The Whisperer in Darkness

Tuntematonta pelkoa ja karmivuutta

The Whisperer in Darkness on pätevä, mutta ei täydellinen H. P. Lovecraft -novellin indie adaptaatio. joka tarjoaa glorifikaatiota täysin kourin ja punoo teräksisiä lankoja 1930-luvun elokuviin, kuten Frankenstein (1931) ja Dracula (1931).

Kokonaisuudessaan mustavalkoisessa elokuvassa, protagonistina operoi henkilö nimeltään Albert Wilmhart (Matt Foyer). Miskatonic Universityn folkloristina työskentelevä Wilmhart ei ole yliluonnolliseen uskova yksilö, vaan pyrkii turvaamaan tieteelliseen selitykseen. Tätä vahvistetaan hahmojen keskinäisten diskurssien kautta, jossa debattia paranormaalista käyvät useat eri akateemisen koulutuksen saaneet henkilöt elokuvan aikana, fokuksen kuitenkin toimiessa Wilmhartin hahmossa. Tarinan edetessä Wilmhartin uskoa rationaalisuuteen koetellaan Vermontissa tapahtuvien, mysteeristen tapahtumien kautta, josta kuuluu tarinaa hämäräperäisistä olennoista. Hiljalleen protagonisti sotkeutuu syvemmälle mysteeriin.

Hakiessaan selityksiä ja joitain konkreettisia todisteita saadessaan, Wilmhart matkaa Vermontiin ja joutuu kohtaamaan enemmän, kuin ikinä valmistautui odottamaan. Tämä kaikki tapahtuu tyylikkäässä neo noir -ympäristössä, missä tummien varjojen ja kirkkaan valkeuden sävyillä leikitellään runsaasti – äärimmäisten kontrastien lisäksi.

Kuvakulmat ikään kuin vaanivat elokuvassa toimivia hahmoja koko kauhunäytöksen ajan.

Visuaalisuudessa on luotettu film noir -tyylilajiin, jossa teemaattisena osatekijänä ovat toistuva sade ja kenossa vaikuttavat kuvakulmat. Ohjaajan Sean Branneyn ambitiona on selvästi ollut luoda nostalgian täyttämä kehyskertomus. Kuvakulmat ikään kuin vaanivat elokuvassa toimivia hahmoja koko kauhunäytöksen ajan. Aika-ajoin kuitenkin elokuvan visuaalisesta puolesta paistaa läpi ikävästi modernisuus, joka ei palvele millään tapaa 1930-luvun eksploitaation tunnelmaa, vaan rikkoo estetiikkaa valitettavan paljon. Anekdootin taustalla toimiva voiceover taas kuljettaa katsojaa onnistuneesti mukanaan jatkuvasti syvenevään päähenkilön traumaan.

Wilmhartille kyseessä on rationaalisuuden ja mielenterveyden menettäminen, suuremman muinaisen manifestaation edessä. Mysteeri rakentuu hiljalleen kokonaiseksi syvien valojen ja varjojen sykkeessä – väripinnan luonnollisesti pysyessä klassisesti harmaan eri sävyissä. Wilmhartin matka kulkee paranormaalin kieltävästä yksilöstä, kohti uskovaksi, särkyneeksi mieheksi, jonka roolin kelvollisesti Matt Foyer suorittaa. Äänimaailma on ukkosen jyrinän täyttämää, mikä toimii katsojalle äkkisäikäyttäjänä erittäin onnistuneesti, mutta lisäksi myös hiljaisuudella flirttaillaan.

Ekspressionismin nimissä

Tuntemattoman pelkoa ja karmivuutta rakennetaan juurikin äänimaailman kautta ja visuaalisuudessa luotetaan myös säväyttäviin yllätyksiin. Kohtauksessa, missä Wilmhart työskentelee saamiensa äänitteiden parissa, hyytävyys ympäröi nerokkaasti myös katsojan tunnemaailman. Luodessa representaatiota Lovecraftin teoksista visuaaliseen muotoon, on kuitenkin The Whisperer In Darkness liiankin kärkäs vastaamaan olentojen ulkomuotoon, ja nimetön kauhu tulee jopa liian tutuksi, tämä leikkaa filmin piinaavaa atmosfääriä tarpeettomasti.

Elokuvan loppu rakentuu odotetusti päähenkilön sankaritarinan kautta, hänen pyrkiessään peittoamaan tuntemattomat voimat – aina sentimentaalisesti epätoivoiseen loppuun saakka. Indie-elokuvana toteutetuksi, teokseksi on The Whisperer In Darkness varsin väkevä kokonaisuus. Tekijät ovat selvästi paneutuneet H. P. Lovecraftin teoksiin sekä mytiikkaan ja ovat halunneet ekspressionismin nimissä tuoda sen myös eläväksi kuvaksi.

The Whisperer in Darkness
Ohjaus: Sean Branney

Genret: neo noir / mysteeri / kauhu / indie
Formaatti: DVD


LISÄÄ JUTTUJA:

Viimeiseen korttiin – Topi Sorsakoski Viidakkotohtori