Turtle Beach Ear Force Stealth 450

16.07.2016

Kuulokkeet ovat olleet se asia, josta Turtle Beachin merkki on tunnettu jo pitkän aikaa. Sain testattavaksi yrityksen Ear Force -sarjan langattoman Stealth 450 -kuulokesetin, jolle on pakkauksen mukaan annettu myös virallinen Twitch-leima. Värimaailman puolesta kuulokkeet noudattavat samaa punamustaa linjaa, kun yrityksen muutkin tuotteet ja sopii oikein hyvin muiden Turtle Beach -tuotteiden seuraan.

Langattomat kuulokkeet ovat olleet usein omien kokemuksien perusteella melko painavia, mutta Stealth 450 -kuulokkeet ovat melko kevyet siihen nähden. Mittasin kuulokkeiden painoksi alle 250 grammaa. Mikä tärkeintä, kuulokkeet eivät ala pidempien sessioidenkaan aikana hiertämään tai tuntumaan painavilta päässä. Testailin kuuluvuutta pitkin kaksiotani ja langaton kantama tuntuu olevan myös varsin hyvä. En paria kertaa tapahtunutta pientä pätkimistä lukuunottamatta huomannut mitään pätkimistä tai muutakaan häiriötä äänissä.

Pitkä akunkesto

Akunkestoksi kuulokkeille luvataan noin viittätoista tuntia, mikä tuntuu melko pitkälle pitävän paikkansa. En nyt lähtenyt missään vaiheessa kellottamaan aikoja, jonka kuulokkeet olivat päällä, mutta täydeltä lataukselta kesti ainakin reilusti yli kaksitoista tuntia tyhjentyä, joten yksien pelisessioiden aikana en itse saanut niitä ikinä tyhjenemään. Pakkauksen mukana toimitettu lataukseen soveltuva USB-kaapeli olisi voinut periaatteessa olla hieman pitempi, jolloin kuulokkeita olisi voinut käyttää latauksen aikanakin, mutta tietysti tähän tarkoitukseen voi käyttää mitä tahansa taloudesta löytyvää Micro USB -piuhaa, joten ongelma ei ole järin vakava.

Pelaamista ja kommunikointia ajatellen äänenlaatu on Turtle Beachin kuulokkeissa vallan mainio, mutta musiikin kuuntelua varten en niitä ehkä kuitenkaan suosittelisi, etenkään jos omaa sitä varten tehdyt kuulokkeet. Stealth 450 -kuulokkeiden eristys olisi voinut olla kuitenkin parempi, sillä aivan täysin kaikkea ulkopuolelta kuuluvaa ääntä ne eivät nyt kuitenkaan eristä, etenkin jos äänet ovat hieman hiljaisemmalla.

Taipuisa mikrofoni

urtle Beach Ear Force Stealth 450Mikrofoni, joka tulee kuulokkeiden mukana, on oikein laadukas sekä varustettu kätevällä varrella, joka on taipuisaa materiaalia. Tämän ansiosta mikrofonin voi asetella itselleen mieluisasti. Sen saa myös taivutettua sen verran sivuun, ettei peliseuralaisten tarvitse välttämättä kuunnella kaikkea sitä pelaamisen aikana hengityksestä syntyvää huokailua ja puhkumista. Halutessaan mikrofonin voi myös ottaa irti, mikä on varsin kätevä ominaisuus, jos kuulokkeita haluaa käyttää pelkkinä kuulokkeina, ilman että mikrofoni sohii koko ajan tiellä.

Äänenlaatunsa puolesta mikrofoni saa myös kehuja. Peliseurakseni valikoituneet koehenkilöt kehuivat äänenlaatua kauttaaltaan hyväksi ja sanoivat sen olevan huomattavasti selkeämpi, kuin aiemmin käyttämäni monitorin päällä asetettu webbikameraan sisäänrakennetun mikrofonin ääni. Kätevä ominaisuus on myös mahdollisuus kuulla oma puhe kuulokkeiden kautta. Tämän monitoroimisen ansiosta kuulokkeiden käyttäjä, jolla on taipumusta mikrofoniin huutamiseen, ei ehkä sitä enää niin tee.

Oikeanpuoleisen kuulokkeessa on mukana kaikki oleellisimmat säätimet kuulokkeita varten; mute-painike, äänenvoimakkuuden- ja mikrofonin monitoroinnin äänenvoimakkuuden säädöt, sekä parin erilaisen kuuntelumoodin läpikäymistä varten tarkoitettu painike. Tarjolla olevat kuuntelumoodit ovat luonnollinen ääni, bass boost, bass & treble boost ja vocal boost.

Hirveän suuri ongelma ei ole kyseessä, mutta säätimien ja painikkeiden suhteen olisin toivonut, että ne olisi ennemmin jaettu molempien kuulokkeiden puolelle, sillä nyt voi kaikessa tohinassa helposti äänenvoimakkuuden ja mikrofonin säätörulla mennä sekaisin. Selkeyden vuoksi mikrofoniin liittyvät säädöt olisi voinut olla sijoitettu vasempaan kuulokkeeseen, koska sillä puolella myös mikrofonin aukkokin on.

Simppeli asennusproseduuri

Turtle Beach Ear Force Stealth 450Kuulokkeiden asentaminen on helppoa; USB-dongle vain sisään ja se onkin jo tehdasasetettuna paritettu kuulokkeiden kanssa. Vaikka kuulokkeiden pitäisi toimia suoraan Windowsiin kytkettynä, kannattaa Turtle Beachin omat ajurit kuitenkin asentaa, sillä niissä on hieman enemmän säätövaraa ja asetuksia, eivätkä kaikki kuulokkeen mainostetut ominaisuudet toimi ilman niitä. Kuulokkeiden pitäisi toimia myös Mac-koneilla, mutta silloin taitaa olla tyytyminen Macin omiin ajureihin.

Ajurin asetuksista voi vaihtaa kuuntelutilaa elokuvien, pelien ja musiikin välillä, sekä kytkeä surround-asetuksen sekä erillisen Superhuman Hearing-ominaisuuden, jonka pitäisi, pelistä riippuen tietysti, mahdollistaa kuulla esimerkiksi vihollisten äänet ennen kuin ne näkyvät edes ruudulla. Surround-tuki on 7.1-standardille ja muutaman testivideon perusteella se kuulosti siltä miltä kuuluukin, mutta elokuvien kanssa sitä en testannut.

Hintansa puolesta Stealth 450 -kuulokkeet liikkuvat siinä 150 euron tienoilla, jos hinta ei ole este niin kuulokkeet ovat erinomainen valinta hyviä langattomia pelikuulokkeita etsivälle. Omaan käyttööni Stealth 450 -kuulokkeet ovat sopineet vallan mainiosti; ne ovat helppo käyttää, niissä on hyvä akunkesto, äänenlaatu sekä sisään- että ulospäin on mainio ja mikrofoninkin saa halutessaan irti. Kuulokkeet tulivat minulle testiin, mutta taisivat jäädä ihan käyttöön asti.

Turtle Beach Ear Force Stealth 450

Valmistaja: Turtle Beach
Tyyppi: Kuulokkeet
Malli: Ear Force Stealth 450
Hinta: 150 - 190 EUR
Testijakso: 4 viikkoa


LISÄÄ JUTTUJA:

BioShock: The Collection Temple Balls – Traded Dreams