Sivupolku – Uudelleen lämmitettyä vai jotain ihan muuta?

17.12.2015
Teksti:

Viime aikoina olen pohdiskellut paljon nostalgiaa ja sen merkitystä kulttuurille. Ensimmäisen kerran tämä tuli mieleen, kun kävin ystäväni kanssa Leevi and the Leavingsia coveroivan LeeWingsin keikalla ja käytyäni teatterissa katsomassa Kyllä isä osaa -näytelmää. Lisäpontta aiheen käsittelyyn tuli vielä BBC:n tuottaman Uuden Sherlockin katsomisesta. Onnellisten nostalgiatrippien lomassa heräsi siis kysymys siitä, onko kyseessä vain vanhan uudelleen lämmittely vai aivan aito kokemus jostain uudesta.

Gösta Sundqvistin luotsaama Leevi and the Leavings ei tehnyt uransa aikana yhtään keikkaa. Sitä taustaa vasten miltä tahansa cover-artistilta vaatii aika paljon luonnetta lähteä esittämään bändin biisejä. Kuitenkin LeeWings on jo 17 vuoden ajan tanssittanut yleisöä esittäen legendaarisiksi muodostuneita kappaleita taidolla ja tunteella. Kuten kunnon coverbändin kuuluukin, on LeeWingsillä riittävästi omaa otetta, mutta alkuperäisiä kappaleita kunnioitetaan siinä määrin, että yleisö laulaa kaikki kappaleet mukana, kovaa ja korkealta.

LeeWings, Sivupolku

LeeWings valloitti yleisön Tampereen Amarillossa 27. marraskuuta. Kuva: Nina Hurme

Varsinaisesta uudelleen lämmittelystä ei oikein voi tässä yhteydessä puhua, koska alkuperäisen artistin live-esiintymisiin ei voi verrata, sillä niitä ei ollut. Liven vertaaminen alkuperäisiin levytyksiin on myös suhteellisen turhaa, sillä eiväthän live-esitykset muutenkaan kuulosta samalta kuin levyllä. Ystäväni tokaisikin keikan jälkeen, että esiintyminen oli hyvä korvike sille, mitä alkuperäinen artisti ei koskaan tarjonnut. Muu yleisö tuntui olevan samaa mieltä, sillä kaikilla oli aivan huikean hauskaa.

Kyllä isä osaa -näytelmä puolestaan toi 90-luvulla televisiossa valloittaneen perheen Tampereen Komediateatterin näyttämölle. Esiintyjäkaarti koostui alkuperäisistä näyttelijöistä, joten uudelleen lämmittelystä ei sikälikään voinut olla kyse. Käsittelyssä oli aivan uusi tilanne, kun Jonna ja äiti kävivät valtataistelua vanhasta kotitalosta. Vaikka asetelma on uusi, oli hersyvä huumori tuttua suoraan 90-luvulta. Kuitenkin vitsit ovat niin lähellä jokapäiväistä perhe-elämää, ettei vanhan sarjan tunteminen ole ollenkaan välttämätöntä, vaan esityksestä ja huumorista voi nauttia myös ilman nostalgisointia. Jotkut nostalgiannälkäiset olivatkin tuoneet myös jälkipolvensa tutustumaan vanhoihin tuttavuuksiinsa.

Uusi Sherlock päivittää jo moneen kertaan filmatisoidut tarinat Sherlock Holmesin tutkimuksista nykypäivän Lontooseen. Pääasiassa Mark Gatissin ja  Steven Moffatin käsikirjoittama uusi sarja modernisoi sekä hahmot että tutkimusmenetelmät. Benedict Cumberbatch modernina Sherlockina ja Martin Freeman Watsonina ovat valloittanut niin monet, ettei enää voi mitenkään puhua vanhan lämmittelystä. Hahmojen keskeiset piirteet on säilytetty taitavasti, vaikka teknologian siivittämänä tarinoissa on Sir Arthur Conan Doylen kirjoittamiin verraten hyvinkin erilaisia ratkaisuja. Sherlock ja vastaparinsa Moriarty ovat edelleen yhtä eksentrisiä kuin kirjoissakin, mutta menetelmät, joita he käyttävät sen sijaan ovat kehittyneet ja antavat tarinoille hyvin mielenkiintoisen vireen.

Nostalgisointi on monille tapa todellisuuspakoilla. Mutta sen ei tarvitse olla pelkkää uudelleen lämmittelyä, sillä myös uudelleen virittäminen on mahdollista. Sillä tavoin saadaan aikaan nostalgiatrippi tuoreella vivahteella.




LISÄÄ JUTTUJA:

Dylan