Suuria tunteita ja kansainvälisiä kohtaamisia luvassa lyhytelokuvafestivaaleilla

04.03.2016
Teksti:
Kuvat:
K

Vuodesta 1970 saakka järjestetty Tampereen elokuvajuhlat tarjoaa jälleen kerran kansainvälisen kattauksen maailman parhaimpia lyhytelokuvia 9.–13. maaliskuuta.

Elokuvajuhlien ohjelmistoa selaavalle tulee pian selväksi, miksi Tampere Film Festival on Pohjoismaiden vanhin ja suurin lyhytelokuvafestivaali. Valikoimaa riittää lukuisille kohderyhmille, ja näytöksiä on yhteensä toista sataa. Kansainvälinen tapahtuma tuo kaupunkiin 120 ulkomaista vierasta ja moninkertaisen määrän elokuva-alan ihmisiä. Liput kannattaakin hankkia ajoissa erityisesti loppuviikon näytöksiin.

Tapahtumassa halutaan tuoda esille lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvia, joita ei yleensä nähdä perinteisissä elokuvateattereissa. Omaleimaisen festivaalista tekevät myös kilpailusarjat. Kotimaisen kilpailun avaa Arto Halosen Valkoinen raivo (2015), joka kertoo koulukiusaamisen aiheuttamista vakavista seurauksista.

Allegro Non Troppo parodioi Disneyn Fantasia-elokuvaa.

Allegro Non Troppo parodioi Disneyn Fantasia-elokuvaa.

Juan Reinan Takaisin pintaan ja Virpi Suutarin Eleganssi ovat saaneet mediassa paljon huomiota. Talousvaikuttajien metsästysharrastuksesta kertova Eleganssi pääsi kilpailemaan myös kansainväliseen sarjaan, johon valittiin 60 teosta 36 maasta. Erilaisia ihmiskohtaloita nähdään aina Piilaaksosta Saharaan ja paimentolaisista japanilaisiin klubiemäntiin.

Yhteiskunnallisia teemoja käsitellään useissa elokuvissa. Maailmanensi-illan festivaalilla saa Hamy Ramezanin tuore ohjaustyö, pakolaisten matkaa läpi Euroopan seuraava Tuntematon pakolainen (2016).

Kepeämpää otetta kaipaavia viihdytetään italialaisen animaation legendan Bruno Bozzetton näytöksillä, kuten Fantasia-klassikon parodialla Allegro Non Troppolla (1976). Animaatioiden näytössarjassa hemmotellaan animaation historiasta kiinnostuneita sadan vuoden aikajanalla.

Amerikka ja Ranska ovat saaneet omat ohjelmistonsa. Paris, Oui! on kahden näytöksen kunnianosoitus taiteilijoiden ja turistien suosikkikaupungille ja kohtaamispaikalle. Ranska-näytösten lisäksi Pariisista kertovat lyhyelokuvien klassikot Helmiä arkistosta -ohjelmistossa. Pariisi on teemana myös 10. maaliskuuta järjestettävissä Filkkaribileissä Klubilla.

Eurospectrum-ohjelmistossa esiin pääsevät muun muassa suomalaisuus, Teemu Nikin humoristinen retrospektiivi ja italialaisen Yuri Ancaranin dokumenttielokuvat.

Three Brothers perustuu tositapahtumiin.

Three Brothers perustuu tositapahtumiin.

Elokuvien lisäksi paikalle saapuu useita elokuvantekijöitä. Tapahtuman oheisohjelma on viime vuosina kasvanut yhteistyökumppaneiden aktiivisuuden ansiosta. Luvassa on keskustelutilaisuuksia, kaksi seminaaria ja klubeja.

– Oheistapahtumissa on mahdollista käsitellä elokuviin liittyviä asioita entistä monipuolisemmin, sanoo festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso tyytyväisesti.

Takuuvarmalta huipentumalta kuulostaa lauantai-ilta, jolloin Future Shorts Finland, Tampereen elokuvajuhlat ja Tampereen Ylioppilasteatteri herättävät henkiin kulttiklassikon Wayne’s World (1992). Elokuva tarjoillaan Suomessa ennennäkemättömällä Live Cinema -konseptilla Pakkahuoneella. Ideana on rakentaa taiteen eri lajeja yhdistelevä elämystapahtuma elokuvan ympärille hahmoineen, rekvisiittoineen ja ohjelmanumeroineen. Lopuksi riehaannutaan VJ:n visualisoimassa ysäridiskossa.

Elokuvajuhlien ohjelmisto ja lisätiedot löytyvät: http://tamperefilmfestival.fi




LISÄÄ JUTTUJA:

Korpelan kujanjuoksu Vääriin käsiin – Anna Jansson Outlast 2