Rotuaari Piknik onnistui hienosti

22.07.2016
Teksti:
Kuvat:
K

Rotuaari Piknik on Oulun ydinkeskustassa kävelykadulla järjestettävä kaupunkifestivaali. Piknik on vakiinnuttanut paikkansa Oulun kesässä. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin jo vuonna 2000.

Rotuaari Piknikkiin paistoi ainakin keskiviikkona ja perjantaina aurinko. Tarkistimme, mikä oli meno rokkaavana herrojen keskiviikkona ja naisenergialla kyllästettynä perjantaina. Torstaina oli kuulemma ollut valtavasti väkeä ja yleisölle oli laulu maistunut. Aina nuorekas kulttuurijulkaisu jätti karaoken väliin ja keskittyi tänä vuonna olennaiseen. Piknikin ohjelma on ehkä viimevuosina ollut vähän yllätyksetön, mutta etenkin keskiviikkona meno oli mahtavaa.

Keskiviikko

J. Karjalainen laittoi komeasti Rotuaarin juhlat käyntiin. Aurinko paistoi ja tunnelma oli leppoisa. Aikuinen yleisö seurasi hillitysti idolinsa suurimmat laulut. Mennyt mies on edelleen mahtava biisi tuhansien kuuntelukertojenkin jälkeen. Porukka oli tullut kuuntelemaan rokkia, joten volyymia olisi saanut olla vähän enemmän.

Tiisu, voi hyvänen aika mikä meininki! Nyt mentiin ja lujaa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Suomalaisen rockin uusi toivo lunasti kaikki odotukset. Keikalla oli valtava energia ja Henrik ”Tiisu” Illikaista ei pidätellyt mikään – vähän väliä riekuttiin yleisön joukossa. Pakollista slovaria lukuun ottamatta tunnelma ja meno kohosivat liki hurmoksellista loppua kohti. Kunnon rokkityyliin kitara vedettiin paskaksi lavaan. Tarina ei kerro, miten kävi myöhemmin hotellihuoneelle. Keikan jälkeen yleisö oli yhtä hymyä – meni vähän aikaa ymmärtää mikä meihin oikein iski. Neito kitarankaula kourassa kertoi olevansa onnellinen.

Ismo Alanko saapuu lavalle farkkupaidassaan. Kun suomi putos puusta – ja ei ollut epäilystä illan kuninkaasta. Herran karisma on sitä luokkaa, että iho menee kukonlihalle. Ismo oli luvannut soittaa yleisön valitsemat kappaleet, joten melkoinen hittikimara oli luvassa. Illan hämärtyessä kuultiin kovimmat ja tunnetuimmat biisit Hassisen koneen ja Sielun veljien kautta nykypäivään. Kovassa kunnossa oleva artisti jaksoi vetää jopa Säkenöivän voiman vielä tänä päivänä täysin uskottavasti. Aivan mahtava keikka – yksi vuoden parhaista!

Perjantai

Perjantaina lavan täyttivät ihanat naiset: Mira Luoti, Erin ja Vesala. Ruisrockin jälkeen musiikki- ja vähän muukin media pillastui vertailemaan ja haikailemaan Paulan ja Miran Molempia Puolia. Me ei tykätä sellaisesta.

Mira Luoti on yleisön kanssa kaveri. Tuttuun tapaan liikettä ja tanssia lavalla riitti, ja nähtiinpä jo Miran tavaramerkiksi muodostunut käsilläseisontakin. Välillä Mira hurmasi eturivin täydellisesti, pitämällä käsistä kiinni ja katsomalla kauniisti syvälle silmiin. Oman materiaalin lisäksi tunnin settiin tarvittiin pari coveria, joista etenkin Mustan paraatin Peilitalo toimi hienosti. Kauko Röyhkän Oulu-biisi Paska kaupunki oli sovitettu uusiksi, ja versio on hauska. Ei varmaankaan ollut Miran vika, mutta joku ihan pieni kipinä jäi nyt keikkakokemuksesta puuttumaan. Silti Mira Luoti näyttää lavalla aina upealta. Jonkun olisi kyllä pitänyt ottaa välillä savukoneen käyttäjältä nappi pois kädestä, tai kieltää kahvin juonti ennen keikkaa.

Erin on suloinen esiintyjä. Keikan alussa oli pieniä teknisiä ongelmia, mutta niistä selvittiin hymyillen. Tutut piisin soljuivat ja yleisö tykkäsi. Vanha nainen hunningolla sai yleisön laulamaan ja Oulun tytöt lauloivat hyvin! Uusi laulu Sydäntä särkee, oli keikan kohokohtia. Toivottavasti seuraavalla keikalla kuullaan lisää uutta materiaalia.

Vesala näytti ja kuulosti perjantain pääesiintyjältä. Äänen voimaa oli niin, että rinnassa tuntui, ja taustalla vilkkuivat värikkäät valoseinämät. Vesala tykitti isosti Vesala-levyn biisejä, sekä muutaman  Vain Elämää -hitin. Odotin, että Paula luottaa herkkyyteen ja karismaansa enemmän kuin voimaan, joten alkuun piti totutella tunnelmaan. Bändi soitti hyvin, kissamainen Paula Vesala hurmasi ja yleisö tykkäsi.

Rotuaari Piknik ei ole mikään erityinen kulinaristien juhla. Rotuaarin ravitsemusliikkeiden lisäksi erityisessä suosiossa oli hodarikoju, jossa näytti olevan koko ajan jonoa. Ehkäpä joskus tulevina kesinä, saamme piknik-koriin enemmän kiinteääkin nautittavaa?

Nestemäisiin Piknik-eväisiin oli tänä vuonna panostettu. Paikallinen Sonnisaaren panimo oli pannut tapahtumaa varten tömäkän festivaalijuoman. 5,9 prosenttista Piknik Saisonia sai jostain syystä erikseen kysellä. Välillä myyjät eivät edes tienneet, että heillä on hanassa tätä maittavaa juomaa. Jägermeister-tytöt sulostuttavivat aurinkoista ilmaa omassa kojussaan ja yleisö oli tyytyväinen juomatarjontaan.

Vuoden 2016 Rotuaari Piknikiin myytiin noin 9000 lippua, joka on hieman vähemmän kuin oli tavoite.

– Sää oli hyvä, ja ihmisillä oli kivaa ja hyvä fiilis. Sehän se on tärkeintä, toteaa tapahtuman tirehtööri Ilpo Sulkala festivaalin jälkeen.

Eli hyvät oli bileet.

Rotuaari Piknik järjestetään taas 12.–15. heinäkuuta 2017.

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Rainbowlicker Anti Gang Scott Ian, John Wiederhorn Minä ja Anthrax - Kirjan kansi