Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit

16.05.2016
Fiilis: sekopäinen

Silloin kun sarjakuvat eivät ole valtavirrassa, on niiden jälki usein kaoottista, epäkorrektia ja kokeilevaa. Kunnon taidetta siis, voisi sanoa. Mikko Aleniuksen julkaisema omakustannealbumi sisältää törkyistä ajatuksen virtaa sotkettuna videopelihahmoihin ja muihin enemmän tai vähemmän tuttuihin juttuihin. Onko Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit täyttä paskaa vai suurta taidetta? Se jää nähtäväksi.

Olen usein kysynyt itseltäni, miksi lähestulkoon joka toinen artikkeleistani Nousussa pyörii jotenkin kullien ympärillä ja sitä, että pitäisikö tästä alkaa vetämään jotain hälyttäviä johtopäätöksiä? Mutta tässä sitä taas ollaan, pöydällä on edessäni roisi 68 värisivua sisältävä omakustainen kokoelma Mikko Aleniuksen sarjakuvastripeistä, jonka sivut ovat täynnä kulleja, ulostetta ja kaikenlaista arveluttavaa ja epämääräistä k-18-leiman ansaitsevaa toimintaa. Välillä sisällössä on jotain siveellisempääkin materiaalia.

Stripit ovat satunnaisia otoksia artistin vuosien varrella piirtämästä materiaalista, eikä niiden ympärillä ole mitään varsinaista suurempaa ideaa tai jatkumoa. Suurin osa sarjakuvista on sivun mittaisia strippejä, mutta on siellä muutama useamman sivun juttukin. Mikon jutuissa ei ole päätä eikä häntää, joten oikein mitään ei uskalla odottaa, muuta kuin korkeintaan ehkä sen, että se mitä odotit ei ole se mitä sait. Strippien psykedeelisyys korostuu vahvalla värityksellä, joissa on usein käytetty yhtä tai muutamaa väriä korkeintaan.

Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit – Mikko AleniusSankareina seikkailevat esimerkiksi kovasti Super Mariota muistuttava Super-niminen hahmo, mutta osansa saavat myös 8- ja 16-bittiseltä aikakaudelta muistettavat Battletoadsit, Pokémon Meowth, Family Guy, Turtlesit ja jopa Mel Gibson. Miltä kuulostaa tarina nimeltään Meowth paskalla ja krapulassa? Sitähän minäkin, eiköhän se ollut tässä? Vaan vitsailu sikseen, olettaen että lukijan huumorintaju kääntyy alatyylisten juttujen ja hurtin huumorin puoleen, luvassa on aika härö ja psykedeelinen matka sekopäiseen sarjakuvaelämykseen, josta ainakin minä nautin suuresti.

Omiksi suosikeiksi voisin mainita ehdottomasti Super Mario Bros. 2:sta tutun Wart-loppuvihollisen oman nimikkosarjiksen Wart Comixin, mutta myös Jazz teki Muumipapan sairaaksi ja Rämäpäiset ripuliliitäjät saa niin sanotusti “perseen repeämään”.

Sivuilla on nähtävissä useampaa piirrostyyliä, osa stripeistä on melko abstraktia ja häröä meininkiä, mutta välillä jälki on huomattavasti tarkempaa ja totutumpaa sarjakuvamaista ilmaisua. Tämän pohjalta voisi olla mielenkiintoista nähdä, minkälaista jälkeä kaverilta syntyisi, jos hän tekisi niin sanotusti vakavamman ja pidemmän sarjakuvan.

Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit – Mikko AleniusAlbumin painojälki on kaikinpuolin hyvä, joskin vihkon liimaus tuntuu hieman sellaiselta, että sivut saattavat alkaa jossain vaiheessa irtoilemaan, riippuen siitä mitenkä paljon rakkautta albumille meinaa antaa ja kuinka intensiivisiä lukuhetket mahdollisesti ovat. Joissakin sivuissa tuntuu, että taiton puolelta kuvat menevät hieman reunojen yli, mutta se ei lopulta paljon menoa haittaa.

Julkaisun hintapolitiikka on asteen verran suolainen, jos verrataan useisiin omakustanteisiin tai jopa ammattimaisiin julkaisuihin, sillä albumi maksaa täydet kaksikymmentä euroa sisältäen postit. Omalla kohdallani en koe, että rahat olisivat menneet hukkaan, mutta onhan tuo melko suuri summa kuitenkin melko lyhyestä lukukokemuksesta, mutta toisaalta albumi varmasti kestää useamman lukukerran juttujensa luonteen vuoksi.

Jos lukijalle heräsi kiinnostus albumia kohtaan, sen voi tilata suoraan artistilta sähköpostilla osoitteesta malenius[at]gmail.com.

Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit
Mikko Alenius

Omakustanne
Sarjakuva-albumi


LISÄÄ JUTTUJA:

Luova laboratorio – 15+1 tietä luovuuteen Turmion suurherttua