The Nice Guys

Kaksi kivaa kusipäätä

05.10.2016
Fiilis: riemuisa

Ryan Gosling hymyilemässä Shane Blackin ohjaamassa elokuvassa? Jo on aikoja eletty! Nyt on selkeästi tultu näyttelijän mukavuusalueen ulkopuolelle. Gosling ja Russel Crowe ovat ei-niin-mukavia-miehiä (savoksi kuspäitä) elokuvassa The Nice Guys, joka on 1970-luvulle sijoittuva toimintahöysteinen rikos- ja dekkarikomedia Shane Blackin tunnistettavalla tyylillä.

Elokuvan nimessä mainitut hyvät jäbät nimitys tulee parivaljakosta Gosling ja Crowe. Kumpikin heistä on tavallaan “hyvien puolella”, mutta eivät ole metodeiltaan täysin puhtoisia. Siis sellaisia ihan mukavia heppuja, joiden kanssa et halua joutua napit vastakkain. Gosling on viinaan menevä yksinhuoltajaiskä ja yksityisetsivä. Crowe taas on maksua vastaan palkattava nyrkkimies, joka pienellä summalla käy esimerkiksi vetämässä ikäviä ihmisiä turpaan.

Kaksi tapausta linkittyy yhteen ja yksiköistä tulee parivaljakko. Alkuun vastentahtoinen kumppanuus kääntyy lopulta oikeasti yhteistyöksi, niin kuin usein tällaisten buddy-elokuvien kanssa käy. Juoni tuntuu aikamoiselta palapeliltä, vaikka sen on toki tarkoituskin olla mysteerinen. Loppupeleissä se on silti tarpeeksi järkeenkäypä, vaikka aika höntti onkin. Elokuvan valttikortit ovat kuitenkin sen musta huumori ja roisi meno. Sekä tietysti Gosling & Crowe -duon dynamiikka, joka toimii todella hyvin. Molemmat näyttelijät tuntuvat irroittelevan rooleissaan ja nauttivan olosta.

Seiskytluvunlopun Los Angeles toimii miljöönä oikein mainiosti ja on elokuvan taustana ihastuttavan retro. Muutamassa otteessa käytetyt CGI-efektit ja toiminnallisemmissa kohdissa kävivät vähän ikävästi silmälle ja näyttivät muoviselta, mutta toisaalta tällaiset kohdat pistävät aina ikävästi silmään. Onneksi näitä ei ole elokuvassa kuitenkaan kovin montaa tapausta.

Väkivalta, kiroilu ja välillä hyvinkin musta huumori on läsnä vahvasti, kuten Shane Blackin erinomaisessa aiemmassa ohjausyössä Kiss Kiss Bang Bangissä (2005). Tunnelma on paikoin hyvinkin samanlainen The Nice Guysin kanssa. Jos näistä kahdesta pitäisi parempi valita, kääntyisin silti aiemman elokuvan puoleen, jo vielä asteen verran paremmin toimivan Val Kilmer & Robert Downey Jr. -kaksikon takia.

Tämä ei kuitenkaan sano sitä, etteikö myös The Nice Guys olisi erittäin toimiva ja hauska elokuva. Sillä sitä se kyllä todellakin on – välillä jopa ihan ääneen naurattava.

The Nice Guys
Ohjaus: Shane Black

Future Film
Formaatti: Blu-ray


LISÄÄ JUTTUJA:

lyhytelokuvat Rock of Ages, musikaali, Turun Kaupunginteatteri, Domino-teatteri