”Tullooko ryyppy vai säretäänkö uuni?”

01.11.2015
Teksti:
Kuvat:
K

Menneenä viikonloppuna monin paikoin vietettiin Halloweenia tai pyhäinpäivää, mutta moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että tähän vuoden pimeimpään aikaan on muinoin osunut suomalaisten tärkein vuosijuhla, kekri. Nykyisen kaupallisen Halloweenin taustalla on kuin onkin jokin syvempi tarkoitus, ja selkeitä yhtymäkohtia esi-isiemme ja tämän päivän juhlintaan on sittenkin nähtävissä.

Kekri (myös köyri tai keyri) oli vuoden viimeinen sadonkorjuujuhla ja muinaissuomalaisten vuodenvaihde – vuodenkierron katsottiin päättyvän kun syystoimet saatiin tehtyä ja sato korjattua. Kekri ei ollut päivämäärään sidottu juhla, vaan jokainen talo saattoi viettää sitä eri aikaan, kun oman talon sadonkorjuu oli valmis. Tavallisimmin kekri kuitenkin osui mikkelinpäivän 29. syyskuuta ja pyhäinpäivän 2. marraskuuta väliin. Kekri oli hieman pääsiäisen tapaan monipäiväinen juhla. Tätä muinaissuomalaista perinnettä on viime vuosina herätelty eloon muun muassa eri järjestöjen ja yhdistysten toimista, ja yhä useampi suomalainen haluaa osaltaan kunnioittaa vanhoja perinteitä myös jonkinlaisen kekrijuhlan muodossa.

”Herroilla joulu, talonpojilla kekri”

Kekri oli muinaissuomalaisille maalaisyhteisöille jouluakin tärkeämpi juhla, ja sadonkorjuuseen liittyen ruoka oli juhlassa pääosassa. Ruokaa ja hauskanpitoa oli runsain mitoin, ja kekriä juhlittiinkin hyvin samaan tapaan kuin nykyään joulua ja uutta vuotta, monet kekrin perinneruuistakin ovat hieman jalostettuina siirtyneet joulun ajan antimiksi. Kekri oli yltäkylläisyyden ja ilon juhla. Taloissa kestittiin vuorollaan naapureita ja kylänväkeä, leikittiin ja laulettiin.

Ruuista tärkeimpiä olivat jo alkuvuodesta valittu kekrilammas sekä massiivinen kekrileipä. Lammas valmistettiin ruuaksi kokonaan sisäelimiä ja sorkkia myöten. Paikoitellen kekrileipä syötiin vasta keväällä, sillä se säilyi hyvin. Kekrin kasviksiin kuuluivat lähinnä kauden juurekset, kuten lanttu, nauris ja punajuuri, ja niistä valmistettiin erilaisia laatikoita ja paistikkaita. Niitä myös leivottiin lihapulliin, niin sanottuihin köyripyöryköihin. Myös lihakeittoja ja –patoja sekä makkaroita tehtiin ja tarjoiltiin. Viljaruuat olivat myös tärkeässä osassa, ja kekrileivän lisäksi valmistettiin vellejä, puuroja sekä paksua kekritalkkunaa. Rasvaa ei säästelty, ja leipää ja talkkunaa dippailtiinkin paistinrasvaan ja voihin. Juomapuoli kuului myös tärkeänä osana kekrijuhliin, joissa olut, sahti, viina ja sima virtasi.

Enteitä ja uskomuksia tulevalle vuodelle

Lampaat laiduntavat maalaismaisemassa, taustalla järviKekriin liittyi paljon uskomuksia, ja tietyt talonpoikien syystoimet tuli saada tehdyksi ennen juhlaa. Itse juhlapäivänä uuni piti lämmittää jo aamuvarhaisella, jotta päivän aikana ehdittiin syödä useampaan otteeseen – se takasi talolle hyvän seuraavankin vuoden. Aikaisin herääminen toisi tulevasta vuodesta myös tapahtumarikkaan ja mielenkiintoisen. Myöhään herännyt ja valkean sytyttänyt leimattiin usein laiskuriksi. Kekrinä myös kiinnitettiin erityistä huomiota hevosten ja karjan ruokintaan ja hyvinvointiin, mikä niin ikään petasi hyvää seuraavaa karjavuotta. Erityisiä ruokintatapoja oli monia riippuen halutusta lopputuloksesta.

