Torment: Tides of Numenera

Erilaista fantasiaa

Vuonna 1999 julkaistiin Planescape: Torment – joka perustui Planescape-nimiseen Dungeons & Dragons -kampanjamaailmaan – ei ollut aikanaan kaupallinen menestys, mutta siitä kehkeytyi kuitenkin kulttiklassikko omassa genressään.

Tänä vuonna ilmestyi Torment: Tides of Numenera, joka on henkinen jatko-osa alkuperäiselle pelille. Julkaisija inXile Entertainment, joka on tuttu muun muassa The Bard’s Tale ja Wasteland 2 -peleistä, rahoitti pelin Kickstarterin kautta. Joukkorahoitus rikkoikin ennätyksiä ja oli korkeimmalle rahoitettu videopeli huikealla neljän miljoonan dollarin summalla. Pelin piti alun perin ilmestyä vuonna 2014, mutta julkaisua siirrettiin. Viimein kulttiklassikon fanijoukko pääseekin peliin käsiksi, mutta yltääkö se edeltäjänsä tasolle?

Peli saa alkunsa kun päähahmo putoaa taivaalta ja muistinsa menettäneenä alkaa selvittää taustojaan. Alku on melko suoraviivainen ja pelaajan on pikkuhiljaa selvitettävä mysteeri kaiken takana. Pian selviääkin, että protagonisti on niin sanotun muuttuvan jumalan hylkäämä lapsi, jota sekä palvotaan ja vihataan. Tästä alkaakin mielenkiintoinen tarina, josta en tämän enempää halua spoilata.

Graafiselta tyyliltään Tides of Numenera muistuttaa aika paljon edeltäjäänsä. Toki pelimoottori ja grafiikat on päivitetty modernille tasolle, mutta estetiikka on samanlaista. Peli käyttää Pillars of Eternityn moottoria ja muistuttaakin tätä myös monin tavoin visuaalisesti, mutta ei aivan yllä samalle tasolle. Peliin työnnetyllä budjetilla olisi kuitenkin odottanut vähän hiotumpaa grafiikkaa, animointia ja äänimaailmaa. Ääninäyttelyä ei esimerkiksi ole ollenkaan ja muukin ambienssi on hyvin vähäistä. Tyyli on sopiva tietyssä retrohengessä, mutta maailma jää hienoista käsin piirretyistä taustoistaan huolimatta hieman elottomaksi.

Hahmon luonti on melko suoraviivaista ja hoidetaan alussa dialogin keinoin, jonka jälkeen valintansa voi vielä tarkistaa ja vaihtaa niin halutessaan. Hahmosysteemi vaatii hieman perehtymistä, sillä se ei ole aivan perinteinen, joskin pohjimmiltaan nojaa tuttuihin periaatteisiin. Sinänsä se tuo ihan piristävää vaihtelua roolipeligenren monesti koluttuihin mekaniikkoihin ja hahmon kehittäminen tuntuu miellyttävän erilaiselta, joskin toisinaan turhauttavan hitaalta.

Perinteisten aseiden ja varusteiden lisäksi hahmolle voi saada myös erinäisiä artefakteja erikoisominaisuuksin. Näitä voi yleensä käyttää kerran tai ne antavat jotain passiivisia bonuksia. Pelimaailma on ripoteltu täyteen tätä muinaista teknologiaa, joten tarkka tutkiminen yleensä palkitaan. Lisäksi pelissä on eräänlainen moraalisysteemi, joka koostuu eri värisistä virtauksista. Kaikki dialogivalinnat vaikuttavat eri virtauksiin ja nämä puolestaan muuttuessaan pelaajan ominaisuuksiin.

Mukaan mahtuu toki myös kumppaneita. Heti alussa mukaan saa kaksi ja myöhemmin maksimissaan kolme seuraajaa. Vaihtoehtoja löytyy jonkin verran eri tyylisiä ja halutessaan yhdestä voi luopua ja vaihtaa toiseen. Sooloaminen vaikuttaa teoriassa mahdolliselta, mutta on luultavasti hankalaa, koska pelissä heitetään noppaa usein hahmojen ominaisuuksia, kuten voimaa tai älykkyyttä, vastaan. Lopulta kannattaa siis varautua siihen, että peli on tarkoitettu ryhmäpohjaiseksi.

