen informaation ja viihdyttävyyden suhteen tehty kompromissi, sillä onhan aihealue tietyllä tapaa kuitenkin raskas ja nyt elokuvan katsoo kevyesti yhdeltä istumalta.

Pelkäsin hieman, koska elokuvan markkinointi on keskittynyt paljon A.W. Yrjänän nimeen, että rock-muusikko vetäisi parrasvalot itseensä; siellä se pistäisi nahkahousut jalassa shamaanistisesti hoilaten kallioilla menemään vanhaa Immortalin henkeä tavoitellen. Tämä oli tietysti epäonnistunut yritykseni huumorissa ja tapa yrittää ilmaista, että elokuva ei yritä tavoitella mitään näennäisen muodikasta esoteerista ilmapiiriä, vaan se lähestyy aihepiiriä pieni pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin hartaudella ja sitä kunnioittaen.

Kertojana Yrjänä on omaa luokkaansa ja hoitaa myös haastattelijan roolin erittäin hyvin antaumuksellisesti, onhan miehellä varmaan jo CMX:n varhaisten shamaanihoilailukappaleidenkin perusteella ollut mielenkiintoa aihealuetta kohtaan jo pitkän aikaa. Nyt kun olen elokuvan nähnyt, en oikein osaisi kuvitella kertojaksi paremmin sopivaa henkilöä. Lyhyet haastattelut, joita Ukonvaajassa on useampia, olivat kaikki erittäin mielenkiintoisia ja haastateltavat toivat hyvin esille asiantuntemustaan ja saivat käsiteltyä aihetta syvällisesti.

Luonnollisesti – koska aihepiiri käsittelee luonnonuskoa – on elokuvassa myös hyvin paljon kuvastoa Suomen kauniista luonnosta. Tällä saralla Ukonvaaja onkin onnistunut erinomaisesti. Kuvattaviksi valitut paikat ja luonto itsessään, on todella vakuuttavaa ja kaunista katseltavaa. Katsoessani elokuvan kahdesti, en ensimmäisellä kerralla kiinnittänyt huomiota sen äänimaailmaan tai musiikkiin ollenkaan, se kun tuntui nivoutuvan teokseen niin saumattomasti. Toisella kerralla kiinnitin enemmän huomiota yksityiskohtiin ja kuuntelin musiikkia tarkemmin, todetakseni ne ensiluokkaisesti elokuvaan sopivaksi.

Pidin myös erittäin paljon myyttisiä osuuksia kuvaavista hetkistä, jolloin muinaista legendaa kuvattiin animaation ja piirrosten voimin. Piirrosten tummanpuhuva tyyli yhdistetty melko minimalistiseen animaatioon tekivät varsin vakuuttavan vaikutelman. Nämä kohdat pilkkoivat elokuvaa myös miellyttävällä tavalla ja toivat hyvää vaihtelua, vaikka en menisikään sanomaan, että siihen missään vaiheessa olisi kuitenkaan turtunut.

Koko elokuva henkii tekijöidensä puolesta suurta kiinnostusta ja intohimoa aihealuetta kohtaan. Parhaiten tämä käy ilmi aivan elokuvan loppupuolella, jolloin tunnelma on suorastaan käsinkosketeltavissa, kun lähestulkoon häkeltynyt Yrjänä kohtaa muinaisuskomuksien perusteella kosmista alkuperää olevan metsiemme kuninkaan.

Oikeastaan koko elokuvasta voisi sanoa samaa; se todellakin onnistuu kiehtomaan katsojan niin hyvin, että hyvä jos ei pysty mielessään jo haistamaan sitä metsien ja järvien tuoksua ja tuntemaan vanhat, ikiaikaiset myytit ja niissä asustavan voiman. Hieno, vakuuttava ja mielenkiintoinen elokuva, jota ei voi kuin suositella jokaiselle suomalaiselle.


LISÄÄ JUTTUJA:

Bea Uusma Naparetki – Minun rakkaustarinani Tampere Metal Meeting Rigoletto