Kekrinä myös seurattiin erityisesti luonnon tarjoamia enteitä ja tehtiin erilaisia ennustuksia uudelle vuodelle. Jos kekrinä oli vielä lehtiä puissa, tuli keväällä takatalvi, ja jos kekrilampaan luut vietiin lampaiden karsinaan, saatiin taloon paljon karitsoja. Talon naisten tuli jokaisen kehrätä kolme vyyhtiä lankaa kekriin mennessä, jotta vauraus löytäisi tiensä taloon. Erään uskomuksen mukaan isännän tuli olla kekrinä humalassa, jotta ruis kasvaisi hyvin seuraavana vuonna – joskin uskomus on kuultu myös päinvastaisena. Kaikille talon eläimille tuli syöttää kekrinä käsintehtyä kakkua tai leipää, jotteivät ne joudu pedon kynsiin kesällä. Kekrinä tytöt ratsastivat sioilla, ja jos sika juoksi talon portille, ilmestyi sulhasehdokas vuoden kuluessa. Kekrinä tarjoiltuihin ruokiin ei myöskään kuulunut peruna – jotta vältyttäisi paiseilta kesällä.

Varhain kekriaamuna tuli tuvan lattia lakaista huolellisesti, viedä helmassa rikat ulos kolmen tien risteykseen ja kuunnella mitä tulevaisuus lupaa. Lautojen käsittelyn ääni tiesi kuolemantapausta lähipiirissä, vauvan itku aviotonta lasta ja viulunsoitto häitä.

Vainajien, henkien ja kekripukkien aika

Noidiksi pukeutuneita tyttöjä

Yö oli kekrinä vainajien aikaa, ja niitä sekä muuta henkimaailman väkeä varten pöytä pidettiin pitkin iltaa runsaana ja kekrisauna lämpimänä. Hyväntahtoista henkiväkeä ei koettu minkäänlaisena uhkana, vaan niitä kunnioitettiin ja niiden kanssa elettiin sopuisasti rinnakkain. Pahantahtoisille olennoille taas sytytettiin kekrivalkeita ja naurislyhtyjä ja tehtiin karkoitusloitsuja. Haltioita ja tonttuja varten saatettiin viedä ulos vaikkapa puuroa.

Kekrin toisen päivän aamuna lähtivät eläintennahkoihin ja tuohinaamareihin mitä kummallisimmin pukeutuneet kekripukit ja kekrittäret kiertämään talosta taloon pyytäen kestitystä. Ovelta huudeltiin; ”keyriä vai uunia?” Mikäli kestitystä ei syystä tai toisesta saanut, vierailijat uhkasivat hajottaa talon uunin, enemmän tai vähemmän leikillään. Yleensä vierailijat saatiin leppymään viinaryypyllä tai ruualla. Mikäli talonväki oli jo ehtinyt laittamaan uuniin valkean, ei vierailla ollut enää oikeutta uhkailla uunin hajottamisella.

Kekristä alkoi myös niin kutsuttu jakoaika, jota pidettiin palvelusväen lomaviikkona, ja ylipäänsä rauhoittumisen ja hiljentymisen aikana, jolloin monet työt kuten teurastus olivat kiellettyjä, ja ihmiset ja eläimet alttiita vahingoittumiselle. Jakoaika alkoi yleensä kekristä ja päättyi ”Marttiin” 10. marraskuuta, jota kutsuttiin Veripäiväksi, sillä silloin sai jälleen teurastaa tuoretta lihaa pöytään.

Kristillinen kirkko ei hyväksynyt pakanallisena pidettyä kekrijuhlaa, ja 1700-luvulla kekri alkoikin sekoittua kristilliseen pyhäinpäivään, joka kirkon toimesta alkoi pikkuhiljaa syrjäyttää kekriä.

Pyhäinmiestenpäivästä Halloweeniin

Kynttilöitä hautausmaan muistolehdossa

Kekriä vietettiin aina 1800-luvulle saakka, jolloin teollistuminen ja kaupungistuminen köyhdyttivät talonpoikaisjuhlana pidetyn kekrin lähes olemattomiin. Myös kirkon rangaistukset kekrin vietosta olivat niin ankaria, että juhla jäi lopulta salassa juhlimisen jälkeen kokonaan unholaan, ja jäljelle jäi kristillinen pyhäinpäivä. Pyhäinpäivän tapoihin on kuulunut haudoilla vierailu ja vainajien muistaminen, ja alun perin silloin muisteltiin pyhimyksiä, joilla ei ollut omaa juhlapäivää. Päivää on vietetty hartaissa tunnelmissa, siis täysin päinvastaisissa kuin riettaanoloista kekrijuhlaa vietettiin.

Kelttiläinen sadonkorjuujuhla Samhain oli kekrin tapainen juhla Irlannin alueella. Siihen kun sekoittui kristillisiä aineksia ja tapoja, syntyi vainajien juhla All Hallow’s Day. ”Kaikkien pyhien päivää” edelsi All Hallow’s Eve eli Halloween, jolloin vainajien uskottiin olevan liikkeellä, kuin myös monia muita otuksia tuonpuoleisesta. Naamioitumisen Halloweenina uskottiinkin pitävän pahansuovat henget loitolla. Kristinuskon mukaan vainajien oli odotettava haudoissaan tuomiopäivää, ja niiden paluun maan päälle Halloweenin aikaan katsottiin olevan paholaisen työtä. Tämän johdosta myös muita pimeyden voimia liitettiin Halloweeniin myöhemmissä vaiheissa, kun alkujaan sitä pidettiin lähinnä keijujen juhlana.

