Suurin niistä on Vantaa

Vantaalla puhutaan rakkaudesta

07.11.2017
Teksti:
Kuvat:
Kuvat: Milja Veini

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Vantaalainen rakkaus. Ei Shakespearen Romeo ja Julia, ei Titanicin Jack ja Rose, vaan vantaalaiset tavalliset naapurintytöt ja -pojat. Jenni Kokander on ohjannut Tikkurilan teatterille näytelmän tavisten rakkaustarinoista, suurista rakkauksista jotka elävät, ovat syntymässä tai kuolleet.

Teatteri-ilta on onnistunut, kun se nostaa tunteet ja pitää ne koko illan pikkusormensa ympärillä. Tässä näytelmässä tunneskaala oli laaja: välillä ronskisti nauratetaan, sitten petytään ja liikutaan myös pilvissä rakastuneena. Onnistuneesta illasta kertoo myös se, jos teatteri on osunut syvälle sieluusi, koska pystyt samaistumaan tapahtumiin ja henkilöhahmoihin. Huomasin miettiväni eräässä tarinassa, että juuri tuollaisessa rakkaudessa minäkin haluan elää.

Ilta koostui lyhyistä rakkaustarinoista, niiden kiintopisteistä. Materiaalina on käytetty muun muassa työryhmän omia kokemuksia sekä tarinoita Vantaan kaupungimuseon Tunteiden kiitotiellä -näyttelystä. Tarinoita elävöitettiin seinille heijastetuilla kuvilla, mikä toi pienen lisämausteen, muttei ollut välttämätöntä. Tarinat itsessään kantoivat. Ne pyörivät hauskuuttavan ja traagisuuden maastossa. Vantaan ulkopuolelta tulleena oli hauska huomata Vantaan maamerkit, Pub Hertas ja Hotelli Vantaa. Varmasti kaikille vantaalaisille maamerkeillä on jokin erityinen paikka, ainakin ensi-ilta yleisön reaktioista päätellen.

Kuvassa Minna Laine

Tarinat olivat erilaisia, mutta mikään niistä ei noussut muiden yläpuolelle. Haluttiin tehdä jotain kreisiä, matkia mustarastaan laulua, hypätä hankeen ja tehdä lumienkeli tai varastaa huvikseen Citymarketista hajuvettä. Toisaalta silmät kostuivat, kun suuret rakkaudet olivat kuolleet pois. Todistimme myös rakkauden kuolemaa sovussa, ilman riitaa, mutta naamatusten ja keskustellen. Jopa juotiin eroskumpat. Harvinaista. Näimme siis vantaalaisen rakkauden tärkeitä hetkiä. Kokanderin nerokkuus näkyi pienissä eleissä, esimerkiksi miten vankilan tunnelma, pienehkö somemyrsky tai hissi saatiin aikaiseksi minimalistisilla elementeillä.

Näyttelijät osasivat heittäytyä hauskasti hyvin erilaisiin autenttisiin hahmoihin, ja näytelmää olisi jaksanut katsoa pitempäänkin, kuin tunnin ja 15 minuuttia. Tikkurilan teatteri on ammattijohtoinen harrastajateatteri, joka näytti pärjäävänsä hyvin ammattiteattereille. Esityspaikkakin lisää tunnelmallisuutta, kun nukkavieru kulttuurikeskus Vernissa on Vantaanjoen vieressä.

Vantaa on pääkaupunkiseudulla humoristisesti ollut synonyymi junttilalle. Nyt yleisölle näytettiin, miten junttiudesta osataan tehdä taidetta.

Suurin niistä on Vantaa -esitykset jatkuvat Tikkurilan teatterissa joulukuuhun, mutta esityksiin on enää hajapaikkoja saatavilla. Näytelmä tulee uudelleen ohjelmistoon maaliskuussa 2018.

Artikkelikuvassa Susanna Melander




LISÄÄ JUTTUJA:

Bättre Folk Juha Vuorma - Nordic Gothic maalaus