Dialogi on pelissä todella suuressa osassa – jopa liiankin suuressa. Lähes tulkoon kaiken voi hoitaa keskustelemalla ja jossain välissä aloin kaivata toimintaa pelkän edestakaisin juoksentelun ja puhumisen lisäksi. Tarina ja dialogi ovat onneksi hyvin kirjoitettuja ja kiinnostavia lukea ja niistä huomaa mihin pelissä on panostettu. Lorea siis riittää ja siitä kiinnostuneet eivät tule pettymään, mutta joillekin sitä voi olla jo liikaa, sillä pelissä eteneminen vaatii lähes kaiken lukemista. Tämän lisäksi roolipelielementit ovat harmittavan vähäisiä. Toki valintoja voi tehdä, mutta ne tuntuvat melko mitättömiltä ja vapautta vaikuttaa hahmoonsa ja maailmaan ympärillä ei ole tarpeeksi, muutamia kriittisiä hetkiä lukuun ottamatta.

Valitettava varjopuoli hyvään tarinankerrontaan on, ettei taisteluun ja toimintaan ole kovin kummoisesti panostettu. Taistelua on todella vähän – siis todella vähän. Siksi tuntuukin oudolta miksi kukaan edes tekisi taisteluun painotetun hahmon, sillä suurimmaksi osaksi hahmojen taitoja tarvitaan vain dialogissa tai asioita tutkiessa. Ne vähäiset taistelut mitä pelissä on, ovat lisäksi hyvin suoraviivaisia ja tylsiä. Muutamia taktisia elementtejä erinäisillä taidoilla voi taistelussa käyttää, mutta pääasiassa painellaan vain nappia ja niin sanotusti heitetään noppaan.

Teknisesti peli toimii ongelmitta, mutta käyttöliittymä tuntuu vanhahkolta. Alueelta toiselle matkustetaan perinteisesti juoksemalla alueen reunalle. Karttaa ei ole ollenkaan, joten välillä paikoista edestakaisin juokseminen on turhauttavaa, eikä eksyminenkään ole mahdottomuus. Alueet tuntuvat myös varsin pieniltä. Odotin koko ajan, että kohta varmaan päästään isommalle kartalle tutkimaan ja seikkailemaan, mutta kaikki alueet olivat melko lineaarisia ja rajoitettuja. Kuten jo mainitsin, on myös taistelu suoraviivaista. Hahmojen liikuttelu tuntuu kankealta ja hyökkäykset latteilta. Taistelussa käytetään kykypoolia, joka kuluu joka toiminnolla. Esimerkiksi lähitaisteluhyökkäys kuluttaa voimaa ja kun voima on lopussa, osumismahdollisuus heikkenee merkittävästi. Tämä johtikin monesti siihen, että kaikilta olivat kykypoolit tyhjinä ja sitten huidottiin huteja puolet ajasta ja muutenkin jo tylsät taistelut venyivät, kun hahmot ja vastustajat eivät enää osuneet toisiinsa.

Lopulta Torment: Tides of Numenera oli hienoinen pettymys. Tarina ja pelimaailma ovat kiehtovat, sekä dialogi syvällistä, mutta muilta osin peli kompuroi pahasti. Taistelu on tylsää ja sitä on todella vähän, ääninäyttelyä ei ole, maailma tuntuu muoviselta ja käyttöliittymä on monilta osin hyvin kankea. Eniten kuitenkin harmittaa hukattu potentiaali. Jos loistavan tarinan tueksi olisi tuotu kiinnostava taistelusysteemi tai edes tunnelmallisempi äänimaailma, olisi peli noussut aivan eri tasolle. Nyt se valitettavasti jää vain kiinnostavaksi tarinaksi, jonka lukeminen on välillä turhauttavan hidasta ja hankalaa.

Torment: Tides of Numenera

Genre: RPG
Ikäraja: 16
https://torment.inxile-entertainment.com/
Testattu: PC
Saatavilla: PC, XBOX, SP4
Pelattu: Kertaalleen peli lävitse.


LISÄÄ JUTTUJA:

Syysprinssi Antti Tuisku Petokesä kiertue 2016 kirja-arvio arvostelu kuvakirja valokuvia keikat