Myös Meksikossa vietetään Kuolleiden päivää, El Día de los Muertos, joka osuu Halloweenin ja pyhäinpäivän kanssa samaan ajankohtaan, Sielujen päivään 2. marraskuuta.

Kekrin vietto tänä päivänä

Nykyiselleen Halloweenin karnevaalimainen vietto kehittyi 1800-luvulta alkaen, kun juhla levisi Irlannista Yhdysvaltoihin. Suomeen Halloween tuotiin 1950-luvulla. Viime vuosina myös Suomessa on alettu enenevissä määrin juhlia Halloweenia ja piristää sillä pimeää syksyä. Suomalainen ja nykyhalloween tuntuukin poimivan aineksia eri kansanperinteistä, esimerkiksi ”karkki vai kepponen” -kiertelyssä on selkeästi havaittavissa yhteys myös muinaissuomalaiseen kekrikiertelyyn, vaikka Halloween on tuntunut Suomessa kovin vieraalta juhlalta. Myös naamioituminen, henkimaailma ja kurpitsalyhdyt pohjautuvat eurooppalaisiin sadonkorjuujuhliin. Kristinuskon myötä moni kekriperinne siirtyi jouluun, ja siihen on sittemmin totuttu. Joulun ja uuden vuoden välipäivätkin muistuttavat hiljaisuudessaan erehdyttävästi muinaista jakoaikaa. Kekriperinnettä on alettu herättelemään meillä uudelleen henkiin eri järjestöjen ja yhdistysten toimesta. Monissa kaupungeissa saatetaan kunnioittaa vanhoja perinteitä muun muassa kekripukin polttamisella, kekrimarkkinoilla tai suurilla sadonkorjuujuhlilla. Esimerkiksi perinnekulttuuriin keskittyvä järjestö Taivaannaula järjestää joka syksy etupäässä jäsenilleen kekrijuhlat.

Katettu, runsas illallispöytäSuomessa tällainen syksyn juhla ei ole vielä niin vakiintunut, että sitä vietettäisi jonain tiettynä päivänä. Suosituimmat juhla-ajankohdat ovat viikonloput ennen ja jälkeen loka-marraskuun vaihteen. Useimmissa muissa maissa pyhäinpäivä on 1. marraskuuta ja Halloween sen aattona 31. lokakuuta.

Nykypäivän kekriä voisi varmasti parhaiten viettää perinteitä kunnioittamalla, kuten kestitsemällä ystäviä ja valmistamalla erilaisia rasvaisia perinneruokia melko yksinkertaisista aineksista kauden kasviksia hyödyntäen. Ruokiin voidaan lisätä modernia twistiä ja leipoa haluamansa näköinen ja makuinen kekrileipä. Pöytää ei turhaan kannata korjata syömisen jälkeen, vaan syödä voi pitkin iltaa useaan otteeseen, vainajia muistaen. Myös nykypäivänä voidaan tarkastella luonnon enteitä, ja mikäpä sitä estää muitakaan ennustuksia tekemästä. Lisää mielenkiintoa enteiden tulkitsemiseen saa, kun huomaamansa enteet kirjoittaa ylös, ja tarkistaa kesällä kuinka niiden kanssa kävi: oliko joki jäässä ennen kekriä ja suliko vapuksi? Jos ei halua kokonaisia kekrivalkeita sytyttää, voi niitä symboloimaan sytyttää vaikka kynttilän tai nauris- tai kurpitsalyhdyn. Kynttilöitä voi sytyttää myös vainajien muistoksi. Kekriaamuna kannattaisi herätä aikaisin, kuten muinoin tehtiin, jotta pysyy virkeänä koko vuoden. Supisuomalainen saunakulttuuri sopii myös kekriin, mutta tässäkin asiassa kannattanee muistaa henkimaailmaa ja antaa myös vainajille mahdollisuus saunoa. Mahdollisuuksien mukaan juuri nyt kekrin jälkeen voi rauhoittua jakoaikaan ja välttää ylenmääräistä työtä ja mekastusta. Yhdistelemällä eri kansanperinteiden itselle luontevimpia tapoja tehdä ja juhlia, saa pimeän syksyn juhlasta juuri oman näköisensä.

 

Lähteet: Wikipedia, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kekri-sivut, Noidankoto-blogi, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Vanhat merkkipäivät




LISÄÄ JUTTUJA:

Mad Success, Tuomas Milonoff, Riku Rantala Miten valo putoaa Korpisoturi